Biologinen ikä kertoo biologisen kehittymisen mukaisen iän. Pituuskasvun huippuvaihe voi saman ikäisillä nuorilla urheilijoilla erota jopa 4-5 vuotta. Mitä tiedolla tekee? Esimerkiksi aikuismaisen voimaharjoittelun voi aloittaa kaksi vuotta pituuskasvun huippuvaiheen jälkeen. Liian aikaisin aloitettu aikuistamainen voimaharjoittelu voi olla riski esimerkiksi alaselän rasitusosteopatialle.
Yksi syy drop-outtien määrään voi olla erivaiheinen biologinen kehitys. Nuorelle voi olla ensiarvoisen tärkeä ja motivoiva tieto se, että kehittyy biologisesti 4-5 vuotta myöhemmin kuin joukueessa olevat kaverit. Valmentaja voi käyttää biologista ikää, myös motivointi keinona harrastuksen jatkamiseen, vaikka olisi joukkuekaverita hieman perässä.
Voimaharjoittelu on tärkeä aloittaa ennen pituuskasvun huippuvaihetta. Pituuskasvun sanotaan olevan rasitusvammojen syy, mutta se ei pidä paikkaansa. Kun voimaharjoittelu on aloitettu tarpeeksi ajoissa, keho kestää paremmin pituuspyrähdyksen aiheuttamat muutokset kehossa. Voimaharjoittelussa kannattaa keskittyä perusliikemallien kuten kyykyn ja maastavedon liikemalleihin.
Kestävyysharjoittelussa on hyvä huomioida, että ennen murrosikää anaerobinen eneriantuotto ei ole täysin kehittynyt. Tämä tarkoittaa esimerkiksi nopeuskestävyysharjoittelussa kannattaa panostaa perusominaisuuksiin eli peruskestävyyteen ja nopeusharjoitteluun.
Nuorella kilpaurheiluun tähtäävällä tärkeää on liikunnan kokonaismäärä, jonka pitäisi olla 15-20 tuntia viikossa. Riittävä liikuntamäärä luo edellytyksiä harjoittelun tehon kasvattamiselle myöhemmässä vaiheessa.
Pituuskasvun huippuvaiheessa on tärkeää tehdä perusvoimaharjoittelua. Valmentajan on tärkeä tunnistaa nuoren urheilijan taito- ja osaamistaso. Jos ne ovat kunnossa, voi kuormia kasvattaa. Pituuskasvun huippuvaiheessa on tärkeä tehdä ns. luuliikuntaa. Hypyt, loikat ja vastaavat vahvistavat luita. Valmentajan on tärkeä tunnistaa valmennettavan taso erilaisissa hyppy, loikka ja pudotautumis sekä suunnan muutosharjoituksissa. Näissä voidaan edetä pehmeästä terävään.
Riittävä harjoittelun kokonaismäärä, perusvoimatasot ja perusliikuntataidot suojelevat nuorta rasitusvammoilta pituuskasvun huippuvaiheessa.
Aikuismaisen voimaharjoittelun voi aloittaa n. kaksivuotta pituuskasvun huippuvaiheen jälkeen. Tämä johtuu siitä, että luusto kypsyy vielä, vaikka pituuskasvu olisi pysähtynyt. Aerobinen energiantuotto on kehittynyt ja on tärkeää opetella kestävyysharjoittelun erimuodot (PK, VK, MK/NK).
Koulutamme seuroja sekä valmentajia käyttämään biologisen iän mittaamista omassa toiminnassaan. Meiltä saat valmiit työkalut ja ohjeistukset, miten soveltaa ohjeistuksia omassa valmennuksessasi joukkueen ja seuran sisällä.

Biologisen iän määrittämiseksi sinun tarvitsee tietää painosi, pituutesi, ja istumapituutesi sekä penkin korkeus, jolla mittaus on toteutettu. Lisäksi syntymäaika ja mittauspäivä. Voit ladata raportin PDF-tiedostona itsellesi, jotta pystyt seuraamaan biologisen iän kehittymistä.
Perusaineenvaihduntalaskurin avulla pystyt arvioimaan perusaineenvaihdunnan (BMR), arkiaktiviisuuden ja liikuntatottumuksen vaikutuksen energiankulutukseen. Nämä ovat loistavia työkaluja varmistamaan, että saat päivittäin tarpeeksi energiaa ja jaksat paremmin arjessasi.
Urheilija-vaihtoehto käyttää Harris-Benedict-kaavaa. Se on peräisin jo vuodelta 1919 ja sopii paremmin urheilijoille, joilla oletetaan olevan isompi lihasmassa. Perusliikkujilla ja ylipainoisilla se voi yliarvioida energiantarpeen.
Naiset:
BMR = 655.1 + (9.56 × paino kg) + (1.85 × pituus cm) − (4.68 × ikä v)
Miehet:
BMR = 66.47 + (13.75 × paino kg) + (5 × pituus cm) − (6.75 × ikä v)
Perusliikkuja-vaihtoehdon kaava on Mifflin-St Jeorin kaava, joka on tämän hetkisen tietämyksen mukaan tarkin kaava arvioimaan energian tarvetta. Se on julkaistu 1990 ja perustuu uudempaan väestödataan kuin Harris-Benedictin kaava.
Naiset:
BMR = 10 × paino (kg) + 6,25 × pituus (cm) - 5 × ikä (v) - 161
Miehet:
BMR = 10 × paino (kg) + 6,25 × pituus (cm) - 5 × ikä (v) - 5
Pal-kertoimet ovat työkalu, jolla voidaan arvioida arjen ja työn kuormittavuutta sekä liikunnan kuormituksen kuormittavuutta ja niiden yhteisvaikutusta energiantarpeeseen. Esimerkiksi metsurilla on fyysinen työ ja hänen kertoimensa työn puolesta on korkeampi kuin toimistotyöntekijän. Liikunnan määrän vaikutuksella voi arvioida esimerkiksi lepopäivän tai pitkän ja kuormittavan harjoituspäivän energiantarpeen eroja.
Perusaineenvaihduntalaskurilla pystyy arvioimaan energian tarvetta. Jos haluat pudottaa painoa, vaatii se energiavajetta. Se ei kuitenkaan saa olla liian suuri, ettei se vaikuta liikaa arjessa jaksamiseen ja johda ylikuormittumiseen tai esimerkiksi vammakierteeseen.
Haluatko pudottaa painoa? Kamppailetko arjessa jaksamisen kanssa? Tuntuuko, että energiat ei riitä treenin läpi?
Ravintovalmennuksessa pureudutaan sinun ruokatottumuksiin ja siihen miten ne vaikuttavat arkeesi. Pitkäaikaisia ja pysyviä muutoksia saadaa sillä, että olemassa olevassa ruokatottumuksista muokataan peruspalikat kohdilleen ja sen jälkeen aletaan viilaamaan yksityiskohtia.
Ravinto, energiansaanti, arjessa jaksaminen kuuluvuvat meidän valmennuspaketteihin sopimuksen ja tarpeen mukaan.

Voit sisällyttää ravintovalmennusta esimerkiksi kestävyys- ja fysiikkavalmennukseesi, jotta se tukee tavoitteiden saavuttamista.
Haluatko kasvattaa lihasta? Haluatko lisää jaksamista arkeen?
Saliohjelman lisäksi Personal trainingiin on mahdollista sisällyttää ravintovalmennusta. Painonhallintaan liittyvistä muutoksista saadaan aikaan sillä, mitä syömme.
Ota rohkeasti yhteyttä valmentajiimme!
Urheilu- ja rasitusvammojen syynä tai taustatekijänä voi olla energiavaje. Silloin keho ei saa tarpeeksi ravinteita ja energiaa palautuakseen sekä vahvistuakseen harjoitusten jälkeen. Energiavaje altistaa mm. rasitusmurtumille ja jännevaivoille. Tärkeä osa vamman kuntoutusta on varmistaa, että urheilija tai kuntoilijan ravitsemuksen peruspilarit ovat kohdallaan.
Jos nakkikiskalla yön pikkutunneilla tiedustellaan ja uhitellaan paljonko kukakin nostaa penkistä, niin frisbeegolfkentillä ja harrastajien piireissä eniten väkeä kiinnostaa kuinka pitkälle kukakin heittää driveria. Frisbeegolfin suosion myötä jopa nakkikiskoilla olen kuullut penkkitulosten uhittelun vaihtuvan heittopituuksiin.
Haluamme aina olla parempia ja etenkin heittojen pituus kiinnostaa lajin harrastajaa. Frisbeegolf on todella tekninen urheilulaji ja heitto vaatiikin hyvää teknistä osaamista. Kuitenkin, jotta saat hyödynnettyä koko kroppaasi heitossa se vaatii tekniikan lisäksi myös tarpeeksi liikkuvuutta sekä voimaa. Voima- ja liikkuvuusharjoittelusta hyötyvät kaikki, mutta enemmän siitä saa hyötyä hyvän tekniikan ja perustan omaava. Oheisharjoittelusta ja etenkin oikeanlaisesta voimaharjoittelusta on tarkoitus saada heittoon lisää räjähtävyyttä ja voimaa sekä ominaisuuksien kehityttyä heittoihin lisää metrejä.
