Ehkä fiksuin lause, jonka olen kuullut ratsastajan kehonhuoltoon liittyen, on: ”Ratsastamme siinä kehossa jossa päivittäin elämme, emme voi ottaa kaapista mukaan ratsastuskehoa joka toimisi jotenkin paremmin” (Siekkinen 2015).
Tiedätkin varmaan, että elämän aikana tulee hankittua kaikenlaisia lihaskireyksiä. Nämä lihaskireydet ”vetävät” luitamme kuminauhan lailla pois ns. optimaalisista asennoista. Esimerkiksi jalkojen ja lantion alueen lihaskireydet ja -heikkoudet vaikuttavat selän ja lantion asentoon. Tämähän puolestaan luonnollisesti vaikuttaa asentoomme hevosen selässä ja tapaamme ratsastaa. (Siekkinen 2015.)
Istunta on yksi tärkeimmistä avuistamme vaikuttaa. Ratsastajan lantion asento vaikuttaa aina siihen, miten hevonen liikkuu. (Siekkinen 2015.) Istunta on väline, jolla hevoselle kerrotaan, miten sen halutaan liikkuvan. Istunnan keveys tai raskaus joko lisää tai vähentää hevosen halukkuutta liikkua. On sanomattakin selvää, että istuntavirheet vaikeuttavat hevosen liikkumista. (Wanless 2006.)
Tiesitkö, että ratsastajan ryhdin pyöristyminen on tyypillinen istuntavirhe? (Keskimmäinen kuva yllä). Tällöin kehon paino keskittyy pakaroille ja lantion takaosaan. Lanneselän ja rintarangan pyöristymisen seurauksena istuinluut kallistuvat eteenpäin, mikä voi lisäksi aiheuttaa ratsastajalle selkäkipuja. Tällöin paino ei myöskään laskeudu tasaisesti ratsastajan jaloille. Tämän seurauksena ratsastajan polvet nousevat ylöspäin, irtoavat satulasta ja ohjaavat reisiä ulkokiertoon. Ratsastaja tukeutuu tällöin herkästi ohjaan ja yrittää tasapainottaa asentoaan käsillä. (Wanless 2006.)
Suoliluulihaksen (iliacus) sekä ison lannelihaksen (psoas major, kuva alla) kiristyessä lanneselän notko puolestaan lisääntyy (vasemman puoleisin kuva ylhäällä). Tällöin istuinluut osoittavat taaksepäin. Tämän seurauksena selän syvien lihasten toiminta estyy ja lanneselän kuormitus lisääntyy. (Sandström & Ahonen 2011; Koistinen 2005.) Tällaisessa notkoasennossa istuessa jännitys koko kehossa kasvaa. Tämä heikentää tasapainonhallintaa ja aiheuttaa kontaktin menetyksen hevoseen istunnan kautta. (Sandström & Ahonen 2011; Wanless 2006.) Kuvassa alla on kuvattu psoas-lihaksen kiristymisestä aiheutuva alaselän notkon korostuminen.
Psoas-lihas. Vasemman puoleisessa kuvassa neutraali lantion asento. Oikean puoleisessa kuvassa kiristynyt psoas-lihas vetää selkää notkolle.
Alla pari tehokasta keinoa venyttä kireitä lonkankoukistajia istunnan parantamiseksi!
Asetu toispolviseisontaan kuten tavallisesti lonkankoukistajaa venyttäessäsi. Poista alaselän notko siten, että kippaat lantiotasi eteenpäin kuvitellen vetäväsi häntäluuta jalkojesi väliin ja lukitse lantiosi tähän asentoon. Hae venytyksen tunne lonkankoukistajassa. Tämän jälkeen lähde hallitusti taivuttamaan tukijalan (edessä olevan jalan) puoleisella kädellä tukijalan puolelta kohti venyvän puolen jalan (takana olevan jalan) nilkkaa. Kierrät siis vartaloasi korkkiruuville. Venytys lonkankoukistajassa lisääntyy. Muista hengittää! Älä päästä selkää karkaamaan notkolle liikkeen aikana! Lantion pitäisi pysyä tiiviisti paikallaan!
Tee kaikki muuten samoin kuin edellä, mutta pysy seisoma-asennossa. Tässä saat jo vähän haastaa kehonhallintaa!
Ota minuun rohkeasti yhteyttä!
Mira Nieminen, fysioterapeutti
Puh. 045 845 8458
mira@proximafinland.fi
Koistinen, J. 2005. Lanneranka - Kontrolloidun stabiliteetin kautta kivuttomaksi. Teoksessa Koistinen, J. (toim.) Selän rakenne, toiminta ja kuntoutus. Lahti: VK-Kustannus.
Sandström, M. & Ahonen, J. 2011. Liikkuva ihminen: Aivot, liikuntafysiologia ja sovellettu biomekaniikka. Lahti: VK-Kustannus.
Siekkinen, S. 26.4.2015. Ratsastajan luut. [Verkkojulkaisu]. Nurmijärvi: Equstom. [Viitattu 13.3.2018]. Saatavana: http://www.equstom.fi/blog/2015/04/26/ratsastajan-luut/
Wanless, M. 2006. Mielekästä ratsastusta. Helsinki: Perhemediat Oy.
[columns] [span4]
Jesse Asikainen on fysioterapeutti ja koulutettu hieroja. Hän vastaa Proxima Finlandilla ikääntyneille suunnattujen ja kotiin vietävien palveluiden suunnittelusta ja kehittämisestä.
