Lasten ja nuorten urheiluperäiset vammat ovat lisääntyneet merkittävästi viimeisen 10 -vuoden aikana. Taustalla vaikuttaa useita eri asioita, kuten lisääntyneet harrastajamäärät urheiluseuroissa, nuorten vähentynyt arkiliikunta sekä varhainen erikoistuminen yhteen tiettyyn urheilulajiin. Suurin osa näistä vammoista olisi kuitenkin vältettävissä.
Nuorten urheilijoiden kohdalla valmentajilla on ratkaiseva rooli vammojen ehkäisyssä sekä nuorten terveenä pysymisessä. Suurin osa urheiluseurojen valmentajista lasten ja nuorten parissa tekee työtään puhtaasti vapaaehtoisena. Tätä ei voi muuta kuin arvostaa, mutta samaan aikaan korkeat luvut lasten ja nuorten urheiluvammoissa huolestuttavat. Valmentajat tekevät erinomaista työtä eri urheilulajien parissa, mutta entä jos heidän työkalunsa tai aikansa eivät vain yksinkertaisesti riitä vammojen ehkäisyn huomiointiin?
Nuoren kehossa tapahtuu merkittäviä muutoksia koko lapsuus- ja nuoruusajan, jotka vaikuttavat luonnollisesti myös nuoren liikunnalliseen suorituskykyyn sekä harjoitettavuuteen. Kasvun ja kehityksen eri osa-alueet noudattavat pääsääntöisesti tiettyä kaavaa, mutta niiden nopeus, rytmi ja aikataulu ovat hyvin yksilöllisiä. Nuorilla harjoittelun intensiteetti sekä harjoitusmäärät nousevat iän myötä, jolloin myöskin vammariski kasvaa. Erityisen altista aikaa urheiluvammoille on murrosiän nopean kasvun vaihe, jossa kehon mittasuhteet muuttuvat nopeasti aiheuttaen usein hetkellisiä haasteita mm. tasapainon, koordinaation ja liikkuvuuden kanssa.

Murrosiässä ja sen kynnyksellä samassa harjoitusryhmässä harjoittelevien nuorten urheilijoiden biologinen ikä voi vaihdella jopa 5 vuodella. Tämä aiheuttaa urheilijoiden yksilöllisen kehittymisen näkökulmasta suuren haasteen valmennukselle, vaikka tietotaitoa taustalla olisikin. Suuremmissa harjoitusryhmissä yksilön vammariskin tunnistaminen voi helposti jäädä hyvinkin vähäiselle huomiolle.
Vaikka urheiluvammat usein lisääntyvätkin iän ja harjoitusmäärien kasvun seurauksena, voi urheiluvammojen ennaltaehkäisyyn panostamisen aloittaa jo lapsuusiässä. Monipuolinen harjoittelu nuoren yksilöllistä kasvua ja kehitystä kunnioittaen hyödyttää myöhempää urheilu-uraa. Urheiluvammoja ilmenee vähemmän elimistön kestäessä kuormitusta ja nuori urheilija pääsee nauttimaan urheilemisesta oman lajinsa parissa!
Urheiluvammat voidaan jakaa syntymekanismien perusteella akuutteihin tapaturmiin sekä rasitusvammoihin. Etenkin rasitusvammojen määrä on jatkuvasti kasvussa, mutta oikeanlaisilla toimenpiteillä niitä voidaan tehokkaasti vähentää. Käytännössä rasitusvamma syntyy, kun kuormitus(harjoittelu) ylittää jatkuvasti urheilijan oman kuormituksen sietokyvyn(suorituskyky). Lapsilla ja nuorilla rasitusvammojen syntymekanismi on täysin sama, mutta vammat kohdistuvat usein luiden kasvualueille(esim. Osgood-Schlatterin tauti sekä Severin tauti). Rasitusvammoille altistavia tekijöitä ovat mm. lihasheikkoudet, lihasepätasapaino sekä puutteellisista liikkumistaidoista johtuvat heikot suoritustekniikat harjoittelussa.
Nimensä mukaisesti rasitusvammat aiheutuvat siis rasituksesta, usein yksipuolisesta sellaisesta. Aiemmin mainitut asiat, kuten varhainen erikoistuminen yhteen urheilulajiin, vähäinen arkiliikunta sekä seuroissa tapahtuva liian yksipuolinen harjoittelu aiheuttavat usein sen, että nuoren urheilijan keho kuormittuu liian yksipuolisesti, jolloin vammariski on myöskin koholla. Kaikista helpoin vaihtoehto rasitusvammojen välttämiseksi olisi siis poistaa rasitus kokonaan. Käsketään nuoria urheilijoita lopettamaan urheileminen, jolloin ongelma on ratkaistu?