Monet ostavat läjäpäin uusia kiekkoja haluten olla parempia ja varsinkin saada metrejä draiveihin. Monet seuraavat, millä kiekoilla ammattilaiset heittävät ja ostavat niitä. Muutkin asiat vaikuttavat heittopituuteen kuin kiekot ja tekniikka. Jos kiinnostuit jatka lukemista.
Mitä vaatii jotta pystyy heittämään pitkälle? Tekniikka on lajissa kaiken perusta, mutta voimme tekniikan lisäksi vaikuttaa myös muihin asioihin. Käsittelen tekstissä rystypuolen heittoa, sillä tämä on yleisin heittotyyli ja siten pystyy heittämään pidemmälle kuin esimerkiksi kämmenheitolla. Rystypuolen heittotekniikka on todella vaativa ja monimutkainen koko kehon liike. Tässä korostuu rintakehän ja selkärangan maksimaaliset kulmanopeudet sekä myös heittokäden olkapään ulkokierron voimantuotto. Avainmekanismina voimantuoton maksimoimiseen on tuottaa suurin voima alaraajoista ja vartalosta ja siirtää energia pieniin ulkoisiin osiin eli olkapäähän, käsivarteen ja käteen (Sciascia ym. 2012). Voima välittyy heitossa ketjua pitkin varpaista jalkapohjiin, jalkoihin, lantioon, keskivartaloon, olkapäähän, käsivarteen, sormiin ja sormien kautta heitettävään välineeseen (tässä tapauksessa frisbeegolf-kiekkoon). Tätä kutsutaan kineettiseksi ketjuksi ja sillä on suuri merkitys heitossa ja sitä pidetäänkin avaintekijänä voimanvälityksen maksimoimisen kannalta.
Voimanvälityksen ja heiton onnistumisen kannalta on tärkeää, että ketju toimii ja voima virtaa koko ketjun läpi. Jos jokin osa-alue ketjussa ei toimi optimaalisesti, ketju vuotaa ja heittoon ei saada käytettyä kaikkea voimaa. Esimerkiksi heikko keskivartalon toiminta voi aiheuttaa voiman kompensaatiota muualta. Myöskään liikkuvuutta ei tule unohtaa, sillä frisbeegolfheitto todellakin vaatii liikkuvuutta. Esimerkiksi rintarangan heikko liikkuvuus kierrossa voi vähentää keskivartalon voimantuottoa ja sitä yleensä lähdetään kompensoimaan olkapäällä. Heitosta ei saa irti niin paljon tehoa ja olkapään alueen lihaksille tulee lisää kuormitusta.
Kuten aiemmin tuli ilmi, suurimman voiman heittoomme saamme vahvoista alaraajoista sekä vartalostamme. Siksi yksinkertaisesti tarvitsemme niistä vahvat. Monesti ajatellaan, että heittäessä juuri yläraajan tulee olla vahva, mutta asiat eivät ole niin yksinkertaisia. Yläraajan, erityisesti olkapään alueen, tulee silti olla vahva, koska se välittää suuria voimia ja ottaa vastaansa todella paljon rasitusta. Tämä taas yleensä näkyykin monesti heittolajien suurissa loukkaantumisluvuissa. Vammojen ehkäisystä frisbeegolfista voit lukea toisesta blogiteksistäni, jossa perehdyn asiaan hieman pintaa syvemmältä.
Palataan takaisin rystyheiton pariin sekä siihen, mitä hyvä ja pitkä heitto vaatii. Melko tuore Leppilahden (2019) biomekaniikan kandidaatintutkielma tutki frisbeegolfin rystyheiton kinemaattista analyysia, jossa optimaalisesta heittosuorituksesta tehtiin liikkeen prosessin mallinnus. Mallinnuksen perusteella todettiin sama kuin aiemmin tekstissäni, että liikkeen tulisi edetä kineettisen ketjun mukaisesti tyvestä ääriosiin. Tutkimuksessa huomattiin, että parhaassa heittosuorituksessa saavutettiin korkein kiekon lähtönopeus ja toimintavaiheen kesto oli kaikkein lyhin, eli nopein.
Keskivartalo on isossa roolissa rystyheitossa. Heiton lähtönopeus näyttäisi olevan suuresti linkitettynä keskivartalon toimintakykyyn. Keskivartalon liikelaajuudet ja voimantuotto vaikuttavat vartalon kierron nopeuteen, joka on yhteydessä myös heitettävän kiekon lähtönopeuteen. Rintakehän ja lantion toiminnalla vaikuttaisi siis olevan selkeä yhteys heiton lähtönopeuteen. Vastaavaa on havaittu myös esimerkiksi golfissa (Horan & Kavanagh 2012). Voima heiton aikana ei kuitenkaan ole kaikki kaikessa, sillä liian voimakas venytys ja lihastension kasvu voi voimantuoton nousun sijasta aiheuttaa hermoston eräänlaisen suojelumekanismin, jonka tarkoituksena on ehkäistä suurempien lihas- ja sidekudosvaurioiden muodostumista. Myös tähän mekanismiin voidaan vaikuttaa optimaalisella lämmittelyllä sekä kineettisen ketjun voimantuoton harjoittamisella.

Mitä on frisbeegolfissa oheisharjoittelu ja voimaharjoittelu. Monella herääkin seuraavaksi kysymys: “Tarvitseeko 150-180 gramman muovilätyn heittämiseen edes oheis- ja voimaharjoittelua?” Kyllä. Voima- ja oheisharjoittelun merkityksen ja tärkeyden havainnollistan nyt kolmena asiana. Ensimmäisenä tylsänä pointtina fysioterapeutin lasit päässä nostan esiin loukkaantumisriskin pienentymisen. Vaikka heitettävä esine on kevyt, kyseessä olevien räjähtävien ja repivien suoritusten määrä suuri. Ei ole väliä kuinka painavaa esinettä heittää, vaan kuinka paljon tätä kuormitusta tulee ja vielä tärkeämpää, miten. Jos haluat heittää kivuttomasti sekä jatkaa harrastustasi pidempään niin suosittelen tekemään oheisharjoittelua. Esimerkiksi, on hyvä tehdä ennaltaehkäisevää vahvistavaa harjoittelua muun muassa kyynärpäälle ja olkapäälle. Frisbeegolfin yleisimmistä vammoista ja niiden ennaltaehkäisystä voit lukea lisää toisesta blogitekstiäni.
Toisena esimerkkinä voima- ja oheisharjoittelun merkityksestä on mahdollisuus heittää pidemmälle. Yksinkertaisesti ajateltuna: mitä enemmän voimaa ja nopeutta henkilöllä on tarvittavalla liikkuvuudella, sitä nopeampaa ja pidemmälle on mahdollista heittää. Hieman vaikeammin selitettynä: tarkoitus on saada oheis- ja voimaharjoittelulla lisää voimaa ja liikkuvuutta tärkeimpiin osa-alueisiin, jotta kineettisen ketjun välityksellä voimantuotto olisi kaikkein parasta. Kineettisestä ketjusta ja tämän merkityksestä kerron tekstissä myöhemmin.
Kolmas merkitys voima- ja oheisharjoittelulle on, että lihakset jaksaisivat tuottaa räjähtävää voimaa kierroksen alusta loppuun, vaikkakaan kaikki heitot kierroksella eivät vaadi täysillä heittämistä, vaan enemmän keskittymistä ja hyvän tekniikan hallitsemista. On tärkeää etteivät väsyneet avainlihakset siirrä vastuuta muille. Silloin voimantuotollisesti optimaalinen kineettinen ketju voi vuotaa. Tämä voi johtaa heittojen epätasaisuuteen ja sitä myöten huonompaan kierrokseen. Myös ketjun vuotamisen myötä vastuun siirto keskivartalosta ja alaraajoista olkapäälle johtaa helposti liialliseen kuormitukseen. Liiallinen kuormitus, etenkin useasti käydessään, johtaa rasitusvammoihin ja nämä taas pitävät poissa fribakentiltä.
Oheisharjoittelussa ja sen optimoinnissa voidaan hyödyntää muita urheilulajeja, joissa tapahtuu frisbeegolfille tyypillisiä liikeketjuja. Ihmisen fysiikkaan ja biomekaniikkaan liittyviä perusperiaatteita ei pidä koskaan unohtaa. Harjoittelun tulisi aina sisältää hyvä ja kropan aktivoiva alkulämmittely. Oman heittoliikkeen analysointiin tulee kiinnittää myös huomiota. Vaikka fysioterapeutti ei olisikaan frisbeegolfmestari, tulee hänen kuitenkin löytää heiton kineettisen ketjun heikot osa-alueet ja luoda pelaajan tarpeisiin vastaava harjoitusohjelma.