[/span4][span8]
Mikä minua kiinnostaa? Mikä minua motivoi pyrkimään eteenpäin ja kehittymään? Millaisessa ympäristössä haluaisin työskennellä? Missä ammatissa mielenkiinto pysyisi yllä ja voisin toteuttaa itseäni ja tavoitella unelmiani?
Liikunta ja hyvinvointi ovat olleet tärkeitä ja sydäntäni lähellä olevia asioita jo pienestä saakka. Olen aina kokenut olevani parhaimmillani ihmisten parissa toimiessani ja saadessani auttaa heitä voimaan paremmin. Vähitellen fysioterapia-opintojeni edetessä aloin kiinnostua yhä enemmän ikääntyneiden hyvinvoinnista ja terveydestä. Tuolloin aloin myös mahdollisuuksien mukaan suunnata mielenkiintoani ja opintojani yhä enemmän kohti ikääntyneiden fysioterapiaa ja kuntoutusta. Olen miettinyt useasti jälkikäteen syitä tälle päätökselle ja tullut siihen tulokseen, että omilla isovanhemmillani on ollut siihen suuri merkitys. Heidän elämäänsä hyvin pitkään läheltä seuranneena olen nähnyt kuinka vähitellen iän lisääntyessä, osittain kipujen ja vaivojen pahenemisen seurauksena, liikkuminen vähenee ja muuttuu hankalaksi. Olen nähnyt kuinka heidän voimansa ehtyvät vuosi vuodelta ja väsymys valtaa kiihtyvään tahtiin yhä enemmän tilaa arjesta. Olen aina pyrkinyt auttamaan heitä parhaani mukaan ja neuvonut, mitä voisi auttaa ja helpottaa oloa. Yritin usein puhua heille liikkumisen merkityksestä ja siitä, kuinka jo lyhyellä kävelyllä tai ulkoilulla voisi olla kipuja vähentävä vaikutus. Siitäkin huolimatta olen ajoittain kokenut suurta voimattomuuden ja avuttomuuden tunnetta, kun en tuolloin pystynyt heitä auttamaan paremmin.
[/span8][/columns]
Olen kuullut lukuisia kertoja lauseen: ”En pysty tekemään tai jaksa tehdä tuota, koska olen jo niin vanha.” Joka kerta tämän kuullessani mieleni täyttää liuta kysymyksiä: Miksi et pysty? Haluaisitko pystyä tekemään niin? Mistä tämä ajattelutapa on peräisin? Onko joku sanonut sinulle, ettet saa/pysty/voi tehdä sitä? Oletko koskaan kokeillut? Jos polveen sattuu niin, paraneeko tilanne sillä että vältät rasittamasta sitä ollenkaan vai voisiko liike auttaa vähentämään kipua? Enkä tarkoita tällä nyt sitä, että esimerkiksi murtuneella jalalla pitäisi samantien lähteä hyppimään tasajalkaa eteenpäin.
Ikä ei saisi koskaan olla esteenä liikkumiselle tai liikunnasta ja elämästä nauttimiselle. Positiivisten muutosten aikaansaaminen ja liikkumisen sekä kipujen helpottaminen on mahdollista myös vanhana, mutta valitettavasti se ei tapahdu ilman omaa halua ja aktiivisuutta. Se vaatii säännöllisyyttä ja tavoitteellista toimintaa. Se ei edellytä sitä, että pitäisi jatkuvasti harrastaa voimakkaasti hengästyttävää “hikiliikuntaa” tai käydä kuntosalilla viikon jokaisena päivänä. Valitettavan usein iän lisääntyessä myös liikkuminen vähenee. Aikaisemmin pyörällä tai kävellen tehdyt lyhyetkin matkat vaihtuvat bussissa tai autossa istumiseen. Tämä saattaa äkkiseltään tuntua varsin pieneltä seikalta, mutta pitkään jatkuessa ne voivat olla ratkaiseva tekijä siinä, selviytyykö arjen askareista ilman muiden apua ja voi asua kotona vai joutuuko hakeutumaan ulkopuolisen hoidon piiriin? Sen tulisi viimeistään herättää halu liikkua ja vaikuttaa omaa hyvinvointiinsa. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa!
Vai onko vika sittenkin meissä muissa? Läheisissä, jotka haluavat vain auttaa, mutta saattavat tiedostetusti tai tiedostamatta alkaa holhoamaan ikääntynyttä, koska hän on jo niin vanha eikä ”pysty tekemään tuota”. He saattavat tarttua kiinni käsivarteen joka kerta kuin ikääntynyt nousee ylös tuolista tai astuu portaalle, koska ”iäkkäät tarvitsevat apua”. Vai voisiko vielä yli 80-vuotiaana nousta omin avuin ylös seisomaan, kuten kotona asuvat tekevät päivän aikana useita kertoja yksin ollessaan? En tarkoita tällä, että jokainen ikääntynyt tulisi jättää oman onnensa nojaan tai seurata vierestä heidän kaatuessaan. Haluan vain herättää ajattelua sitä, että voisiko sillä, että ikääntyneen antaa nousta itsenäisesti ilman tukea seisomaan vaikuttaa positiivisesti hänen toimintakykyynsä, vaikka liike ei olisikaan enää yhtä vauhdikasta ja sujuvaa kuin nuoremmilla. Miten oma ajattelusi muuttuisi jos joku sanoisi sinulle joka päivä, ettet saa tai pysty tekemään jotain. ”Älä rasita itseäsi!”, ”Anna, kun minä teen sen, koska olet jo niin vanha.” Auttamisen halu saattaa tällöin vaikuttaa negatiivisesti ikääntyneen toimintaan ja vähitellen hän hyväksyy sen, että asiat tehdään hänen puolestaan. Onko se tuolloin mikään ihme, jos kyseinen asia ei enää onnistukaan kuten joskus ennen?
