[columns] [span4]
Jesse Asikainen on fysioterapeutti ja koulutettu hieroja. Hän vastaa Proxima Finlandilla ikääntyneille suunnattujen ja kotiin vietävien palveluiden suunnittelusta ja kehittämisestä.
[/span4][span8]
Mikä minua kiinnostaa? Mikä minua motivoi pyrkimään eteenpäin ja kehittymään? Millaisessa ympäristössä haluaisin työskennellä? Missä ammatissa mielenkiinto pysyisi yllä ja voisin toteuttaa itseäni ja tavoitella unelmiani?
Liikunta ja hyvinvointi ovat olleet tärkeitä ja sydäntäni lähellä olevia asioita jo pienestä saakka. Olen aina kokenut olevani parhaimmillani ihmisten parissa toimiessani ja saadessani auttaa heitä voimaan paremmin. Vähitellen fysioterapia-opintojeni edetessä aloin kiinnostua yhä enemmän ikääntyneiden hyvinvoinnista ja terveydestä. Tuolloin aloin myös mahdollisuuksien mukaan suunnata mielenkiintoani ja opintojani yhä enemmän kohti ikääntyneiden fysioterapiaa ja kuntoutusta. Olen miettinyt useasti jälkikäteen syitä tälle päätökselle ja tullut siihen tulokseen, että omilla isovanhemmillani on ollut siihen suuri merkitys. Heidän elämäänsä hyvin pitkään läheltä seuranneena olen nähnyt kuinka vähitellen iän lisääntyessä, osittain kipujen ja vaivojen pahenemisen seurauksena, liikkuminen vähenee ja muuttuu hankalaksi. Olen nähnyt kuinka heidän voimansa ehtyvät vuosi vuodelta ja väsymys valtaa kiihtyvään tahtiin yhä enemmän tilaa arjesta. Olen aina pyrkinyt auttamaan heitä parhaani mukaan ja neuvonut, mitä voisi auttaa ja helpottaa oloa. Yritin usein puhua heille liikkumisen merkityksestä ja siitä, kuinka jo lyhyellä kävelyllä tai ulkoilulla voisi olla kipuja vähentävä vaikutus. Siitäkin huolimatta olen ajoittain kokenut suurta voimattomuuden ja avuttomuuden tunnetta, kun en tuolloin pystynyt heitä auttamaan paremmin.
[/span8][/columns]
Olen kuullut lukuisia kertoja lauseen: ”En pysty tekemään tai jaksa tehdä tuota, koska olen jo niin vanha.” Joka kerta tämän kuullessani mieleni täyttää liuta kysymyksiä: Miksi et pysty? Haluaisitko pystyä tekemään niin? Mistä tämä ajattelutapa on peräisin? Onko joku sanonut sinulle, ettet saa/pysty/voi tehdä sitä? Oletko koskaan kokeillut? Jos polveen sattuu niin, paraneeko tilanne sillä että vältät rasittamasta sitä ollenkaan vai voisiko liike auttaa vähentämään kipua? Enkä tarkoita tällä nyt sitä, että esimerkiksi murtuneella jalalla pitäisi samantien lähteä hyppimään tasajalkaa eteenpäin.
Ikä ei saisi koskaan olla esteenä liikkumiselle tai liikunnasta ja elämästä nauttimiselle. Positiivisten muutosten aikaansaaminen ja liikkumisen sekä kipujen helpottaminen on mahdollista myös vanhana, mutta valitettavasti se ei tapahdu ilman omaa halua ja aktiivisuutta. Se vaatii säännöllisyyttä ja tavoitteellista toimintaa. Se ei edellytä sitä, että pitäisi jatkuvasti harrastaa voimakkaasti hengästyttävää “hikiliikuntaa” tai käydä kuntosalilla viikon jokaisena päivänä. Valitettavan usein iän lisääntyessä myös liikkuminen vähenee. Aikaisemmin pyörällä tai kävellen tehdyt lyhyetkin matkat vaihtuvat bussissa tai autossa istumiseen. Tämä saattaa äkkiseltään tuntua varsin pieneltä seikalta, mutta pitkään jatkuessa ne voivat olla ratkaiseva tekijä siinä, selviytyykö arjen askareista ilman muiden apua ja voi asua kotona vai joutuuko hakeutumaan ulkopuolisen hoidon piiriin? Sen tulisi viimeistään herättää halu liikkua ja vaikuttaa omaa hyvinvointiinsa. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa!