Tärkeä osa oheisharjoittelussa on lantion alueen liikkuvuus ja sen voiman hyödyntäminen heiton aikana. Ennaltaehkäisevää harjoittelua olisi hyvä suorittaa siten, että kyynärvarren ja olkapään yleisimmät vammat voidaan välttää kiinnittämällä huomiota heittokäteen kohdistuviin voimiin ja maksimaalisen voimantuoton mahdollistamiseen
Frisbeegolfissa kaikki haluavat heittää pidemmälle. Tekniikalla on tässä suuri merkitys, mutta taustalla vaikuttavat monet tekijät. Jotta saamme kehostamme kaiken irti, pitää meillä olla optimaalinen ajoitus tekniikassa, tarpeeksi liikkuvuutta sekä nopeutta ja voimaa. Olen perehtynyt ja kehitellyt frisbeegolfia tukevaa voimaharjoittelua, joka ottaa huomioon lajissa tarvittavia ominaisuuksia. Harjoitusfilosofiani sisältää mm. liikkuvuutta, voimaa ja räjähtävyyttä kehittävää harjoittelua sekä loukkaantumisriskiä pienentävää harjoittelua.
Yksilövastaanotollani voin auttaa luoden yksilöllisen ja henkilökohtaisen avun frisbeegolfin saralle. Käynnillä analysoin heittotekniikkaa, kartoitan tilanteen, tavoitteen ja päämäärän sekä tarkastelen sinua kokonaisuutena. Pyrin löytämään juuri ne SINUN kineettisen ketjusi vuotokohdat. Vastaanotolle kannattaa hakeutua etenkin, jos jokin kipu/vaiva on heittojen esteenä.
Ja lopuksi vastaan myös suoraan kaikkien huulilla olevaan kysymykseen:
Kyllä, monikin asiakkaani on saanut fysioterapiajaksojen jälkeen myös lisää heittopituutta.

Ota Instagram seurantaan ➡️ @fysiotapaninen
Horan, S. A., & Kavanagh, J. J. 2012. The control of upper body segment speed and velocity during the golf swing. Sports Biomechanics, 11(2), 165-174.
Leppilahti, O. P. 2019. Frisbeegolfin rystyheiton kinemaattinen analyysi.
Sciascia, A., Thigpen, C., Namdari, S., & Baldwin, K. 2012. Kinetic chain abnormalities in the athletic shoulder. Sports medicine and arthroscopy review, 20(1), 16-21.
Frisbeegolf on todella tekninen urheilulaji, joka vaatii nopeutta ja räjähtävyyttä. "Friban" suosio on kasvanut viime vuosina valtavasti, eikä kasvulle näytä tulevan loppua. Radat ovat olleet vuosi vuodelta ruuhkaisempia ja harrastajamäärät seuroissa ovat lisääntyneet. Samanaikaisesti loukkaantumiset ja erinäiset vammat ovat lisääntyneet. Tässä blogitekstissä avaan frisbeegolfia fysioterapeutin silmin. Minua itseni kiinnostavat loukkaantumiset, tai paremminkin se, mikä niihin johtaa ja mitä tulisi tehdä, jotta loukkaantumisilta vältyttäisiin. Useimmiten apuani tullaan fysioterapeutin vastaanotolta hakemaan silloin, kun vamma on jo sattunut.
Vaikka frisbeegolfia ei olekaan tutkittu yhtä paljon kuin monia muita urheilulajeja, voidaan tämän teknisen liikuntamuodon biomekaniikkaa peilata muihin lajeihin. Monissa lajeissa suorittajan liikeketju on samankaltainen frisbeen heittoon verrattuna. Yhtäläisyyksiä löytyy monista heittolajeista, sekä esimerkiksi baseballista, pesäpallosta, golfista tai tenniksestä. Erityisen läheinen laji on myös liitokiekkoa pelivälineenä käytettävässä ultimatessa. Kaikissa edellä mainituissa esimerkkilajeissa, kuten elämässä ylipäätäänkin, ovat läsnä samat ihmisen biomekaniikan ja fysiologian perusperiaatteet.
Frisbeegolfin parissa tapahtuu usein loukkaantumisia. Vaikka lajin suosio onkin räjähtänyt viime vuosina niin loukkaantumisia sattuu uusien heittäjien lisäksi myös vanhoille konkareille. Nelson Joseph ja kumppanit (2015) ovat tutkineet asiaa tarkemmin. He kartoittivat frisbeegolfin harrastajien loukkaantumisten yleisyyttä kyselylomakkeen kautta. Tutkimukseen, joka sisälsi 49 kysymystä, osallistui 883 frisbeegolfpelaajaa. Kysymyksissä kartoitettiin pelaajien kokemusta, vammahistoriaa, pelitiheyttä sekä pelityyliin ja liikuntaan liittyviä tekijöitä. Kyselyyn vastanneiden harrastajien kokemus lajin parissa vaihteli alle vuoden historista jopa kahdeksan vuoden ajan pelanneisiin. Kaikkien osallistujien keskimääräinen pelimäärä oli 2-3 kertaa viikossa.
Tutkimukseen osallistuneista useampi kuin neljä viidestä kertoi frisbeegolfin pelaamisen aiheuttaneen loukkaantumisen tai vamman. Useimmin kyseessä oli kyynärpään, olkapään, selän tai polven alueelle tullut vamma. Yleisimmin ne olivat lihasvammoja, nyrjähdyksiä tai jännevammoja. Kyselyyn vastanneiden pelaajien ensisijaisesti käyttämä heittotapa vaihteli. Ylivoimaisesti suosituin tapa viskata kiekkoa menemään oli rystyheitto, jota käytti 86,2% osallistujista. Kämmenheittoa käytti 12,7% ja olan yli heittoa 1,1% vastaajista. Heittotyylillä on selkeästi vaikutusta vammojen laatuun, sillä kämmenpuolelta heittävillä oli enemmän kyynärpäävammoja ja toiseksi eniten olkapäävammoja, kun taas rystyheittoa käyttävillä olkapäävammat olivat yleisempiä kuin kyynärpäävammat.
Enemmistöllä kyselyyn vastanneista oli sattunut frisbeegolfin parissa vähintään yksi loukkaantuminen tai vamma. Kaksi useimmin esiintynyttä vamman syntytapaa olivat vähitellen ajan kuluessa toistojen seurauksena syntynyt rasituksen aiheuttama vamma, jollaisesta oli kärsinyt yli puolet vastaajista sekä heittovaiheen tai liikkeen aikana sattunut loukkaantuminen, jollaisen uhriksi oli joutunut vajaa kolmannes vastaajista.
Myös Tanskassa on tehty tutkimusta frisbeegolfin ja vammojen yhteydestä. Tutkimuksen mukaan yleisimmät vammat kohdistuvat olka- ja kyynärpään alueille. Tanskalaiset tutkijat nostavat tutkimuksessa esiin, että rystyheiton monimutkainen ja haasteellinen tekninen suoritus sekä maksimaaliset ja toistuvat heitot altistavat loukkaantumisille ja eriasteiseille vammoille. (Rahbeck & Nielsen 2016.)
Huomioitavaa Nelsonin ja ym. (2015) tutkimuksessa oli, että vain alle puolet kyselyyn osallistuneista saivat ensimmäisen pelivuotensa aikana teknistä ohjeistusta tai valvontaa. Alle puolet vastaajista kertoi myös, että keskimääräinen veryttelyaika ennen pelaamista oli viisi minuuttia. Kun frisbeegolfin suosio jatkaa edelleen kasvuaan, olisi hyvä, jos terveydenhuollon ammattilaisilla olisi tarvittavaa tietoa loukkaantumisten ja vammojen syntyyn johtavista mekanismeista. Näin ennealtaehkäisyä osattaisiin tehdä ajoissa. Tutkitun perusteella voitiin havaita, että alle kymmenen minuutin alkuveryttely lisää loukkaantumisen riskiä. Myös yli 20 kiekon kantamisen kierroksen aikana huomattiin lisäävän loukkaantumisriskiä. Syitä tähän ovat haastavakulkuisessa maastossa liikkumisen aiheuttama kaatumisen riski sekä ihan selkeä fyysinen kuormitus, joka kantamisesta aiheutuu.

Jos pelaat radalla jossa on 18 väylää ja kaikki väylät ovat par 3 -tasoa (par=ihannetulos = ihanteellinen määrä heittoja tiiauspaikalta koriin asti), tämä tarkoittaa vähintään 36-54 heittoa (tietysti jos satut heittämään 18 hole-in-onea niin homma on eri asia ja rasitus merkittävästi pienempää). Näin monesta heitosta seuraa todella paljon rasitusta kropalle, erityisesti olkapäälle ja kyynärvarteen. Lihasten tuleekin olla vahvoja, jotta ne kestävät kuormituksen. Monesti radat voivat sisältää myös par 4 tai 5 -lukemilla olevia pidempiä väyliä, joka taas tarkoittaa enemmän heittoja. Huomioitava on myös, että ihannetulokseen tai edes sen lähelle eivät pääse pelaajista kaikki. Heittojen määrä onkin yleisesti ottaen selvästi par -lukemia isompi.