[columns] [span8]
Vaikka kuinka paljon haluaisit auttaa toista ihmistä, niin se ei ole mahdollista ilman hänen omaa tahtoaan ja motivaatiotaan. Tästä syystä olenkin nykyisessä ammatissani alkanut kiinnittää yhä enemmän huomiota asiakkaisiin yksilöinä, joita kaikkia motivoi eri asiat. Ei ole löydettävissä yhtä ja samaa seikkaa, jolla koko ryhmän saisi motivoitumaan liikkumisesta ja oman hyvinvointinsa parantamisesta, vaan tulee aina pyrkiä löytämään ne yksilölliset tekijät, jotka saavat yksittäisen ihmisen toimimaan.
[/span8][span4]
[/span4][/columns]
Toivoisin pääseväni toimimaan ikääntyneiden parissa yhä enemmän, sillä olen kiinnittänyt erityisesti huomiota siihen positiiviseen seikkaan, että he ovat yhä lisääntyvissä määrin kiinnostuneita omasta jaksamisestaan ja hyvinvoinnistaan. He haluavat saada lisää tietoa, kyselevät ja kyseenalaistavat asioita pitkän elämänkokemuksen mukanaan tuomalla varmuudella. En ole myöskään tähän päivään mennessä törmännyt toiseen vastaavanlaiseen ikäryhmään, joka olisi yhtä kiitollinen siitä, että heitä autetaan, heidän vaivansa huomioidaan ja heidän huolensa otetaan todesta.
Vaikka työhistoriani fysioterapeuttina on vielä verraten lyhyt, olen äärimmäisen iloinen siitä, että olen ikääntyneiden parissa toimiessani saanut kunnian tutustua niin moniin mukaviin ja aitoihin ihmisiin. Iän lisääntyessä heillä ei ole enää tarvetta esittää mitään, vaan voit luottaa siihen, että he ovat aina aidosti juuri sellaisia kuin ovat. Ikä on todellakin vain ja ainoastaan numeroita. Ihmisen henkilökohtainen persoona säilyy ja näkyy toiminnassa läpi koko elämän. Olen ihaillen seurannut oman “Pappani” ikääntymistä, sillä vaikka 90 vuotta jo lähestyy, on hän yhä se sama lämminhenkinen ja huumorintajuinen persoona, joka on opettanut minulle paljon ja, jonka kanssa olen saanut kunnian kasvaa.
Haluan omalta osaltani olla mukana auttamassa ja tehdä parhaani parantaakseni ikääntyneiden hyvinvointia sekä arjessa jaksamista. He ovat jokainen, kukin omalla omalaatuisella tavallaan mahtavia ihmisiä, jotka ovat tehneet paljon hyvää meidän nuorempien sukupolvien hyväksi ja ansaitsevat siitä kiitosta ja kunnioitusta.
Jesse Asikainen
Yrittäjä, Proxima Finland
Fysioterapeutti, urheiluhieroja
Oletko joskus saanut sairaskohtauksen tai ollut leikkauksessa? Pääset sairaalasta kotiin kädessäsi lääkärinlausunto, jossa mahdollisesti lukee saamasi diagnoosi, jonka perässä on liuta numeroita tai kuvaus sinulle tehdystä toimenpiteestä lääketieteen termein selitettynä. Oli kyseessä sitten astma, sydänsairaus, diabetes, reuma, syöpä, jokin muu sairaus tai leikkauksen jälkeinen kuntoutus, mieleesi tulee varmasti lukuisia kysymyksiä, jotka saattavat arveluttaa tai aiheuttaa pelkoja liikkumisen suhteen. Onko hengästyminen pahasta? Mitä jos saan kohtauksen ollessani lenkillä? Mitä saan tehdä ja mikä on minulle turvallista? Mitä en saa tehdä ja mikä on minulta kiellettyä? Teenkö minä nyt varmasti tämän oikein? Mitä jos teenkin jotain väärin?
Sairauden ei saisi antaa olla syynä pysähtyä kokonaan. Usean sairauden kanssa voi ja pystyy elämään täysin normaalia elämää, tosin se vaatii totuttelua ja harjoittelemista. Monille sairauksille on tyypillistä ns. aaltoileva taudinkuva. On pahenemisvaiheita ja hetkiä, jolloin sairaus ei välttämättä juurikaan vaikuta toimintaan tai arjessa jaksamiseen. Myös erilaiset hoitojaksot, esimerkiksi aggressiiviset ja voimakkaasti kehoa rasittavat hoidot syöpää sairastavilla tai dialyysihoidot munuaisten vajaatoimintaa sairastavilla, vaikuttavat voimakkaasti yleiseen jaksamiseen. Tasapainottelu hoitojen sekä levon ja liikkumisen välillä voi olla vaikeaa. Liikkuminen on helppo jättää pois ajatellessaan sitä rasittavana tekijänä. Mutta voisiko se auttaa jaksamaan paremmin tai voisiko siitä saada lisää energiaa?