Vai onko vika sittenkin meissä muissa? Läheisissä, jotka haluavat vain auttaa, mutta saattavat tiedostetusti tai tiedostamatta alkaa holhoamaan ikääntynyttä, koska hän on jo niin vanha eikä ”pysty tekemään tuota”. He saattavat tarttua kiinni käsivarteen joka kerta kuin ikääntynyt nousee ylös tuolista tai astuu portaalle, koska ”iäkkäät tarvitsevat apua”. Vai voisiko vielä yli 80-vuotiaana nousta omin avuin ylös seisomaan, kuten kotona asuvat tekevät päivän aikana useita kertoja yksin ollessaan? En tarkoita tällä, että jokainen ikääntynyt tulisi jättää oman onnensa nojaan tai seurata vierestä heidän kaatuessaan. Haluan vain herättää ajattelua sitä, että voisiko sillä, että ikääntyneen antaa nousta itsenäisesti ilman tukea seisomaan vaikuttaa positiivisesti hänen toimintakykyynsä, vaikka liike ei olisikaan enää yhtä vauhdikasta ja sujuvaa kuin nuoremmilla. Miten oma ajattelusi muuttuisi jos joku sanoisi sinulle joka päivä, ettet saa tai pysty tekemään jotain. ”Älä rasita itseäsi!”, ”Anna, kun minä teen sen, koska olet jo niin vanha.” Auttamisen halu saattaa tällöin vaikuttaa negatiivisesti ikääntyneen toimintaan ja vähitellen hän hyväksyy sen, että asiat tehdään hänen puolestaan. Onko se tuolloin mikään ihme, jos kyseinen asia ei enää onnistukaan kuten joskus ennen?
[columns] [span8]
Vaikka kuinka paljon haluaisit auttaa toista ihmistä, niin se ei ole mahdollista ilman hänen omaa tahtoaan ja motivaatiotaan. Tästä syystä olenkin nykyisessä ammatissani alkanut kiinnittää yhä enemmän huomiota asiakkaisiin yksilöinä, joita kaikkia motivoi eri asiat. Ei ole löydettävissä yhtä ja samaa seikkaa, jolla koko ryhmän saisi motivoitumaan liikkumisesta ja oman hyvinvointinsa parantamisesta, vaan tulee aina pyrkiä löytämään ne yksilölliset tekijät, jotka saavat yksittäisen ihmisen toimimaan.
[/span8][span4]
[/span4][/columns]
Toivoisin pääseväni toimimaan ikääntyneiden parissa yhä enemmän, sillä olen kiinnittänyt erityisesti huomiota siihen positiiviseen seikkaan, että he ovat yhä lisääntyvissä määrin kiinnostuneita omasta jaksamisestaan ja hyvinvoinnistaan. He haluavat saada lisää tietoa, kyselevät ja kyseenalaistavat asioita pitkän elämänkokemuksen mukanaan tuomalla varmuudella. En ole myöskään tähän päivään mennessä törmännyt toiseen vastaavanlaiseen ikäryhmään, joka olisi yhtä kiitollinen siitä, että heitä autetaan, heidän vaivansa huomioidaan ja heidän huolensa otetaan todesta.
Vaikka työhistoriani fysioterapeuttina on vielä verraten lyhyt, olen äärimmäisen iloinen siitä, että olen ikääntyneiden parissa toimiessani saanut kunnian tutustua niin moniin mukaviin ja aitoihin ihmisiin. Iän lisääntyessä heillä ei ole enää tarvetta esittää mitään, vaan voit luottaa siihen, että he ovat aina aidosti juuri sellaisia kuin ovat. Ikä on todellakin vain ja ainoastaan numeroita. Ihmisen henkilökohtainen persoona säilyy ja näkyy toiminnassa läpi koko elämän. Olen ihaillen seurannut oman “Pappani” ikääntymistä, sillä vaikka 90 vuotta jo lähestyy, on hän yhä se sama lämminhenkinen ja huumorintajuinen persoona, joka on opettanut minulle paljon ja, jonka kanssa olen saanut kunnian kasvaa.
Haluan omalta osaltani olla mukana auttamassa ja tehdä parhaani parantaakseni ikääntyneiden hyvinvointia sekä arjessa jaksamista. He ovat jokainen, kukin omalla omalaatuisella tavallaan mahtavia ihmisiä, jotka ovat tehneet paljon hyvää meidän nuorempien sukupolvien hyväksi ja ansaitsevat siitä kiitosta ja kunnioitusta.