Tämä äskeinen ajatusleikki oli pohdittu vain yhdelle kierrokselle. Yleensä kaveriporukan heittelyt jatkuvat myös toiselle kierrokselle tai jopa kolmannelle. Keskusteluun voidaan ottaa mukaan myös enemmän tosissaan pelaavat, jotka kokevat rasitusta kilpailuissa. Jotkin kilpailut kestävät useita kierroksia ja näissä itsestään annetaan ihan kaikki.
Kun jäät nyt miettimään kuinka monta heittoa jo kierroksien aikana voi tulla yhdellä pelikerralla niin mieti kuinka monta heittoa mahtuu viikon tai kuukauden ajalle. Ei tule myöskään unohtaa kaikkea muuta arjessa tapahtuvaa kuormitusta. Harvassa ovat ne henkilöt jotka voivat tehdä frisbeegolfia ammatikseen. Kokonaiskuormitukseen pitää siis ottaa mukaan myös päivätyöt, muut harrastukset ja kaikki päivittäiset toimet, jotka voivat vaihdella aivan arkisista toimista nurmikon leikkaamiseen. Lisäksi pitää muistaa, että kukaan ei ole kone, vaan ihmisen kokonaiskuormitukseen vaikuttavat myös kaikki sosiaaliset ja psyykkiset tekijät.
Heittojen lisäksi kävelyä tulee pelatessa paljon. Jos keskimäärin radan väylät olisivat 120 metriä pitkiä, tulisi kävelystä jo yli kaksi kilometriä pelkästään linnuntietä suoraan tiiltä korille. Kuitenkin radoilla kävely ei ole suoraviivaista ja väylien välillä on siirtymisiä. Matkaa siis kertyy kuin huomaamatta yllättävänkin paljon. Lisäksi pelaaja kantaa selässään tai olallaan kassillisen kiekkoja, juomapullon jne., jotka kaikki painavat. Onkin tärkeää pitää huolta myös peruskunnosta, ettei heittosuoritusten laatu heikkene peruskunnon pettämisen vuoksi.
Voima- ja oheisharjoittelun merkityksen havainnoin nyt kolmena asiana. Ensimmäisenä on loukkaantumisriskin pienentyminen. Vaikka heitetettävä esine on kevyt, kyseessä olevien räjähtävien ja repivien suoritusten määrä suuri niinkuin blogitekstissä aiemmin pohdittiin. Ei ole väliä kuinka painavaa esinettä heittää, vaan kuinka paljon tätä kuormitusta tulee ja vielä tärkeämpää, miten. Jos haluat heittää kivuttomasti sekä jatkaa harrastustasi pidempään niin suosittelen tekemään oheisharjoittelua. Esimerkiksi, on hyvä tehdä ennaltaehkäisevää vahvistavaa harjoittelua muun muassa kyynärpäälle ja olkapäälle. Tärkeäksi osaksi loukkaantumisriskin pienentämiseksi astuu alkulämmittely, johon palaan tekstissä tarkemmin myöhemmin.
Toisena asiana voima- ja oheisharjoittelun merkityksestä on mahdollisuus heittää pidemmälle. Yksinkertaisesti ajateltuna mitä enemmän voimaa ja nopeutta henkilöllä on tarvittavalla liikkuvuudella, sitä nopeampaa ja pidemmälle on mahdollista heittää.
Hieman vaikeammin selitettynä, tarkoitus on saada oheis- ja voimaharjoittelulla lisää voimaa ja liikkuvuutta tärkeimpiin osa-alueisiin, jotta kineettisen ketjun välityksellä voimantuotto olisi kaikkein parasta. Kineettisestä ketjusta ja tämän merkityksestä kerron tekstissä myöhemmin.
Kolmas merkitys voima- ja oheisharjoittelulle on, että lihakset jaksavat tuottaa räjähtävää voimaa kierroksen alusta loppuun, vaikkakaan kaikki heitot kierroksella eivät vaadi täysillä heittämistä, vaan enemmän keskittymistä ja hyvän tekniikan hallitsemista. On tärkeää etteivät väsyneet avainlihakset siirrä vastuuta muille. Silloin voimantuotollisesti optimaalinen kineettinen ketju voi vuotaa.
Oheisharjoittelussa ja sen optimoinnissa voidaan hyödyntää muita urheilulajeja, joissa tapahtuu frisbeegolfille tyypillisiä liikeketjuja. Ihmisen fysiikkaan ja biomekaniikkaan liittyviä perusperiaatteita ei pidä koskaan unohtaa. Harjoittelun tulisi aina sisältää hyvä ja kropan aktivoiva alkulämmittely. Oman heittoliikkeen analysointiin tulee kiinnitää myös huomiota. Vaikka fysioterapeutti ei olisikaan frisbeegolfmestari, tulee hänen kuitenkin löytää heiton kineettisen ketjun heikot osa-alueet ja luoda pelaajan tarpeisiin vastaava harjoitusohjelma.
Tärkeä osa oheisharjoittelussa on lantion alueen liikkuvuus ja sen voiman hyödyntäminen heiton aikana. Ennaltaehkäisevää harjoittelua olisi hyvä suorittaa siten, että kyynärvarren ja olkapään yleisimmät vammat voidaan välttää kiinnittämällä huomiota heittokäteen kohdistuviin voimiin ja maksimaalisen voimantuoton mahdollistamiseen.
Kineettistä ketjua on tutkittu laajalti eri heitto- ja lyöntilajeissa ja sitä pidetäänkin avainasemassa voimanvälityksen maksimoimisen kannalta. Kineettisen ketjun välityksellä voima välittyy kehon eri osien kautta aina heitettävään välineeseen saakka. Voima välittyy kineettistä ketjua pitkin varpaista jalkapohjiin, jalkoihin, lantioon, keskivartaloon, olkapäähän, käsivarteen, sormiin ja sormien kautta heitettävään välineeseen (tässä tapauksessa frisbeegolf-kiekkoon). Voimanvälityksen ja heiton onnistumisen kannalta on tärkeää, että ketju toimii ja voima virtaa koko ketjun läpi.
Voimantuotolliisesti avainmekanismina voimankehityksen maksimoimiseksi on tuottaa suurin voima jaloista ja vartalosta ja siirtää energia pieniin ulkoisiin osiin eli olkapäähän, käsivarteen ja käteen (Sciascia ym. 2012). Kineettinen ketju kulkee siis heittäessä alhaalta ylöspäin, jolloin saamme hyödynnettyä vahvoja alaraajojamme sekä keskivartaloa. Esimerkkinä tähän nostan ns. pönkkään tulemisen rystyllä heittäessämme. Tässä tapahtuu kolmiosainen jousto ja ojennus -sarja. Tämä on usein vaikea havannoida, sillä kaikki tapahtuu todella nopeasti ja lähes samanaikaisesti. Kuitenkin optimaalisessa tilanteessa kineettinen ketju välittää voiman ylöspäin. Tullessamme pönkkään nilkkamme, polvemme ja lonkkamme ovat koukussa. Tämä paketti lähtee ketjumaisesti ojentumaan ja välittämään voimaa tehokkaasti ylöspäin. Ensin maahan tulee jalkaterämme päkiällä, jota joustamme nilkasta. Kantapään osuessa maahan nilkan jousto siirtyy ketjua pitkiin polveen. Polvemme lähtee ojentumaan suoremmaksi ja tästä voima siirtyy taas lonkkaan, joka lähtee ojentumaan ja lähes samanaikaisesti lantio kiertyy ja sitten rintarankamme. Voima eteneenee keskivartalon kautta olkapäähän, siitä kyynervarteen ja tästä eteenpäin ranteeseen, sormiin ja lopuksi itse kiekkoon.
Kineettinen ketju tarkoittaa voimantuotollisesti sitä, että saadaan hyödynnettyä koko kroppaamme heiton suorittamiseen. Tämä vaatii paljon teknistä osaamista ja oikea-aikaista kineettisen ketjun suorittamista. Tarvitsemme tekniikan lisäksi tarpeeksi liikkuvuutta, jotta asiat tapahtuvat oikeassa järjestyksessä ja, että saadaan hyödynnettyä koko ketjun voima mahdollisimman hyvin. Jos jokin osa ketjusta ei toimi tai siinä on puutteita, voima ei välity välineeseen asti. Esimerkiksi kineettinen ketju voi katketa lonkkanivelen rajoittuneeseen ulkokiertoon, jolloin heiton voimassa jää hyödyntämättä lantion tuottama voima. Toisena esimerkkinä on heikko keskivartalon voimantuotto. Tämä pakottaa meitä kompensoimaan heikkoa ketjun osaa muusta kohdasta ja jälleen ketju ei toimi kunnolla, eikä voima välity esineeseen optimaalisella tavalla.