Sairaalassa fysioterapeutti käy usein ennen leikkausta, tai viimeistään sen jälkeen, tervehtimässä ja kertomassa, miten leikkauksen jälkeen tulisi lähteä liikkeelle. Kävelyä ja liikkumista leikkausarven, kipsin tai proteesin kanssa harjoitellaan osastolla heti leikkauksen jälkeen. Fysioterapeutit varmistavat, että itsenäinen liikkuminen kotona onnistuu turvallisesti, antavat harjoitusohjeet kotiin vietäväksi ja kertovat, miten leikkausaluetta saa kuormittaa. Myöhemmässä vaiheessa olevat kontrollikäynnit toteutetaan usein omassa terveyskeskuksessa tai leikanneessa sairaalassa, ja niissä varmistetaan, että leikkauksen jälkeinen paraneminen on sujunut niin kuin pitäisi ja, että mahdollisia tulehduksia tai muita komplikaatioita ole havaittavissa. Jos kaikki vaikuttaisi olevan kunnossa viimeisillä kontrollikäynneillä, lääkäri tai fysioterapeutti antaa usein luvan liikkua normaalisti.
Leikkauksen jälkeen ei pitäisi tarkastella pelkästään leikattua aluetta ja sen parantumista, vaan toimintakykyä tulisi arvioida ja havainnoida koko kehon toiminnan näkökulmasta. Etenkin jalkoihin kohdistuneiden leikkausten jälkeen kipu voi vaikeuttaa liikkumista ja ongelmia saattaa esiintyä muuallakin kuin leikatulla alueella. Leikkausten jälkeiset rajoitteet on asetettu toipumisen edistämiseksi ja lisävaurioiden ennaltaehkäisemiseksi. Esimerkiksi alaraajamurtumien jälkeen jalalle astumista pyritään vähentämään kyynärsauvojen avulla. Murtuman parantuessa kuormitusta lisätään vaiheittain, kunnes liikkuminen on mahdollista ilman ulkopuolista tukea eikä kyynärsauvoille ole tarvetta. Olkapäähän kohdistuneiden vammojen jälkeen käsi asetetaan kantositeeseen ja liikettä lisätään asteittain vamman sekä liikkuvuuden parantuessa. Asetetut liikerajoitteet ovat hyvin olennaisia ja tärkeitä vamman paranemisen sekä leikkauksen jälkeisen paranemisen kannalta. Syntyneet rajoitteet vaikuttavat luonnollisesti myös muuhun liikkumiseen ja saattavat heikentää henkilön toimintakykyä.
Aloittaminen voi olla pelottavaa ja haastavaa. Otetaan askel kerrallaan.
Leikkaus vaikuttaa siis suurelta osin koko kehoon. Aina, kun esimerkiksi iho lävistetään, vaurioitetaan myös tervettä kudosta. Tähystysleikkauksien jälkeiset arvet ovat selvästi pienempiä kuin avoleikkauksissa, mutta tähystyksissäkin tarvitsee mennä useamman kudoskerroksen läpi, joten arvet ylettyvät syvälle. Arpien koko, syvyys ja sijainti vaikuttavat siihen, kuinka suuri merkitys niillä on liikkumiseen. Myös arpikudoksen muodostumisessa on yksilöllisiä eroja. Arpien kohdalla on kuitenkin tärkeää huomioida niiden vaikutus kehon nivelten liikkuvuuteen, voimantuottoon ja liikehallintaan. Joskus arvissa saattaa tuntua liikkeiden yhteydessä kiristystä tai ne voivat kipeytyä rasituksen seurauksena. Arpikudoksen muodostumiseen ja joustavuuteen voidaan vaikuttaa ja siitä johtuvia oireita vähentää harjoitteiden sekä erilaisten manuaalisten tekniikoiden avulla. Arpi- ja sidekudoksen muovautuminen vaatii riittävästi aikaa sekä säännöllisesti toteutettavaa manuaalista käsittelyä ja harjoittelua.
Liiallista varovaisuutta tulisi myös välttää ja pyrkiä toimimaan mahdollisimman normaalisti kivun sallimissa rajoissa. Valitettavan usein fysioterapia ja ohjeistukset loppuvat “kuin seinään” siinä vaiheessa, kun henkilön todetaan pärjäävän normaalisti arjessa (esimerkiksi kävelemään ilman kipua polvileikkauksen jälkeen tai kaatamaan kahvia olkapääleikkauksen jälkeen). Mitä pidempi varsinainen kuntoutusjakso on, sitä enemmän se heikentää kyseisen henkilön toimintakykyä, varsinkin jos hänen tarpeitaan ja tavoitteitaan ei oteta riittävästi huomioon kuntoutuksen aikana tai sen jälkeen. Riittävä toimintakyky saattaa jollekin tarkoittaa toimimista kevyissä arkiaskareissa, kun taas toisella tavoitteena saattaa olla esimerkiksi kyykkääminen 150 kilolla tai puolimaratonin juokseminen.
Haluamme tarjota asiakkaillemme uudenlaisen mallin fysioterapiasta, jossa tavoitteena ei ole ainoastaan kuntoutua leikkauksesta tai vammasta. Valitettavan usein kuntoutusjakson päättyessä asiakas jää kuin tyhjän päälle, kun kukaan ei olekaan antamassa ohjeita, miten tulisi toimia tai miten mahdolliset ongelmatilanteet ratkaistaan. Tämä saattaa monelle tuntua varsin pelottavalta ja vaikuttaa merkittävästi liikkumiseen. Haluamme helpottaa arkeen palaamista sairastumisen tai loukkaantumisen jälkeen tuomalla fysioterapian ja kuntoutuksen osaksi asiakkaan arkea ja harrastuksia. Tällöin muutoksista tulee pysyvämpiä eikä sinun tarvitse pelätä vaivojen uusiutumista tulevaisuudessa. Muutokseen ja harjoitteiden tekemiseen on myös helpompi löytää tarvittavaa motivaatiota, kun näkee niiden merkityksen arjen toimintoihin ja arjessa jaksamiseen. Vamman tai sairastumisen ei tarvitse olla syynä rakkaan harrastuksen tai toiminnan lopettamiselle.