Urheilijoiden parissa toimimisessa on tärkeää ymmärtää, että kova kuormittaminen kuuluu urheiluun, myös nuorilla. Kysymys on ennemminkin siitä, miten nuoren urheilijan suorituskyky kehitetään sille tasolle, että se kestää halutun/vaaditun rasituksen. Tästä päästäänkin tämän tekstin varsinaiseen aiheeseen eli lihastasapainokartoitukseen.

Lihastasapainokartoituksessa asiantuntevan fysioterapeutin johdolla kartoitetaan nuoren urheilijan fyysistä suorituskykyä ja selvitetään, millä tasolla fyysiset ominaisuudet ovat suhteessa harjoittelumääriin sekä urheilulajin asettamiin vaatimuksiin. Meillä Proxima Finlandilla lihastasapainokartoitus pohjautuu aina tarkkaan lajianalyysiin nuoren urheilijan omasta urheilulajista. Mikäli urheiluvammoja halutaan tehokkaasti ennaltaehkäistä, on hyvin tärkeää tuntea, mitä vaatimuksia urheilulaji asettaa nuorelle urheilijalle sekä miten kyseinen laji kuormittaa kehoa. Nuorten kohdalla kartoitamme aina myös kokonaisvaltaisia liikkumistaitoja, mutta on sanomattakin selvää, että esimerkiksi telinevoimistelijalta ja jalkapalloilijalta vaaditaan erilaisia fyysisiä ominaisuuksia, jolloin myös lihastasapainokartoituksen sisältö vaihtelee nuoren urheilijan omien tarpeiden mukaan. Testissä kartoitetaan mm. kehon lihasvoimatasoja sekä lihasten keskinäistä yhteistyötä, liikkuvuutta, tasapainoa ja kehonhallintaa, joita verrataan nuoren urheilulajin asettamiin vaatimuksiin ikäluokka huomioiden.
Varsinaisesta kartoittamisesta ei vielä ole iloa kenellekään, mikäli tarvittavia toimenpiteitä suorituskyvyn kehittymiselle ei saada vietyä käytäntöön. Kartoituksesta nuori urheilija tukijoukkoineen saa tietoa yleisistä liikkumistaidoista sekä ohjausta omien tarpeidensa mukaan. Nuoren suorituskyvyn kannalta merkitykselliset puutteet esimerkiksi tietyn kehon osan lihasvoimassa voidaan kuitenkin korjata vain riittävän laadukkaalla harjoittelulla. Yksilöllinen lihastasapainokartoitus mahdollistaa sen, että aikaa voidaan käyttää riittävästi nuoren yksilölliseen ohjaamiseen. Fysioterapeutin rooli on varmistaa, että nuoren urheilijan kannalta tärkeät kehityskohteet saadaan mukaan osaksi muuta harjoittelua, josta lajivalmentaja edelleen pääsääntöisesti vastaa. Tiivistettynä lihastasapainokartoitus tähtää nuoren urheilijan kehittymiseen yksilölliset tarpeet huomioiden ja sen on tarkoitus tukea valmennusta, ei sotia sitä vastaan.

Me Proxima Finlandilla olemme toteuttaneet kartoitustoimintaa mm. jalkapallon, jääkiekon, pesäpallon, teline- sekä joukkuevoimistelun, juoksun, hiihdon, suunnistuksen, uinnin, yleisurheilun, golfin, salibandyn sekä tenniksen parissa.
Tämän blogitekstin on kirjoittanut fysioterapeuttimme Kim Sainiola. Kim on työskennellyt monta vuotta nuorten urheilijoiden vammojen ennaltaehkäisyn ja kuntoutuksen parissa ja hänellä on hyvin monipuolinen asiantuntemus eri urheilulajeista. Hän on kouluttautunut myös urheilufysioterapiaan.
Kartoitustoimintaa voidaan toteuttaa myös joukkue/harjoitusryhmäkohtaisesti. Ota yhteyttä fysioterapeutti Kim Sainiolaan.