Jesse Asikainen
Yrittäjä, Proxima Finland
Fysioterapeutti, urheiluhieroja
Personal trainerina fysioterapeutti? Miksi se sopisi juuri minulle?
Onko jokin paikka tuntunut kipeältä tai ärtyneeltä harjoittelun jälkeen? Oletko kärsinyt rasitusvammoista, loukkaantumisista tai onko vaivasi vaatinut leikkaushoitoa? Mitä jos sinun personal trainerillasi tai valmentajallasi olisi kyky havaita kehosi liikkeestä, kun jokin osa ei toimi niin kuin sen pitäisi? Hän osaisi tarttua ajoissa vaivaan kiinni, jo ennen kuin oireet alkavat. Toipumisesi vamman tai leikkauksen jälkeen sujuisi nopeammin sekä kivuttomammin ja pystyisit palaamaan pian takaisin oman lajiharjoittelusi pariin ilman pelkoa vaivan välittömästä uusiutumisesta. Miksi hakeutua fysioterapeutin vastaanotolle vasta siinä vaiheessa, kun tunnet kipua olkapäässäsi tai selässäsi?
Uskon jokaisen personal trainerin, fysioterapeutin ja liikunta-alan ammattilaisen olevan kanssani samoilla linjoilla oikeiden suoritustekniikoiden tärkeydestä. Mistä tiedät, mikä on juuri sinulle oikea suoritustapa tai -tekniikka esimerkiksi kyykyssä? Liikesuoritukseen vaikuttavat oleellisesti yksilölliset tavoitteet ja ominaisuudet sekä mahdolliset eroavaisuudet esimerkiksi liikkeen hallinnassa sekä kyvyssä tunnistaa oman kehon asentoa ja liikettä. Miksi ohjata asiakasta tekemään syväkyykkyä jos suorituksesta on selvästi nähtävissä, ettei hänellä ole edellytyksiä suorittaa kyseistä liikettä oikein ja turvallisesti? Lähtökohta tulisi olla harjoittelussa, jossa asiakkaan yksilölliset ominaisuudet ja erityistarpeet on otettu huomioon ja harjoittelu etenee progressiivisesti helpommasta vaikeampaan hallinnan sekä kehon asentotunnon kehittyessä.
Me Proximalla haluamme auttaa asiakkaitamme tunnistamaan oman kehonsa asentoa sekä liikettä ja kiinnittämään enemmän huomiota omaan liikkumiseensa. Kun pystyt hallitsemaan selkääsi, sekä paikallaan että liikkeessä, ja tunnistat, missä asennossa se kulloinkin on, pystyt helpommin siirtämään tämän myös muihin tehtäviin ja liikesuorituksiin. Vähitellen oikeaoppinen tekniikka siirtyy osaksi kaikkea liikkumistasi ja pystyt tekemään liikkeet turvallisesti.
Liikunta- ja terveysala on pullollaan mainoslauseita henkilökohtaisista ohjelmista, tehokkaista liikkeistä ja harjoittelun monipuolisuudesta sekä sen optimoimisesta. Kuinka moni ammattilainen todellisuudessa selittää, mitä niillä käytännössä tarkoitetaan? Minultakin kysytään usein, mitä liikkeitä voisi tehdä helpottaakseen olkapääkipua tai mikä on tehokkain tapa aktivoida pakaralihasta? Sen minäkin haluaisin tietää. Pyrin olemaan antamatta vastauksia ennen kuin olen nähnyt asiakkaani liikkuvan ja pystynyt havainnoimaan hänen liikkumistaan kokonaisvaltaisesti. Mielestäni on ammatillista epävarmuutta antaa asiakkaalle ohjeita tutkimatta ensin vaivan aiheuttajaa ja alkuperää tai ohjata asiakkaalle “vuosisadan paras superliike, joka korjaa kaikki hänen ongelmansa”. Tähän syyllistyvät niin personal trainerit kuin fysioterapeutitkin. Mistä tiedät sopiiko tämä ns. superliike kyseisellä asiakkaalle, eikä se esimerkiksi provosoi kipua ja entisestään pahenna tilannetta? Pystyykö asiakas suorittamaan liikkeen oikealla tekniikalla myös itsenäisesti?