Joskus sairaus tai vamma voi estää tavallisista asioista nauttimisen.
FysioValmennus on suunniteltu henkilöille, jotka taistelevat erinäisten vaivojen tai sairauksien kanssa, mutta se tarjoaa myös muille liikuntaa harrastaville loistavan tilaisuuden hyödyntää fysioterapeuttiemme osaamista ja ammatitaitoa. Tarkoituksemme on mahdollistaa liikkumisen ilo kaikille vaivoista tai sairauksista riippumatta. Fysioterapeuttimme osaavat ottaa mahdolliset sairautesi, vaivasi tai ongelmakohtasi huomioon yksilöllisiä suunnitelmia luodessaan. Sinä voit rauhassa keskittyä tavoitteidesi saavuttamiseen ilman pelkoa ikävistä ja turhista loukkaantumisista. Ohjeistamme sinua sopivien liikuntamuotojen valinnassa, autamme sinua kohti terveellistä ja aktiivista elämäntapaa, parantamaan toimintakykyäsi ja helpottamaan arjessa jaksamista.
FysioValmennuksen alussa fysioterapeuttimme suorittaa henkilökohtaisen alkukartoituksen, jossa sinua haastatellaan, asetetaan yhteiset tavoitteet, selvitetään mahdolliset toimintakykyyn vaikuttavat sairaudet sekä lääkitykset ja aloitetaan yksilöllisen harjoitusohjelman suunnittelu. FysioValmennukseen sisältyy aina fysioterapeuttinen tutkiminen, minkä lisäksi kehitystä ja harjoittelun vaikuttavuutta seurataan säännöllisin väliajoin toteutettavien väli- ja loppututkimusten avulla. Fysioterapeuttinen tutkiminen ja testaaminen auttaa meitä valitsemaan sinulle sopivimmat liikuntamuodot ja harjoitteet. Niiden avulla me voimme myös tarvittaessa muuttaa toimintatapoja sekä suunnitelmia valmennuksen edetessä ja varmistaa, että harjoittelu on nousujohteista (harjoitteet vastaavat tarpeitasi ja auttavat parantamaan toimintakykyä) ja etenee kohti asetettuja tavoitteita. Tarkoituksena on rohkaista sinua liikkumaan, sairaudesta tai vammasta huolimatta ilman pelkoa uusista loukkaantumisista ja auttaa sinua pysymään terveenä.
TEHDÄÄN UNELMISTASI TAVOITTEITA!
[columns] [span4]
Kirjoittajat:
Fysioterapeutit Jesse Asikainen ja Arttu Peltola
[/span4][span8]
[/span8][/columns]
[columns] [span4]
[btn text="Lue lisää FysioValmennuksesta!" tcolor=#FFF bcolor=#0000FF thovercolor=#FFF bhovercolor=#FFA500 link="https://www.proximafinland.fi/fysiovalmennus/" target="_blank"]
[/span4][span8]
[btn text="Varaa aika alkukartoitukseen!" tcolor=#FFF bcolor=#0000FF thovercolor=#FFF bhovercolor=#FFA500 link="https://www.proximafinland.fi/ajanvaraus" target="_self"][/span8][/columns]
Selkäkipu ja tarina - On kesä 2015. Ensimmäiset selkäkivut tulivat aamulla, kun olimme juhlistamassa siskoni syntymäpäiviä. Olimme menossa kävelylle metsään ja nuotiolle paistamaan lohta. Venyttelin ja jumppasin selkää noin tunnin, että sain kivun haltuun. Pääsin muiden mukana metsään, eikä selkä vaivannut enää sinä päivänä.
Seuraavalla viikolla heräsin aamulla ja menin käymään vessassa. Palatessani makuuhuoneeseen, jokin iski selkään ja piti ottaa tukea pöydästä, että pysyin jaloillani. Siitä alkoi noin kuusi kuukautta kestänyt epätietoisuus.
2.7. Acuta, Akuuttiselkäkipu
En pystynyt aamulla kävelemään kunnolla, enkä pukeutumaan. Kipu oli VAS 9-10. En muista koska olisin itkenyt kivusta, silloin itkin. Olin yksin kotona ja soitin ensiksi ambulanssin ja lopulta kiireettömänä taksilla Acutaan. Minulle tehtiin selän epäspesifit testaukset, ei oireita vakavasta selkäsairaudesta. Sain kipulääkettä, ja kun kipu helpotti hieman, pääsin apteekin kautta kotiin.
Lääkemääräys:
BURANA 800 mg tabletti, kalvopäällysteinen 1X100 kpl
PARA-TABS 1 g tabletti, kalvopäällysteinen 1X100 kpl
SIRDALUD 4 mg tabletti 1X30
VOLTAREN RAPID 50 mg tabletti
Selkäkivusta oli tullut osa elämääni. Pystyin satunnaisesti kävelemään pidempiä matkoja(noin 1km). Mutta suurin osa päivistä oli sellaisia, että sain olla iloinen siitä, kun jaksoin kävellä 50 metriä ja pääsin aurinkoisena kesäpäivänä ulos takapihalle aurinkoon. En pystynyt kunnolla istumaan, pystyasennosta puhumattakaan. Söin noin kahden kuukauden ajan ruokani lattialta, koska istuminen pitkiä aikoja ei onnistunut. Öisin heräilin muutaman tunnin välein vaihtamaan asentoa.