Nuorten alaselkäkipu - Alaselkäkipu on kasvaville nuorille usein viimeinen kasvusta johtuva kipu. Raajojen kasvu etenee ääreisosista keskiosiin ja täten alaselkä on aivan murrosiän viimeisessä vaiheessa kuormitukselle herkkä. Alaselkäkipu esiintyy todennäköisin 12-18-vuotiailla. Alaselkäkivulle esiintymisikäisillä altistava toiminta ovat nostot, loikat ja toistuvat ääriliikkeet kuten selän ojennus. Esimerkki urheilulajeja ovat jalkapallo, voimistelu ja taitoluistelu. Syy ei kuitenkaan piile useinkaan yksin lajissa vaan yksitoikkoisella kuormituksella yhdistettynä vähäiseen liikkumiseen urheiluharrastuksen ulkopuolella, vähättelemättä muita terveydelle epäedullisia tapoja arjessa.
Karkeasti voidaan jakaa nuorten alaselkäkipu neljään ryhmään: epäspesifiin, ylirasitusperäiseen, tapaturmasta johtuvaan ja spesifiin kipuun. Epäspesifejä alselkäkipuja ovat tyypillisesti lihas väsymyksestä johtuvat kiputilat joita ei voida paikantaa ja jotka paranevat nopeasti. Ylirasitusperäisessä vammassa voi olla kyse lihaksen tai lihaskalvon hiljattainen vaurioituminen tai rasitusmurtuma. Tapaturmassa voi esimerkiksi venähtää jokin pehmytkudos tai murtua luu. Nuorilla alaselkäkipu on yleinen, mutta harvoin kyseessä on vakava spesifi vaiva.
Nuoren henkilön selkäkivun syynä voi olla muun muassa suuriasteinen spondylolisteesi, vakava infektio tai kasvain, ja siksi pidetään pitkittyneen kivun spesifisen syyn selvittämistä erikoispoliklinikoissa perustellusti aiheellisena. On kuitenkin merkittävä määrä tutkimustuloksia joissa on tehty löydöksiä kivuttomista selistä. Toisin sanoen ihmisen selkäranka on monimutkainen sekä sopeutuva eikä esimerkiksi kuvantamislöydökset aina ole kivun aiheuttajia. On siis tärkeää ymmärtää kivun mekanismi ja se, että kipu aistitaan aina aivoissa. Karkeasti esimerkiksi selkärangassa voi olla poikkeava nikaman rakenne, mutta kipu tulee samanalueen ylirasittuneesta lihaksesta kuormittavan liikemallin johdosta. Aivot eivät osaa tulkita tuleeko kipu luu- vai lihaskudoksesta. Suurin osa kivuista johtuu siis epäspesifeistä syistä, joihin ei saada vastauksia kliinisistä tutkimuksista.
Useimmiten on siis nuorten alaselkäkivussa syynä jokin toistuva liikemalli, jota on toistettu liian monta kertaa. Tämä selittää miksi urheilijoilla on useammin alaselkäkipuja, sillä kun jonkin lajisuorituksen tekee päivästä ja viikosta toiseen kuormittaen yksittäistä kehon aluetta tarpeettomalla tavalla tulee väkisinkin kipua. Kivun tehtävä on ilmoittaa ihmiselle, että nyt on kyseisen toiminnan loputtava. Aina ei vain voi itse huomata, mikä kuormitusta aiheuttava liike on omalle keholle epäsopiva. Tähän parhaimman avun tuo fysioterapeutti, joka osaa analysoida yksilöllisesti, mikä on kipua aiheuttava liike, joka toistuu huomaamatta päivittäin useita kertoja. Voidaan puhua liikekontrollin häiriöistä ja alaselän osalta niitä voidaan testata fysioterapeutin vastaanotolla, joidenka avulla opetellaan monipuolisesti erilaisia tapoja korvata totuttu liikemalli.
Oli kyse sitten minkälaisesta alaselän kivun kuntoutuksesta kyse hyvänsä, on liike parasta lääkettä ja fysioterapeutti on asiantuntijoista paras ohjaamaan sitä turvallisesti ja kuntouttavin ottein. Vuodelepoa ei selkäkivun hoidoksi suositella, vaikka selkäpotilas voikin ankaran kivun takia joutua olemaan jonkin aikaa levossa.

Mielialalla on iso vaikutus nuoren alaselän kipuun. Hyvä mieliala voi lieventää ja ehkäistä kipua. Psykosomaattisia kipuoireita ilmenee silloin kun kuormittavat tapahtumat ylittävät psyykkisen kestokyvyn. Masennusoireilla ja käytösongelmilla on yhteys laaja-alaiseen kipuun. Myös alaselän kipu voi aiheuttaa mielialaoireita.