Kipu vaikuttaa kykyyn tunnistaa kehon eri osien asentoa ja liikettä. Mitä voimakkaampaa kipu on, sitä enemmän se häiritsee liikekontrollia. Jos jokin liike tuottaa kipua, se ei kuitenkaan tarkoita, että kyseisen liikkeen tekeminen pitäisi lopettaa kokonaan. Tuolloin tarvitsee vain löytää kyseiselle henkilölle parhaiten sopiva tapa ja suoritusmäärät liikkeen suorittamiseen. Kyllä, tässä kohtaa on seuraavan kliseisen sanonnan vuoro: “Liike on lääke, mutta sitä tarvitsee annostella sopivasti.”
“Urheilija ei tervettä päivää nää”
Olen kuullut edellä mainitun sanonnan useasti. Sen turvin pienille vammoille ja kivuille on helppo vähän naureskella. Lausahduksesta saa herkästi virheellisen kuvan siitä, että kipu olisi normaali olotila, vaikka sitä se ei todellakaan ole. Kipu on aina yksilöllinen kokemus. Sen, minkä joku tuntee kipuna, saattaa toiselle olla “arkipäivää”. Tärkeintä olisi pystyä erottamaan haitallinen kipu, joka syntyy kudosten vaurioituessa ja esimerkiksi kovemman harjoituksen jälkeen seuraavana päivänä tuntuva harmiton lihasarkuus.
“Treeni on mennyt hyvin perille”
On totta, että etenkin kilpaurheilussa harjoitellaan useasti ylirasituksen tai loukkaantumisen rajalla lajista riippumatta. Riskien ottaminen lisääntyy urheilussa etenkin silloin, kun kyseessä on raha ja toimeentulo, mutta se on hyvin yleistä myös tavallisten kuntoilijoiden ja kehittyvien nuorten urheilijoiden keskuudessa. Toisaalta riskien ottaminen kuuluu urheiluun, sillä jos niitä ei ota, ei myöskään saavuta mitään. Mahdollisia riskejä on helpompi ennakoida ja hallita, kun ne tehdään tiedostetusti ja tarkoituksella.
Olen katsonut usein tv:stä erilaisia urheilukisoja, joissa urheilijan nostaessa suoritustasoaan selvästi aikaisempiin vuosiin nähden, toimittajat palavat halusta selvittää tämän parannuksen taustalla olevan “salaisuuden”. Mikä teki siitä mahdollista? Ja varsin usein heidän saamansa vastaus on, että “Olen pystynyt harjoittelemaan terveenä ilman loukkaantumisia.” Varmasti meistä jokainen haluaisi harjoitella terveenä ja kehittyä, eikö?
“Last set - best set”
Nykyään tuntuu vallalla olevan ajatus siitä, että harjoituksissa itsensä aivan loppuun vetäminen on se, mikä kehittää kaikista eniten. Haluaisin jonkun kertovan, että miten kukaan voi kehittyä jos kaikki harjoitukset vedetään 110% lasissa aivan viimeiseen saakka. Se saattaa pitää paikkaansa, jos asiaa ajatellaan puhtaasti pelkän lihaskasvun näkökulmasta. Väsymisen huomaa ensimmäiseksi tekniikan epäpuhtautena, vaikka itse liikettä suorittavat lihakset jaksaisivat tehdä työtä hyvin.
“Kun viimeinen sarja on paras sarja - se kehittää!”
Mikä tässä on taustalla? Moni varmasti tietää suorituskyvyn laskevan harjoittelun aikana. Kehon palautuessa suorituskyky nousee vähitellen harjoitusta edeltäneelle tasolle ja sen yli. Tämä tunnetaan niin sanottuna superkompensaationa. Mietitäänpä harjoittelua hetki hermoston kannalta, eikä niinkään lihasten näkökulmasta. Mitä luulet liikkeen hallinnalle, kontrollille ja hermoston toiminnalle tapahtuvan jos harjoitukset ja toistot tehdään aina väsymykseen saakka? Mitä jos tulevaa harjoitusta suunniteltaessa pysähdyttäisiin hetkeksi miettimään. Miten harjoittelen niin, että kehoni myös palautuu mahdollisimman hyvin ja jaksan tehdä seuraavankin harjoituksen turvallisesti ja tehokkaasti?