6.7. Tammelakeskuksen terveysasema, Selkäkipu
“Selkäkipu paheni aamulla. Annetaan nyt Voltaren- sekä Norflex-piikit, jatketaan samalla kipulääkityksellä ja painotetaan potilaalle selkäsairauden hyvänlaatuisuutta ja sitä että vaivan paranemisessa voi mennä runsaastikin aikaa. Norflex ja Voltaren im. Lääkitys jatkuu samana.” -Ote lääkärin kirjauksesta
Kävin muutaman viikon kipuilun jälkeen apuvälinekeskuksesta hakemassa kyynärsauvat, jotta pystyisin kävelemään hieman pidempiä matkoja. Silloin pystyin olemaan pystyasennossa noin viisi minuuttia kerrallaan, jonka jälkeen oli löydettävä istumapaikka, jossa hieman levähtää. Se ei ollut kauhean herkkua, olen kuitenkin aina liikkunut paljon. Mutta 500 metriä on jo kymmenen kertaa enemmän kuin 50 metriä.
29.7. Tammelakeskuksen terveysasema, Selkäkipu
Selkäkipu jatkui eivätkä lääkkeet enää auttaneet kipuun.
Lääkemääräys:
PANACOD 500/30 mg
Panadolin tilalle, parasetamoli max. annos 3 g/pvä
Tuntuu, että monella meidän alan ammattilaisella, niin lääkäreillä kuin fysioterapeuteillakin, on tarve määritellä ja löytää joku syy, vaikka mitään tarkempia testejä ei olisi lainkaan tehty. Se on hyvä asia ja kumpuaa varmasti aidosta halusta auttaa asiakasta tai potilasta. Mutta uskon, että osittain siinä on myös kyse epävarmuudesta omaa ammattitaitoaan kohtaan ja uskalluksesta sanoa ääneen ettei tiedä mikä kivun aiheuttaa. Itsekin haluaisin antaa aina asiakkaalle tarkan diagnoosin ja ohjeet, joilla kivun saa varmasti helpottamaan, mutta kenelläkään ei ole röntgenkatsetta ja harvalla fysioterapeutin tekemällä testillä saadaan aikaiseksi 100% luotettavaa diagnoosia. Yksi asia, mikä varmasti paineistaa ammattilaisia tekemään jonkin diagnoosin, on se, että moni asiakas sitä vaatii. Mutta jos ei pysty antamaan asiakkaalle luotettavaa vastausta, niin silloin tulisi olla myös uskallusta ja ammattitaitoa kertoa se ja ohjata asiakas toiselle ammattilaiselle.
Lista mahdollisista diagnooseista:
“Vaikuttaa hyvänlaatuiselta, pitäs mennä muutamassa viikossa ohi, mutta voi kestää kuukauden tai kaksi.”
“Sulla on SI-nivel lukossa.”
“Onko se välilevyn pullistuma?”
“Sukupuolitaudit voi joskus oireilla selkäkipuna”
“Selkärankareuma oireilee kanssa noin”
Olen käynyt monen kaverin kanssa keskusteluja siitä, mikä selkääni voisi vaivata. Keskustelut olivat minulle henkisesti erittäin tärkeitä, ja haluan antaa ison kiitoksen kaikille, jotka jaksoivat minua kuunnella. Oli mahtavaa, että niin moni halusi auttaa minua selvittämään ongelmaa. Siinä alkoi olla itsekin aika sekaisin siitä, mikä minua vaivaa. Esimerkiksi tuo selkärankareuma oli tapetilla pitkään. Minulta testattiin reumatekijät(joka oli negatiivinen) ja selän kuvaukseen ei päädytty, koska selkäkipuni helpottuivat selvästi tulehduskipulääkkeen avulla reilun 2,5 kuukauden kipuilun jälkeen. Jos kivut olisivat kestäneet yli kolme kuukautta olisi minut voitu lähettää selän magneettikuvaukseen. Mietin pitkään itsekseni, ilman todettua syytä magneettikuvaukseen, että menenkö ja maksan itse, kalliista hinnasta huolimatta. En mennyt.
Olin tuolloin jo melkein valmis fysioterapeutti ja minun pitäisi tietää, miten hoitaa selkäkipua. Periaatteessa kyllä. Olen aina ajatellut, että jokainen tuntee oman kehonsa parhaiten, mutta sillä hetkellä en kyennyt siihen. Minä en tuntenut kuin kipua. Hain apua, koska en itse pystynyt silloin auttamaan itseäni.
Pyysin lääkäriltä lähetteen fysioterapiaan. Ensimmäisellä kerralla menin fysioterapiaan kyynärsauvojen kanssa ja viiden kuuden kerran jälkeen olin pystyin luopumaan kyynärsauvoista. Fysioterapia oli tärkeää vaikka en siltikään varsinaista vastausta selkävaivoihin saanut. Fysioterapian merkitys siinä vaiheessa oli se, että sain helpotusta kipuihin ja kävelin pystymmässä muutaman päivän sen jälkeen. Minulla oli silloin ollut kipuja jo puolitoista kuukautta ja minulle alkoi tulla sekundäärisiä oireita, eli vaivoja, jotka johtuivat selkäkivusta.
15.8.Nurmijärvi TK, Akuutti selkäkipu
Selkäkipu paheni kylpylässä ja en yön aikana ollut nukkunut kuin muutaman tunnin kovien kipujen takia panacod ja burana eivät auttaneet. Sain Tramalia ja Norflexia lihakseen.
Lääkemääräys:
DOLAN 35/450 mg tabletti 1X30 kpl
TRAMAL RETARD 100 mg depottabletti
Tramal on keskushermostoon vaikuttava opioidien ryhmään kuuluva kipulääke. Dolanilla on lihaskouristuksia laukaiseva vaikutus, joka johtunee lääkeaineen kyvystä salvata välineuroneja ja estää polysynaptisia refleksejä selkäytimen tasolla. Lääkkeet veivät kivusta lähinnä terävimmän kärjen pois. En tykännyt yhtään syödä kyseisiä lääkkeitä ja varasin ajan minua hoitaneelle lääkärille.