Oli epäoptimaalinen kineettinen ketju seurausta voiman tai liikkuvuuden puutteesta, tämä pakottaa heittäjän lisäämään voimaa kehon pienempiin osiin, kuten kyynärpäähän ja olkapäähän, mikä saattaa johtaa loukkaantumisriskiin. Useasti toistettuna epäoptimaalinen liike aiheuttaa kuormituskapasiteetin ylityksen, joka ilmenee kipuna. Yleisimmät vammat ja kivut ilmenevätkin juuri olkapään ja kyynärpään alueella. Ilman hyvää ohjausta uudet pelaajat eivät pysty hyödyntämään kineettistä ketjua kunnolla ja pakottavat tuottamaan enemmän voimaa kehon ulkoisista osista kuten olka- ja kyynärpäästä (Rahbeck & Nielsen 2016). Fysioterapeutin ammattitaitoa on löytää nämä kineettisen ketjun ”vuotokohdat” ja luoda heittäjälle yksilöllisesti sopiva harjoituskokonaisuus riippuen siitä oliko frisbeegolfari lajin tuore tai vanha kasvo.
Silloin, kun itse käyn frisbeegolfkenttiä kiertämässä, näen todella vähän alkulämmittelyä. Onko alkulämmittely siis hukkaan heitettyä aikaa tai pois itse suorituksesta? Kuten aiemmin tekstissä mainitusta Nelson ym. (2015) tutkimuksesta kävi ilmi, alle 10 minuutin alkulämmittely lisäsi loukkaantumisriskiä. Liian lyhyt alkulämmittely tai alkulämmittelyn puute lisää siis riskiä loukkaantumiselle ja siksi se ei ole todellakaan hukkaan heitettyä aikaa! Alkulämmittelyn tavoitteena on valmistaa kyseiseen lajiin sekä ennaltaehkäistä loukkaantumisia, mutta tämä voi olla samalla myös lajia tukevaa ja kehittävää harjoittelua. Esimerkiksi yksilöllinen alkulämmittelyohjelma voi sisältää liikkuvuutta kehittävää harjoittelua niihin osa-alueisiin, mihin sitä henkilö tarvitsee. Samalla dynaaminen liike myös valmistaa kyseiseen lajiin.
Fradkin, A. J., Zazryn, T. R., & Smoliga, J. M. 2010. Effects of warming-up on physical performance: a systematic review with meta-analysis. The Journal of Strength & Conditioning Research, 24(1), 140-148.
Nelson, J. T., Jones, R. E., Runstrom, M., & Hardy, J. 2015. Disc Golf, a growing sport: Description and epidemiology of injuries. Orthopaedic journal of sports medicine, 3(6), 2325967115589076.
Rahbek, M. A., & Nielsen, R. O. 2016. Injuries in disc golf–A descriptive cross-sectional study. International journal of sports physical therapy, 11(1), 132.
Sciascia, A., Thigpen, C., Namdari, S., & Baldwin, K. 2012. Kinetic chain abnormalities in the athletic shoulder. Sports medicine and arthroscopy review, 20(1), 16-21.

Fysioterapeutti Jami Tapaninen
Ota Instagram seurantaan ➡️ @fysiotapaninen
Tunnistatko, milloin olet nälkäinen tai tarpeeksi kylläinen? Kuinka usein pysähdyt kuuntelemaan, mitä kehosi haluaa ja tarvitsee? Some tyrkyttää meille jatkuvasti uusia superfoodeja ja dieettejä, joiden avulla saavutetaan nopeasti hyviä tuloksia. Kuka tai mikä ohjaa sinun valintojasi ravitsemuksessa?
Ruokailutottumukset opitaan jo lapsena ja ravitsemussuositukset on kouluissa käyty läpi useampaan kertaan. Ravitsemussuositukset ja lautasmalli eivät kuitenkaan ole juurikaan muuttuneet vuosien varrella. Edelleen korostetaan kasvisten tärkeyttä sekä sokerien, punaisen lihan, rasvan ja "höttöhiilarien" välttämistä. Ei siis ole ihme, että uudet näkökulmat sekä helpommat ja nopeammat ratkaisut kiinnostavat.
Terveellistä ruokailua tavoiteltaessa tartutaan erilaisiin dieetteihin tai yritetään rajoittaa syömistä jollakin tavalla. Ruokien lajittelu hyviin ja huonoihin sekä pienillä kaloreilla selviytyminen häiritsevät meidän kehomme normaalia toimintaa. Tarkkaan aikataulutettu ruokailurytmi sekä tarkkaan lasketut ruokamäärät sekoittavat myös kehomme viestijärjestelmää. Tämä voi pahimmillaan johtaa siihen, ettei tunnisteta enää kunnolla nälän ja kylläisyyden tunnetta.

Nälän ja kylläisyyden tunne kertovat elimistömme energiatasapainosta. Liian vähäinen energiansaanti lisää nälän tunnetta. Kylläisyyttä taas tunnetaan silloin, kun energiavarastot ovat täynnä. Nälän tunne ohjaa syömistä herkemmin, sillä energiavaje on suurempi uhka elimistölle kuin liikaenergia.
Nälän tunne on normaali ja sitä kuuluu tuntea. Jos, nälkää ei tunne, kehon viestijärjestelmä on sekaisin. Nälkä voi olla opittua tai fysiologista. Opitulla nälällä tarkoitetaan nälän tunnetta, jonka laukaisee jokin tietty paikka, aika, tunne tai sosiaalinen tilanne. Nälän vahvuus määrittelee usein sen, kuinka herkästi ja kuinka paljon syödään. Optimaalisinta olisi syödä silloin, kun nälän tunne on lievä.
Nälän säätelyssä auttaa kehon viestien tulkitseminen. Kun toimimme kehon viestien mukaan, voidaan puhua intuitiivisesta syömisestä. Intuitiivisessa syömisessä syödään nälkään ja lopetetaan kylläisenä. Intuitiivista syömistä harjoittamalla usein myös mieliteot vähenevät.
Pysymme kylläisinä, kun ravintoa saadaan säännöllisesti ja sopivassa määrin. Jos energiansaanti jää jatkuvasti alle oman energiantarpeen, kylläisyyden tunne heikkenee ja nälän tunne voimistuu. Usein tällöin herkkuhimo voimistuu ja napostelu lisääntyy.

Terveellisen ruokavalion tärkein tehtävä on turvata riittävä elintärkeiden ravintoaineiden saanti. Energiatiheillä ruuilla, rasvoilla ja sokereilla on oma paikkansa ruokavaliossa ja omat tehtävänsä kehomme toiminnassa. Säännöllinen, riittävä ja itselle mieluisa syöminen edesauttavat painonhallintaa sekä auttavat tunnistamaan nälän ja kylläisyyden tunteen.
Terveellistä ruokavaliota ei valita, se opitaan. Terveellinen ruokavalio ei sisällä kieltoja tai rajoituksia. Se on joustava ja salliva. Terveellistä ruokavaliota ei saavuteta nopeilla pikakonsteilla, se on oppimisen polku, joka aloitetaan jo lapsena.
Kiinnostuitko aiheesta? Järjestämme 20.1.2024 ilmaisen Helpoin askelin kuntoon -webinaarin. Webinaari sisältää asiantuntijoiden luennot motivaatiosta, liikunnasta, ravinnosta ja stressistä. Voit rekisteröityä webinaariin etusivuilla olevan linkin kautta.
Vuosi lähenee loppuaan ja monella tulee mieleen elämäntapamuutos ja oma kunnon parantaminen.
Tässä vaiheessa on myös hyvä miettiä miten tukea omia tavoitteita ja riittääkö oma osaaminen tavoitteiden saavuttamiseen. Mahdollisesti olisi kannattavaa harkita valmentaja palkkaamista kuka neuvoo alkuun mitä tehdä ja osaa suunnitella tavoitettasi palvelevan treeni ohjelma. Valmentajan kanssa raportoinnissa on monia mittareita millä kehitystä seurataan näitä ovat esim: kuvat, mitat kehosta, treenin progressio (Nousujohteisuus treenissä).
Treeni ohjelmat rakennetaan yksilöllisesti asiakkaalle, joten treenin suorittaminen on turvallista, kun siinä on huomioitu asiakkaan sairaudet sekä vammat. Valmentajan lajitietämys kannattaa ottaa myös huomioon, jos harrastat aktiivisesti jo jotain lajia. Tällä varmistat usein paremman kehittymisen omassa lajissa. Testaukset valmennuksen alussa ovat tärkeät koska ne ovat hyviä mittareita oman kehittymisen kannalta. Testauksia on hyvä tehdä säännöllisesti noin 2-4krt/vuosi. Näin kehitystä näkee paremmin, kuin tiheästi tehdyissä testeissä. Valmentaja kannattaa valita siten, että kommunikaatio olisi mahdollisimman sujuvaa sekä henkilö kemioiden olisi hyvä kohdata, jotta valmennus suhteesta saataisiin kaikki irti.