Tarkoittaako se sitä, että jokainen harjoitus tehdään täysillä ja 110 prosenttisesti? Sitä, että kaikissa harjoituksissa sarjat tehdään viimeiseen asti, kunnes ei enää pystytä tekemään enempää? Sitä, että jokaisen harjoituksen jälkeen oksennus lentää ja suussa on verenmaku? Miten saat harjoittelustasi kaiken hyödyn irti? Mietitkö tulevia harjoituksia suunnitellessasi, miten hyvin olet palautunut edellisestä treenistä? Oletko istunut koko päivän luennoilla, autossa tai työpöydän ääressä, jolloin lämmitellessä voisi olla hyvä “herätellä” kehoa normaalia enemmän? Oletko nukkunut riittävästi? Onko töissä tai kotona niin paljon stressiä, että hieman kevyempi harjoitus olisi tarpeellista? Oletko syönyt päivän aikana riittävästi, jotta energiaa riittää koko harjoituksen ajaksi.
Se mitä itse harjoituksissa tapahtuu on tärkeää, mutta loppujen lopuksi kokonaisuus on se, mikä ratkaisee. Jos harjoitusten ulkopuolella tapahtuva toiminta ei tue ja tasapainota harjoittelua, ei sillä kauhean pitkälle päästä. Kaikkea ei pidä laittaa kuntoon kerralla. Valmentajana haluaisi kertoa asiakkaalle kyseisestä aiheesta kaiken, mutta koska jokainen oppi asioita eri tavoin, se mikä toimii yhdelle ei välttämättä toimi toiselle. Pitää osata myös lukea asiakasta ja löytää hänen tapansa oppia ja sisäistää asioita. Näin hän pystyy omakohtaisen kokemuksen kautta soveltamaan oppimaansa paremmin käytäntöön myös tulevaisuudessa. Vasta sitten voidaan harjoittelussa siirtyä seuraavaan kehityskohteeseen.
Monet luottavat ajoittain turhankin sokeasti valmentajaansa. Tehdään kaikki mitä valmentaja on käskenyt tai kirjoittanut harjoitusohjelmaan. Tällöin jos jokin menee pieleen, vastuu on valmentajalla ja voi itse rauhassa keskittyä harjoitteluun. Valmentajan tärkeimpänä tehtävänä on ohjata, tukea ja ennen kaikkea opettaa valmennettavaa tekemään oman liikkumisensa kannalta järkeviä valintoja. Kyseenalaista valmentajasi. Jos et tiedä, miksi jotakin harjoitusta tehdään, pyydä häntä perustelemaan. Jos valmentajasi ei ole valmis perustelemaan tekemiään valintoja, onko hän silloin tehnyt sinulle yksilöllisen harjoitusohjelman?
Epäonnistuminen kuuluu liikkumiseen ja uuden opetteluun, eikä sitä saisi pelätä liikaa. Et voi oppia oikeaa kyykkytekniikkaa, kuperkeikkaa tai käsilläseisontaa ennen kuin olet niitä kokeillut. Harva meistä onnistuu täydellisesti ensimmäisellä kerralla. Ja jos onnistuu, niin pystyykö hän toistamaan saman suorituksen uudestaan? Tekniikoiden opetteleminen ja hiominen ovat oleellinen osa jokaista harjoitusta. Meidänkin asiakkaille tulee joskus rasitusvammoja ja paikat saattavat kipeytyä harjoittelusta, mutta tärkeintä on puuttua niihin mahdollisimman nopeasti ennen kuin ongelmia ilmenee.
Harvoin polku kohti tavoitetta etenee niin kuin on etukäteen suunniteltu. Matkan varrella eteen tulevat pienet mutkat kuuluvat asiaan. Me haluamme tehdä matkastasi hieman tasaisemman ja auttaa sinua pääsemään yli eteen tulevista esteistä. Jokainen etsii oman reittinsä kohti tavoitteita. Aloittaminen tuntuu aina vaikealta, etenkin jos takana on useita epäonnistumisia. Meillä epäonnistumiset kuuluvat asiaan, eikä niitä tarvitse pelätä liikaa. Olemme mukanasi ohjaamassa, auttamassa ja haastamassa, jotta sinä onnituisit tavoitteidesi saavuttamisessa ja pystyisit ylittämään itsesi epäonnistumisista välittämättä. Vauhtiin päästessäsi opit paremmin ennakoimaan eteen tulevia esteitä ja pystyt saavuttamaan tavoitteesi nopeammin kuin uskotkaan.
Mukavia treenihetkiä!
Kirjoittanut:
Arttu Peltola
Fysioterapeutti ja urheiluhieroja
Olen pätevöitynyt mm. kipu- ja urheilufysioterapiaan.
Oletko kiinnostunut personal trainingistä? Täytä yhteydenottolomake ja olemme sinuun yhteydessä:
© 2026