17.8. Opiskelijaterveydenhuolto, Selkäkipu/huoli lääkityksestä
Olin aika huolissani Tramalin ja Dolanin käyttämisestä. En halunnut syödä niin vahvoja lääkkeitä. Tramal ja Dolan otettiin pois ja tilalle Naproxen.
Lääkemääräys:
NAPROXEN MYLAN 500 mg tabletti
Onneksi minun ei tarvinnut syödä pitkään kyseisiä lääkkeitä. Olin siinä mielessä edullisessa asemassa, että sain onneksi lääkärini vaihtamaan lääkkeen. Sain tilalle Naproxenin, joka on reuman ja nivelrikon hoidossa käytettävä tulehduskipulääke. Naprokseenin avulla kipuni alkoivat helpottua 2-3 viikon aikana. Pystyin istumaan paremmin ja luopumaan kyynärsauvoista vähitellen. Pystyin käymään koulussa ja tekemään töitä.
Selkäni oli pikkuhiljaa parempi. Jouduin yhä satunnaisesti syömään tulehduskipulääkkeitä. Liikkuminen ei tosin ollut järin hyvää. Pystyin kyllä kävelemään ja pyöräilemään, mutta selkäni tuntui todella jäykältä. Pyrin lisäämään liikkumistani vähitellen ja pystyin käymään noin 3-5 kilometrin kävelylenkeillä. Välillä selkäni ärtyi kävelylenkeistä, laatikoiden nostelusta ja istumisesta. Parantuminen oli todella hidasta ja turhauttavaa. En voinut tehdä asioita, mitä olin tottunut tekemään ja aina, kun nostelin laatikoita tai menin lenkille, piti miettiä montako nostoa tällä kertaa pystyn tekemään tai kuinka pitkälle voin kävellä. Milloin alkaa tuntua tietynlainen paine selässä, mikä ennakoi selkäkivun alkamista. Yleensä jos selkää ärsytti päivän aikana, pari seuraavaa päivää olivat huonommat ja saatoin joutua syömään tulehduskipulääkkeitä. Tätä jatkui monta kuukautta.
Olimme Tammikuussa messuilla ja viikonloppu sisälsi paljon tavaroiden kantamista. Sunnuntaina selkä tuntui lähinnä väsyneeltä, mutta oli hienoa, kun oli jaksanut niin hyvin viikonlopun. Tiistaina olimme toimistolla ja olin lähdössä päivän jälkeen kotiin. Nousin ylös ja otin muutaman askeleen. Oli pakko ottaa tukea pöydästä, että pysyin pystyssä. Pääsin pienellä avustuksella onneksi kotiin saakka. Keskiviikkoaamuna kipu oli edelleen paha ja yritin saada aikaa terveyskeskuksesta, mutta päivystysajat olivat jo menneet. Päätin hakeutua yksityiselle.
Torstaina aamupäivällä lääkäri soitti ja kertoi magneettikuvan tulokset.
“Kookas sentraalinen pullistuma, joka on kosketuksissa selkäytimen jatkeeseen...”
Keskustelimme lääkärin kanssa, miten tästä eteenpäin jatkettaisiin. Hänen mielestään tilanne ei vaatinut akuutisti leikkausta, vaan fysioterapiaa ja aktiviista kuntoutusta. Jos kipu pitkittyy ja on erityisen kovaa, silloin voidaan harkita leikkausta. Ja jos joku päivä tulee vakavia selkäkivun oireita eli paskat tulee housuun, pitää leikkaukseen päästä kahdeksan tunnin sisällä, jotta vältytään pysyviltä vaurioilta. En halunnut leikkausta, joten otin taas kuurin tulehduskipulääkettä, maksoin yli 500 €:n lääkärikäynti- ja magneettikuvauslaskun ja pyrin jatkamaan kuntoutusta. Pikkuhiljaa.
Sain magneettikuvien tulokset tasan vuosi sitten 20.1.2016. Silloin olin tilanteessa, jossa en pystynyt kunnolla kävelemään.
Tieto siitä, mistä selkäkipu oikeasti johtuu, helpotti minua valtavasti henkisesti ja auttoi arvioimaan, mitä minä voin oikeasti tehdä. Tiesin nyt, että pystyasennossa oleminen ja suurien taakkojen kantaminen provosoi oireita, oikeasti. Selkävaivojen oirepiikit tulevat usein vähän jälkikäteen, etenkin jos niihin liittyy tulehdusta. Minun piti opetella sitä, että jos kävelen tänään kolmen kilometrin lenkin tai nostan 5 kertaa 24 kiloa painavaa laatikkoa ja olen parina seuraavana päivänä oireeton, silloin tiedän, että sitä voin turvallisesti tehdä. En tosin tiennyt ennen kuin olin kokeillut, että onko se liikaa vai ei.
Kipu pelotti ja pelottaa. En enää koskaan halua kokea sellaista kipua, mitä reilu vuosi sitten koin. Selkäkipu opetti minulle kuitenkin hyvin paljon ja teki minusta myös paremman omassa ammatissani. Selkäkivun kuntouttaminen vaatii aikaa ja rohkeutta kävellä ensimmäinen muutaman sadan metrin lenkki. Riskejä on otettava, koska ei voi tietää oliko se 200 metriä liikaa ennen kuin sen on oikeasti kokeillut. On pysyttävä kartalla siitä, mitä pystyy tekemään ja mikä kannattaa jättää sillä kerralla väliin.