Valmentaja toimii hyvänä motivaattorina sekä raportointi valmentajalle auttaa saavuttamaan omat tavoitteet. Viikoittaiset yhteydenpidot tai tapaamiset edistävät harjoittelun jatkuvuutta ja erilaiset treeniärsykkeet kehittävät kuntoa. Valmentajan kanssa harjoittelu on hauskaa ja itsensä ylittäminen palkitsee joka kerta. Valmennuksia voi olla monenlaisia etäyhteydellä toimivia missä raportoidaan viikoittain valmentajalle, miten treenit ovat sujunut ja miten on tullut kehitystä tai vaihtoehtoisesti voi käydä treenaamassa valmentajan kanssa, jolloin saa varmasti enemmän irti omasta treenaamisesta. Valmentajasta on suuri apu painonhallintaan sekä elämäntaparemonttiin, joten valmentaja kannattaa palkata heti alussa mukaan. Näin tavoitteiden saavuttaminen tulee olemaan helpompaa.
Vaikka valmentajan päättäisi hankkia tärkeintä on mennä oman aikataulun mukaan eikä koitta täyttää omaa kalenteria pelkästään treenillä vaan pitää hyvä tasapaino tekemisessä.

Kirjoittaja: Tino Takala, Hieroja ja personal trainer
Instagram: @TinoTakala
Palautumisvaje vaanii helposti tehokkuuteen pyrkivää nykyihmistä. Työ, harrastukset, perhe-elämä, ystävyyssuhteet, opiskelu ja muut elämän osa-alueet vaativat oman osuutensa ihmisen voimavaroista, ja vähitellen voi käydä niin, että fyysiselle ja psykologiselle palautumiselle jääkin arjen kokonaiskuormituksessa liian vähän huomiota ja aikaa. Jos tilanne kestää vain lyhyen aikaa, siitä ei välttämättä aiheudu suurta haittaa. Jos tilanne pitkittyy, ihmiselle voi kehittyä palautumisvaje. Tämä saattaa altistaa uupumukselle.
Palautumisvaje on siitä hankala, että se kehittyy salakavalasti vähitellen. Se saattaa myös olla vaikea tunnistaa, koska pitkään jatkuneeseen kuormitustilaan voi tottua. Palautumisvaje saattaa ilmetä käyttäytymiseen tai tunne-elämään liittyvinä oireina tai fyysisinä, kehollisina oireina. Joskus palautumisvajeeseen voi liittyä kummankinlaisia oireita.
Ensiavuksi palautumisvajeeseen voi kokeilla esimerkiksi seuraavia toimia:
1) nukkumista tuntia pidempään kuin yleensä
2) luontoympäristössä olemista
3) viihteeseen uppoutumista.
Nukkuminen tuntia pidempään kuin yleensä voi auttaa paikkaamaan palautumisvajetta. Samalla voi saada arvokasta tietoa siitä, nukkuuko riittävästi. Jos tunnin pidemmät yöunet saavat olon tuntumaan selkeästi virkeämmältä, tämä viittaa siihen, että on yleensä nukkunut hiukan liian vähän. Lisäksi on hyvä ottaa huomioon se, että hyvän yöunen rakentaminen alkaa itse asiassa jo aamusta: rauhallinen aamu tarjoaa paremmat mahdollisuudet tasapainoisempaan päivärytmiin. Näin voi välttää sen, ettei hermoston ylivireystila käynnisty jo aamulla.
Luontoympäristö on tutkitusti tehokas apu palautumiseen, joten jos mahdollista, päivittäin kannattaa käydä jossakin luontoympäristössä. Jo 10 minuutin oleskelu luonnossa käynnistää palautumisprosessin ilman, että ihminen tekee itse aktiivisesti sen enempää. Yli 10 minuutin oleminen luonnossa aktivoi kehon puolustusjärjestelmän, ja 20 minuutin oleskelu luonnossa kohottaa mielialaa. Aina ei välttämättä tarvitse lähteä kauas metsän keskelle, vaan kaupungin puistokin voi tarjota mahdollisuuden luontoympäristön kokemiseen. Myös luontokuvien katselu rauhoittaa.
Itselleen mieluisaan viihteeseen uppoutuminen saattaa sekin auttaa palautumaan. Erilaisia palautumiskeinoja ei kannata arvottaa, koska ihmiset saattelevat aivonsa vapaalle hyvin erilaisin tavoin. Jo pelkästään palautumistarkoituksessa voi siis hyvin katsoa siirappisinta saippuaoopperaa tai syventyä siihen, miten osallistujat selviävät tietovisan kysymyksistä.
Ensimmäinen askel palautumisen edistämiseen on omien arkisten toimintatapojen tutkailu. Jääkö arjessa riittävästi aikaa hengähtää, ja onko päivittäin mahdollisuus tehdä jotakin itselle mieluista? Omaa palautumistaan voi tarkastella vähän vaiheittain esimerkiksi seuraavista näkökulmista:
→ Millaisen pienen asian voisi tehdä arkena päivittäin palautumista edistämään?
→ Millaisen pienen asian voisi tehdä viikonloppuna päivittäin palautumista edistämään?
→ Millaiset asiat ylipäätään palauttavat sinun mieltäsi ja kehoasi parhaiten? Entä mitkä asiat ovat sinulle merkkejä siitä, että olet palautunut?
Palautumisasioiden kanssakaan ei tarvitse taistella yksin. Apua ja tukea palautumiseen voi saada esimerkiksi stressinhallintavalmennuksesta. Alla on myös pari materiaalivinkkiä:
- Palautumiskoulu PROn sivut osoitteessa https://palautumiskoulupro.fi/
- Virtanen, Anniina 2021: Psykologinen palautuminen. Tuuma-kustannus. Jyväskylä. Teos on saatavilla myös äänikirjana.

Stressinhallintavalmentaja (Mind coach certified trainer, Suomen Mentoritiimi, 2022), sertifioitu palautumisen asiantuntija (Trainer4You, 2023)
Proxima Finland
Tampere, Tampellan toimipiste ja etänä koko Suomeen
puhelin: 050 354 1785
sähköposti: jutta@proximafinland.f
Terveydenhuoltoa eniten kuormittavat tekijät ovat mielenterveyssairaudet sekä tuki- ja liikuntaelinvaivat. Tuki- ja liikuntaelinvaivoihin yksi suurimpia syitä on liikkumattomuus. Liikkumattomuuden seurauksena lihavuus on lisääntynyt. Lihavuuden on myös tutkitusti osoitettu lisäävän riskiä mielenterveyden haasteille. Tällä hetkellä lihavuus on suuri kansanterveyden ongelma kaikkialla maailmassa.
Jokainen meistä tietää, miten pitäisi syödä. Lisää kasviksia, vältä sokeria ja rasvaisia ruokia… Netti on pullollaan erilaisia dieettivaihtoehtoja ja ravitsemusalan asiantuntijoita, jotka tarjoavat yksilöllisiä ravintovalmennuksia. Meidän ei tarvitse kuin valita, mikä meille sopii parhaiten.
Kaikesta saatavilla olevasta tiedosta huolimatta suomalaiset ovat pohjoismaiden lihavin kansa. Suomalaisista lapsista ja teini-ikäisistä 19–29% on ylipainoisia, joista suurin osa on poikia. Yli 30-vuotiaista ylipainoisia on naisista 63% ja miehistä 72%. Lihavuus näyttäisi siis lisääntyvän iän myötä.
Lihomisen väitetään usein johtuvan hitaasta aineenvaihdunnasta. Todellisuudessa aineenvaihdunta hidastuu vasta noin kuudenkymmenen ikävuoden jälkeen. Osittain lihominen johtuu geeneistä, jotka säätelevät ruokahalua. Ruokahalunsäätely taas on jokaisella ihmisellä erilainen ja riippuvainen ruokailutottumuksistamme.
Lihavuuden taustalla voi olla myös liian vähäinen lihasten aktiivisuus. Mitä passiivisempia olemme, sitä passiivisempia myös lihaksemme ovat, jolloin lihaskudos on heikko tai sitä on vähän. Tämän takia liikunnan merkitys painonhallinnassa korostuu.
Lihavuudesta puhuttaessa ei voida myöskään ohittaa psyykkistä hyvinvointia. Jos voimme psyykkisesti huonosti, emme jaksa panostaa liikuntaan tai ruokavalioon.

Haluamme usein tuloksia nopeasti, jolloin tartumme helppoihin ja nopeisiin ratkaisuihin. Yhteiskuntamme on myös suunniteltu tähän. Useimmissa kaupoissa perusarkiruuat löytyvät kaupan perältä, jotta joudumme ensin kulkemaan karkkihyllyjen välistä. Vielä kassalla voi napata suklaapatukan mukaan. Oikeastaan ei nykypäivänä tarvitse edes lähteä kauppaan, sillä kaikki tarvitsemansa palvelut saa ulko-oven taakse.
Yksi tapa yrittää säädellä ja hallita painoa on erilaiset dieetit. Dieetillä tarkoitetaan tiettyä ruokavaliota, jossa on rajoitettu jotakin ruoka-ainetta ja energiansaanti on laskettu minimiin. Tällöin laihtuminen on mahdollista ja tapahtuu nopeasti. Dieettien ongelmaksi usein nousee se, että niiden toimivuudesta ei ole tarpeeksi tutkittua tietoa.