Unirytmin tulisi olla tasainen, säännöllinen ja riittävä. Unen tarve on yksilöllistä. Unirytmin ongelmat ja päiväväsymys liittyvät laaja-alaisiin kipuihin. Päiväväsymys lisää liikuntavammojen riskiä.
Vaikka päihteiden käyttö on kiellettyä alaikäisiltä, niiden käytöllä on monien vakavien haittojen lisäksi yhteys selkäkipuihin. Tupakka edesauttaa välilevyjen rappeutumista ja lisää niska-hartia- sekä selkäkivun ilmaantumisen todennäköisyyttä.
Vajaaravitsemus altistaa kuukautisten poisjäännille ja osteoporoosille, se lisää rasitusmurtumien riskiä ja sillä on vaikutus selkäkipuun. Ylipaino sen sijaan lisää hieman selkäkivun todennäköisyyttä ja vaikeasti ylipainoisilla on enemmän tuki- ja liikuntaelinoireita, erityisesti polvikipua ja murtumia.
Yli 6 h viikossa urheilevilla lapsilla on enemmän selkäkipua kuin ei-urheilevilla. Runsaasti paikallaan olevilla on enemmän alaselkäkipua ja erityisesti istuminen pahentaa alaselkäkipua.
Alaselkäkipu on vaivana sen tyyppinen, että sitä pystyy tehokkaimmin ennaltaehkäistä liikunnalla, sillä se vahvistaa kasvuiässä tuki- ja liikuntaelimistöä. Liikunta lisää lihasten kasvua ja voimaa, luustomassaa ja sen tiheyttä, nivelrustojen kestävyyttä ja vahvistaa nivelsiteitä, jänteitä ja nivelkapseleita. Urheilu- tai liikuntavammoja on huomattavasti helpompi ehkäistä kuin hoitaa!
Kasvuikäisellä terveellisen liikunnan lähtökohtana on aina monipuolinen, kaikkia elinjärjestelmiä kehittävä liikunta. Keskeistä on myös pitää huolta oikeista suoritustekniikoista ja monipuolisista liikemalleista.
Ylirasitusperäisiä alaselkäkipuja on yhä enemmän ja yhä nuoremmilla lisääntyneen paikalla olon takia ja yksipuolistuneen liikkumisen johdosta. Urheiluharrastus ei tulisi missään nimessä olla ainoa liikuntasuoritus nuoren arjessa, sillä silloin monialaiset kivut ovat hyvin todennäköisiä.
Nuoren alaselkäkipua ennalta ehkäistäessä on huomioitava hyvä ryhti, mikä tarkoittaa selkärangan luonnollisten kaarien sallimista, muttei niiden korostamista. Tässä isossa roolissa on alaselän ja lantion hallinta sekä paikalla ollessa että liikkuessa. Liikunta yhdistettynä terveellisiin elämäntapoihin ennaltaehkäisee alaselkäkipua nuorilla ja fysioterapeutti voi osaltaan tehdä merkittävän työn ennaltaehkäisyssä tekemällä yhteistyötä urheiluseurojen kanssa sekä ryhmä- että yksilötoimintana.
Oli sitten kyse alaselän kuntoutuksesta tai ennalta ehkäisystä varaa aika fysioterapiaan tästä itsellesi tai lapsellesi.

Tämän blogitekstin on kirjoittanut fysioterapiaopiskelija Neea Zins. Neea suorittaa työharjoitteluaan Nokian toimipisteessämme 8.3.-9.4.2021. Neean erityisosaamista on fysioterapian hyödyntäminen niin fyysisesti kuin psyykkisesti liikkuvan ihmisen suorituksen maksimoimiseen. Urheiluvammoista Neeaa kiinnostaa niiden ennaltaehkäisy ja hoitaminen. Neean taustat ovat vahvasti taitoluistelussa ja yleisurheilussa. Nuorten alaselkäkipu on helposti hoidettavissa.
Lähteet:
Lasten ja nuorten fysioterapia - orientaatio tule-aiheisiin. TAMK 2020.
Alaselkäkipu. Duodecim 2014. https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=khp00002
Nuoren selkävaivojen yleisyys ja taustat. Duodecim 1999. https://www.duodecimlehti.fi/duo90427