Välillä mietin ajassa taaksepäin, mitä muistan siitä, kun selkäni oli kipeä. Ainoa, mitä kunnolla muistan, on kipu. Se oli jokaisessa tilanteessa mukana. Mihinkään ei pystynyt keskittymään sataprosenttisesti, vaan aina piti keskittyä siihen, että jollain tapaa hallitsee tai sietää kipua, jotta suoriutuu tavallisista arkipäiväisistä asioista, ruoanlaitosta, kaupassa tai vessakäynnistä.
Viimeisen vuoden aikana olen pystynyt pidentämään muutaman kilometrin kävelylenkit kahden tunnin kävelyiksi ja reilun tunnin hölkkä- ja kävelylenkeiksi. Uusi kyykkyennätykseni on 100 kiloa ja raaka rinnalleveto on nyt 50 kiloa. Selkäkipu ei vaivaa enää ja pienet alkavat kireydet ja jäykkyydet viestittävät, että "muista kaveri aktivoida, palauttaa ja huoltaa kroppaa". Kun olin lähes puolivuotta paikallaan painoni nousi 95 kiloon. Viimeisen vuoden aikana painoni on pudonnut alle 90 kilon ja lihakset ovat tulleet vähitellen takaisin.
Pystyn tekemään töitä ilman, että minun tarvitsee varoa, että selkään sattuu. Mietin edelleen, kun teen uusia asioita, missä asennossa selkäni on. “Selkäjumppaani” olen pystynyt kehittämään niin, että olen voinut lisätä liikkeiden haastavuutta. Teen edelleen paljon perusharjoitteita, joilla pyrin aktivoimaan selkää tukevia lihaksia, mutta olennaista on, miten ne toimivat oikein myös juostessa tai kyykätessä. Selkää tarvitsee kuntouttaa edelleen päivittäin, mutta enää minun ei tarvitse miettiä koko ajan, missä asennossa selkäni on, vaan pystyn arjessani tekemään asioita, jotka tekevät selästäni vahvemman ja kivuttomamman.
Ensimmäinen tavoite on se, että pystyn liikkumaan joka päivä, näkemään kavereita ja tekemään töitä.
Ennen kuin selkäni alkoi oireilla, olin juossut paljon ja tavoitteenani oli juosta puolimaraton alle puolentoista tunnin. Olin päässyt 3 minuutin päähän. Nyt ensi kesänä on tavoitteenani juosta seuraava puolimaraton. Vaikka ajatus vähän jännittääkin, uskon, että pystyn juoksemaan sen hyvin ilman kipuja.
Kirjoitin tämän tekstin, jotta voisin jakaa ajatuksiani siitä, mitä koin kärsiessäni selkäkivusta. Toivottavasti tämä herättää myös keskustelua siitä, miten itse ammattilaisena toimit vastaanotolla. Onko ensimmäinen tavoite selvittää asiakkaan vaiva vai kohdata asiakas? Lopulta sain itselleni diagnoosin, jonka avulla minun oli helpompi miettiä, mikä minut tekee kipeäksi. Mutta lääkärillä oli kaikki tutkimusmahdollisuudet käytössä, koska maksoin ne itse. Mutta erityisesti toivon, että tarinani auttaa luomaan uskoa siitä, että selkäkivut on mahdollista ottaa haltuun. Kun selkäkivut olivat pahimmillaan, en osannut edes haaveilla juoksevani taas puolimaratonia, nyt se on seuraava tavoitteeni!
Halusin päivittää hieman kuulumisia, miten minulla menee selkäni kanssa tänä päivänä. Puolimaraton tuli juostua ilman selkäkipuja 2018 ja liikkuminen on ollut mukavaa myös sen jälkeen. Käytännössä minulla ei ole ollut selkäkipuja useampaan vuoteen. Selkä tuntuu välillä jumiselta, jos olen tehnyt jotain sellaista, mitä en ole hetkeen tehnyt. Esimerkiksi pidempien juoksulenkkien tai hiihtolenkkien jälkeen. Voimaharjoittelu on tärkeässä roolissa, että saan pidettyä selkäni kunnossa myös jatkossa.
Olen päässyt auttamaan monia selkäkipuisia vuosien aikana, on ollut hienoa huomata, miten ihmiset ovat saaneet apua. Tärkeimpiä asioita fysioterapiaprosessissa ovat olleet, että asiakas on löytänyt itselleen oman tavoitteen ja hän tietää, mitä häneltä vaaditaan, että hän pääsee harrastusten pariin ja nauttimaan elämästä ilman kipuja. Kun asiakkaani ovat huomanneet asiat, jotka ovat aiheuttaneet kipua, oppineet itse säätämään arkeaan ja tekemisiä niin, että arjesta muodostuu kivutonta. Selkäkivun hoitoon kannattaa suhtautua prosessina ja toisilla se voi viedä enemmän aikaa kuin toisilla. Mitä pidemmäksi avun hakemista lykkäät, monesti ongelmasta muodostuu myös moninaisempi ja haastavampi. Hae siis nopeasti ammattilaisen apua!
Mahdollisuudet selkäkivun hoitamiseen ovat laajentuneet entisestään, ihmisille on tullut etätyökalut tutuiksi. Etäfysioterapiassa pystymme samalla tavalla ohjaamaan sinulle kivunhallintakeinoja, tutkimaan liikkumistasi ja liikkeitäsi, vahvistamaan heikkoja lihaksia sekä rentouttamaan selkääsi jne.
© 2026