Voimme ottaa esimerkiksi karppauksen, vhh-ruokavalion, Atkinsin dieettin tai ketodieetin, joissa jokaisessa on sama periaate eli noudattaa vähähiilihydraattista ruokavaliota. Tavoitteena on kehon ketoositila.
Ketoosi on elimistölle toinen tapa säädellä aineenvaihduntaa. Ketoosi saavutetaan, kun energiansaantia vähennetään vähentämällä hiilihydraatteja. Hiilihydraattien saannin vähentyessä elimistö alkaa käyttää rasvoja energianlähteenä. Rasvojen hajotessa elimistöön kertyy ketoaineita, jotka vähentävät ruokahalua ja nälän tunnetta. Ketoosin ei kuitenkaan kuuluisi jatkua pitkäkestoisesti, sillä se on elimistömme hätävarajärjestelmä.
Vähähiilihydraattisten ruokavalioiden terveysvaikutuksia on tutkittu vähän. Kliinisiin kokeisiin on osallistunut pieni määrä ylipainoisia ja kokeet ovat olleet lyhytkestoisia, minkä takia ruokavalioiden turvallisuutta ei ole voitu luotettavasti arvioida. Myöskään dieettien pitkäaikaisvaikutuksia ei ole pystytty seuraamaan kontrolloiduissa kokeissa.
Ruotsissa, Yhdysvalloissa ja Kreikassa tehdyissä tutkimuksissa on kuitenkin pystytty osoittamaan vähähiilihydraattisen ruokavalion lisäävän riskiä sydäntauteihin liittyvään kuolleisuuteen. Tämä johtunee siitä, että ruokavalion energiantarvetta oli korvattu eläinrasvalla ja lihalla. Hiilihydraattien vaihtaminen kasviperäisiin rasvoihin ja proteiinin lähteisiin sen sijaan pienensi riskiä sydänkuolleisuuteen.

Dieeteissä tyypillisesti saatetaan vältellä jotakin ruoka-ainetta tai korostaa sen terveellisyyttä. Mitään yksittäistä ruokaa ei kuitenkaan voida luokitella terveyden kannalta hyödyllisemmäksi tai vaarallisemmaksi kuin jotakin toista. Tärkeintä on kohtuus kaikessa sekä ruuan laatuun ja monipuolisuuteen panostaminen.
Hiilihydraatit ovat ruokavalion perusta ja elimistön tärkein energianlähde. Hiilihydraatit varastoituvat glykogeeninä maksaan ja lihaksiin. Glykogeenivarastot toimivat energianvarastoina. Jos ruokavaliosta vähennetään hiilihydraatteja, elimistö joutuu turvautumaan rasvoihin ja proteiineihin energianlähteenä. Jos rasvoja ja proteiineja käytetään energiantuottoon, elimistölle jää vähemmän rakennusaineita esim. kudosvaurioiden korjaamiseen ja immuunijärjestelmän toimintaan.
Proteiineja käytetään kudosten rakennusaineeksi ja uusiutumiseen sekä entsyymien ja hormonien toimintaan. Lisäksi proteiinit säätelevät neste- ja happoemästasapainoa, ylläpitävät puolustusjärjestelmää sekä kuljettavat tärkeitä molekyylejä elimistössä. Jos energiansaanti on liian vähäistä, proteiinia voidaan käyttää myös energianlähteenä.
Rasvoja tarvitaan hormonitoiminnan säätelyyn, sisäelinten suojaksi, energian varastoimiseen sekä immuunijärjestelmän ja hermoston toimintaan. Rasvat ovat myös aivojemme tärkein energianlähde.
Kuidut vaikuttavat ruuansulatukseen hidastamalla mahalaukun tyhjentymistä ja ruoan imeytymistä sekä alentamalla veren kolesterolipitoisuutta.
Jättämällä jonkin ravintoaineista pois, pyrkii elimistö hankkimaan tarvitsemansa energian jostakin muualta. Liian vähäinen hiilihydraattien saanti tyhjentää glykogeenivarastot ja aiheuttaa elimistöön kataboliaa. Tällöin suoritusteho laskee sekä ylikuormitusoireiden ja sairastumisen riski kasvaa.
Proteiineja vähentämällä kudosvauriot korjaantuvat hitaammin ja saatamme menettää lihasmassaa. Rasvojen vähentäminen vaikuttaa oleellisesti aivotoimintaan ja kuitujenpuute vaikuttaa negatiivisesti ruuansulatukseen.
Kuten alussa todettiin, terveydenhuoltoalaa eniten kuormittavat tekijät ovat tuki- ja liikuntaelinvaivat sekä mielenterveyssairaudet. Tuki- ja liikuntaelinvaivoista johtuva liikkumattomuus johtaa usein lihavuuteen, joka taas altistaa mielenterveyden haasteille. Tutkimusten perusteella kuitenkin tiedämme, että mielenterveyteen vaikuttavat myös fyysinen ja psyykkinen jaksaminen sekä aivojen ja suoliston terveys. Mikä taas vaikuttaa kaikkiin näihin edellä mainittuihin tekijöihin on riittävän monipuolinen ja laadukas ravitsemus.
Vuoden 1964 Tokion olympialaisten aikaan lanseerattiin ensimmäiset askelmittarit. Mainoskampanjassa esiteltiin askelmittareita terveyttä edistävinä välineinä, kannustaen ihmisiä tavoittelemaan 10 000 päivittäistä askelta. Vuosikymmenien ajan on kiistelty siitä, miksi juuri 10 000 askelta olisi ihanteellinen tavoite - riittäisikö vähempi vai pitäisikö kävellä enemmän. Alkuperäiset askelmittarit olivat yksinkertaisia laitteita, jotka laskivat laitteen heilahduksia, mutta eivät tarjonneet lisätietoa. Askeltavoiteen asetti mainostoimisto, koska sen mielestä 10 000 oli sopivan pyöreä luku, ja japanilainen kirjoitusmerkki, jolla se ilmoitetaan, muistuttaa hiukan kävelevää ihmistä.
Nykyään huippuluokan mittarit ovat melkein laboratoriotasoisia. Ne eivät mittaa pelkästään päivittäisiä askelmääriä, vaan tarjoavat myös tietoa kehon lämpötilasta, ihon sähkönjohtavuudesta, liikkeen nopeudesta, kuljetusta matkasta, sykkeestä ja sykevälivaihtelusta. Mittaustuloksia voidaan täydentää lisätiedoilla, kuten pituus, paino, ikä, sukupuoli ja keskimääräinen askelpituus. Epäsuoraa tietoa, kuten energiankulutusta, unen syvyyttä ja palautumista, voidaan myös arvioida ohjelmistojen avulla.
Tutkimus vuodelta 2022 (Bayerle, ym.) seurasi 129 koehenkilön liikuntaintervention toteutumista. Osallistujat jaettiin kolmeen ryhmään: ensimmäinen sai mittauslaitteet ja henkilökohtaista ohjausta, toinen ryhmä sai älylaitteen, joka antoi palautetta harjoittelun etenemisestä ilman henkilökohtaista ohjausta, ja kolmas ryhmä sai pelkät kirjalliset harjoitteluohjeet ilman älylaitteita tai henkilökohtaista ohjausta. Vuoden seurannan aikana ne, jotka lisäsivät liikuntaansa älylaitteen avulla, näyttivät parantaneen kuntoaan ja säilyttivät aktiivisuustasonsa myös alkuperäisen intervention jälkeen (Bayerle ym., 2022).
Vaikka älylaitteiden mittaustuloksia ei voida pitää erehtymättöminä, ne ovat hyödyllisiä liikunnan lisäämisessä. Niiden etu perinteisiin harjoituspäiväkirjoihin nähden on helppokäyttöisyys. Jos mittaukset tehdään samasta henkilöstä samalla laitteella, niiden mittaustuloksia voidaan pitää luotettavina. Vaikka arviot energiankulutuksesta tai palautumisesta eivät välttämättä ole täysin tarkkoja, saadaan niistä kuitenkin hyödyllistä suuntaa antavaa tietoa. Lähitulevaisuudessa älylaitteet todennäköisesti hyödyntävät tekoälysovelluksia, jotka oppivat käyttäjän liikunta- ja lepoajat, tarkentaen mittausdatan tulkintaa.
Mittaamisessa on kuitenkin myös varjopuolia. Suurin huolenaihe liittyy mittauksen aiheuttamaan kuluttavaan suorittamiseen. Ylirasituksesta kärsiviltä olisikin syytä poistaa askelmittarit ja älykellot, jotta he voisivat vapautua suoritusmentaliteetista ja ennätysten tavoittelusta lepoaikana. Vaikka mittalaitteet ovat hyödyllisiä, on tärkeää tiedostaa, etteivät ne saisi hallita elämäämme.
Toinen huoli koskee terveysdatan käyttöä. Kuka pääsee käsiksi tietoihin kävelystämme, ruokailutottumuksistamme, lajivalinnoistamme ja treenikavereistamme? Kenellä on oikeus tallentaa ja käsitellä näitä tietoja, jotka saattavat paljastaa henkilökohtaisia ja luottamuksellisia asioita? Vaikka terveysdataa voidaan käyttää eettisesti terveellisten elämäntapojen ohjaamiseen, tietosuojasta on huolehdittava tarkasti, etenkin kun toimijat ovat kansainvälisiä ja datan omistajuus voi olla epäselvää.
Yhteenvetona voidaan todeta, että terveystiedon ja liikunta-aktiivisuuden seuraamisesta on hyötyä kuntoilun tavoitteiden saavuttamisessa. Mittalaitteet tuovat esiin sellaista päivittäistä dataa, joka muistinvaraisena unohtuisi helposti. Jos epäilet riittääkö pelkkä mittausdata terveellisten elämäntapojen tueksi voit tarvittaessa kääntyä esimerkiksi fysioterapeutin puoleen, joka osaa auttaa kokonaisuuden hallinnassa ja mittausdatan tulkinnassa.
Lähteet:
Bayerle, P., Kerling, A., Kück, M., Rolff, S., Boeck, H. T., Sundermeier, T., Ensslen, R., Tegtbur, U., Lauenstein, D., Böthig, D., Bara, C., Hanke, A., Terkamp, C., Haverich, A., Stiesch, M., de Zwaan, M., Haufe, S., & Nachbar, L. (2022). Effectiveness of wearable devices as a support strategy for maintaining physical activity after a structured exercise intervention for employees with metabolic syndrome: A randomized controlled trial. BMC Sports Science, Medicine & Rehabilitation, 14(1), 1–10.
Kivun kanssa vai ilman -podcastissa ymmärrämme kivun laajasti ja käsittelemme kipua eri näkökulmista.
Podcastin tarkoituksena puhua kivusta ja siihen liittyvistä erilaisia teemoista laajasti eri näkökulmista ja eri asiantuntijavieraiden avustuksella. Haluamme edelleen pitää kynnyksen kuunteluun matalana ja puhua vaikeistakin aihealueista siten, että myös tavallinen sukankuluttaja pysyy vauhdissa ja aiheessa mukana.
Tämä jakso aloittaa podcastin 2. kauden, missä tulemme keskittymään aikaisempaa enemmän fysioterapeutin näkökulman lisäksi myös valmennukselliseen lähestymistapaan. Asiantuntijoina Proxima Finlandin fysioterapeutti Jesse Asikainen ja stressinhallintavalmentaja Jutta Helenius.
Kipuun liittyy paljon erilaisia uskomuksia ja ennakkoluuloja. Jokainen meistä on kokenut tai tulee kokemaan kipua jossain vaiheessa elämänsä varrella. Siksi kaikilla meistä on jokin käsitys ja kosketuspinta kipuun. Haluamme havahduttaa kuulijoitamme pohtimaan, mitä kaikkea kipuun ja sen kanssa elämiseen itseasiassa liittyy. Onko kivusta oleellista, tai edes mahdollista, päästä kokonaan eroon? Vai olisiko tärkeämpää oppia ymmärtämään kipua ja siihen liittyviä tekijöitä paremmin?
Nykyaikainen kivun määritelmä korostaa nimenomaan kivun monimuotoisuutta ja sitä, ettei kipu automaattisesti ole merkki kudosvauriosta tai että kehossa olisi jotain vialla. Kipukokemukseen vaikuttavat monet eri tekijät (mm. tunteet, uskomukset, pelot, kokemukset), niin yhdessä kuin erikseen, eikä kivulle aina välttämättä löydy yhtä sormella osoitettavaa syytä. Monissa tapauksissa varsinaisen "kivun" sijasta yksilön toimintaa rajoittaa enemmän (usein virheelliset) pelot, uskomukset sekä yksilön omat tulkinnat kivun syystä.
Tällaisissa tilanteissa paras apu saattaakin olla kipuun erikoistunut fysioterapeutti tai muu terveysalan ammattilainen (lääkäri, sairaanhoitaja, tms.), joka tukee ja auttaa tulkitsemaan sekä ymmärtämään kipua paremmin. Tietämyksen ja ymmärryksen lisääntyminen kipuun vaikuttavista tekijöistä ja sen kivun monimuotoisuudesta auttaa tulemaan sen kanssa paremmin toimeen. Ensisijaisen tärkeää oman hyvinvoinnin ja arjen toimintakyvyn kannalta olisi osata erotella ns. haitallinen ja hyödyllinen "kipu" toisistaan.

“Epämiellyttävä sensorinen ja emotionaalinen KOKEMUS, joka liittyy todelliseen tai mahdolliseen kudosvaurioon tai muistuttaa sellaista.”
Kivun nykyaikainen määritelmä korostaa kivun monimuotoisuutta ja sitä, ettei kipu välttämättä merkitse kudosvauriota.
Olet varmasti joskus kuullut lauseen: "Kipu on vain korvien välissä.". Emme väitä edellä mainitun lauseen pitävän täysin paikkaansa, mutta siinä on myös osa totuutta. Kipuun ja sen hoitoon liittyvän tutkimustiedon lisääntyessä on huomattu psyykkisten ja sosiaalisten tekijöiden vaikuttavan oleellisesti yksilön kipukokemukseen. Kipu ei siis ole VAIN korvien välissä, mutta korvien väli VAIKUTTAA kipuun hyvinkin paljon.
Kipuaistimus alkaa aivoista - jo ennen kuin ihminen ehtii ajatella kipua, aivot ja hermosto ovat tehneet tulkinnan kipuaistimuksesta. Akuutilla kivulla (tulehdus, venähdys, murtuma, haava, palovamma, hapenpuute, mekaaninen ärsytys) on sen alkuvaiheessa elämää ja elossa säilymistä suojeleva tarkoitus. Sen tehtävänä on varoittaa uhkaavasta tai jo tapahtuneesta kudosvauriosta. Tällaisissa uhkaavissa tilanteissa aivot toimivat refleksinomaisesti (esim. käsi kuumalla levyllä) ja kivulle löytyy usein selkeä syy hermoston ulkopuolelta. Akuutti kipu on asianmukaisesti hoidettuna ohimenevä ja hetkellinen olotila, josta ei tule huolestua liikaa. Ongelmia seuraa, kun muut lievemmät kiputuntemukset mielletään edellä mainituksi ns. kudosvauriokivuksi ja vältellään liikkumista tai kehon käyttämistä kivun pelossa.
Kipu saattaa kuitenkin pitkittyessään aiheuttaa hermoston herkistymisen, jolloin kipua "tunnetaan", vaikka alkuperäinen aiheuttaja olisikin jo poistunut tai parantunut. Kivun kroonistumiseen voikin johtaa tilanne, jossa akuutin kudosvaurion yhteydessä vapautuvat inflammatoriset eli tulehdusta aiheuttavat välittäjäaineet sekä muut fysikaaliset tekijät aktivoivat kipua aistivia ja erilaisiin ärsykkeisiin reagoivia nosiseptoreita jatkuvasti. Toistuva ärsykkeiden lisääntyminen aiheuttaa selkäytimen takasarven synapsien herkistymisen, jolloin yhä pienempi ärsyke saa aikaan kipuimpulssin etenemisen nousevassa kipuradastossa. Eli lyhyesti sanottuna hermoston herkistyminen seuraksena normaali "kipuviesti" voimistuu ja laajenee aiheuttaen kivun lisääntysen tilanteissa, joissa ei normaalisti koettaisi kipua.
Tämänkaltaiselle hermoston herkistymiselle ja kroonistuneelle kivulle voivat altistaa mm. univaikeudet, kivun pelko, aikaisemmat kipukokemukset, huonot hoitokokemukset, geneettiset eli perinnölliset tekijät (esim. sairaudet) tai vaikka pitkään jatkunut henkinen kuormitus, kuten stressi ja uupumus.

"Huonosti hoidettu kipu jättää muistijäljen, joka vaikuttaa seuraavan kivuliaan tapahtuman kokemukseen."
Kipuviestin saapuessa aivoihin niiden tulkinta kivusta ja sen vaarallisuudesta tai vaarattomuudesta vaikuttavat olellisesti siihen, miten voimakkaasti yksilö kipua kokee tai siihen reagoi. Kudoksen vaurioitumisen aiheuttama ns. vaurioviesti muuttuu kivuksi vasta, kun aivot ovat tehneet siitä arvion aiempien kokemusten sekä nykyisten odotusten perusteella ja pohtineet sen merkitystä. Aivoissa kivun sensoriseen (aistilliseen) olemukseen yhdistyvät myös emootiot eli tunteet. Aivojen suorittaman tilannearvion jälkeen aktivoituvat takaisin selkäytimeen laskeutuvat radat, jotka joko lievittävät tai voimistavat nosiseptiivistä viestiä.

