Tämä blogiteksti on jatkoa aikaisemmin julkaistulle Jalkaterän murtuman kuntoutus -blogitekstille. Tekstissä keskitytään jalkaterän murtuman kuntoutukseen, mutta tekstin vinkkejä voidaan hyödyntää myös esimerkiksi sääriluun tai nilkan murtuman kuntoutuksessa.
Immobilisaatiojakson (kipsinpoiston) jälkeen on usein havaittavissa vamma-alueen lihaksissa heikkoutta. Lisäksi nivelten liike saattaa olla rajoittunut, mm. lihasten, jänteiden ja ympäröivän faskian (lihaksia ympäröivän sidekudoskalvon) joustamattomuuden takia, jolloin nivel tuntuu jäykältä ja saattaa vaikeuttaa liikkumista tai aiheuttaa kipua. Murtuman jälkeisessä kuntoutuksessa liikkuvuusharjoitteet ovat (yhdessä voimaharjoittelun kanssa) erityisen tärkeitä toimintakyvyn palauttamiseksi entiselle tasolleen. Myöhemmässä vaiheessa myös luuta ja lihaksia vahvistavien harjoitteiden merkitys ja kuormitus lisääntyvät asteittain. Murtuma vaikuttaa toimintaan pitkällä aikavälillä, ja paranemisprosessi vaatii kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Lisäksi pitkittynyt paikallaanolo voi vaikuttaa myös koordinaatioon, tasapainoon tai ketteryyteen, mikä on tarvittaessa otettava huomioon kuntoutusta suunnitellessa.
Kuntoutus on parhaillaan omaa liikkumista tukevaa ja tietoa lisäävää, eli kuntoutuksessa ei vain junnata paikallaan samoja liikkeitä. Kuntoutus ei lopu siihen, kun lääkäriltä saadun lähetteen saadut kerrat tulevat täyteen, vaan sitä voidaan (ja olisi syytä) jatkaa kuukausien ajan. Kuntoutus fysioterapeutin kanssa onkin parhaimmillaan jatkumo, jonka tavoittena on lisätä kuntoutujan omaa osaamista ja antaa työkaluja itsestä sekä omasta hyvinvoinnistaan huolehtimiseen.
Olen murtuman ja sen kuntoutuksen ansiosta alkanut liikkua entistä suunnitelmallisemmin, monipuolisemmin ja kehittävämmin!
Kuntoutuksen jatkaminen fysioterapeutin kanssa on jälleen ollut stressiä vähentävä ratkaisu. Tämä on korostunut erityisesti sen takia, että minulla oli huonomaineinen ns. Jonesin murtuma. Jonesin murtumaan liittyy useita riskejä: paraneminen pitkittyy, murtuma luutuu hitaasti tai murtuma ei luudu kunnolla (Mykkänen 2020; Haapasalo 2017). Muiden viidennen jalkapöytäluun murtumien kuin ns. Jonesin murtuman paranemisennuste on yleensä hyvä (Clapper, O’Brien & Lyons 1995: 315; 238 - 241 Yli-Kyynyn 2020 mukaan).
Kuntoutus auttaa palauttamaan luottamuksen jalkaan ja rasittamaan sitä turvallisen nousujohteisesti. Silloin luu kuormittuu sopivasti ja vahvistuu. On yksinomaan fysioterapian ansiota, että minulle ei ole tullut jalan kanssa pahoja takapakkeja, mutta en myöskään ole jäänyt junnaamaan samoihin (yli)varovaisiin harjoitteisiin. Arvelenkin, että olen murtuman ja sen kuntoutuksen ansiosta alkanut liikkua entistä suunnitelmallisemmin, monipuolisemmin ja kehittävämmin!
Ihminen on monipuolinen liikkuja. Jos liikkuu aina suorassa linjassa, ei pysty varautumaan yllätyksiin, kuten horjahtaessa tai kompastuessa. Kuntoutusvaiheessa on tärkeää seurata itseään. Jos huomaa jotakin poikkeuksellista tai kummallista, kannattaa saman tien ottaa yhteyttä fysioterapeuttiin. Kuntoutuminen vaatii monenlaisia ärsykkeitä, ja fysioterapeutilta saa kattavan valikoiman kehittäviä ärsykkeitä osaksi kuntoutustaan. Näin ongelman aiheuttaja saadaan selville, eikä vaiva pääse pitkittymään ja aiheuttamaan siksi jonkin muun alueen, kuten alaselän tai lonkan seudun, kipeytymistä. Kuntoutuksen ei pitäisikään loppua tai katketa siinä vaiheessa, kun kipu poistuu. Jo nyt itselläni on nähtävissä, että olen murtuman jälkeen vahvempi kuin ennen sitä.
Vamma ja sen kuntoutus on aina myös mahdollisuus. Kävelyyn tai muuhun toimintaan voi tulla muutoksia, vaikka kipua ei enää olisikaan. Muutoksia voi tulla jopa 6 kuukauden kuluttua vammasta, ja haasteena on se, että muutokset voivat kehittyä vähitellen. Näitä edellä mainittuja muutoksia voi olla myös itsestään vaikeaa havaita, sillä omaa liikkumistaan ja siinä tapahtuneita muutoksia on vaikea havainnoida ulkopuolisen silmin. Fysioterapeutti kiinnittää myös koulutuksensa ja osaamisensa vuoksi huomionsa hyvin eri asioihin kuin tavallinen tallaaja ja osaa näkemänsä perusteella suunnitella sellaisia harjoitteita, joilla liikkumista voidaan muokata takaisin vammaa edeltäneeseen suuntaan.
Kuntoutuksessa olisikin suurta hyötyä siitä, jos fysioterapeutin kanssa on jo kuntoutuksen alkuvaiheessa tehty suunnitelma siitä, miten ja millä aikavälillä edistymistä seurataan. Suunnitelmallisuuden ja seurannan avulta vältytään myös kuntoutuksessa eteen tulevilta takapakeilta ja varmistetaan nousujohteinen kehittyminen vaiheessa, jossa tavallisesti harjoittelu keskeytyisi kivun loppuessa. Tämä saattaa antaa ihmiselle vääränlaisen turvallisuuden tunteen, kun kipua ei enää koeta aikaisempaan tapaan. Mutta asiaan perehtymätön ei myöskään osaa tässä vaiheessa arvioida muita kivusta aiheutuneita sekundäärisiä ongelmia ja niiden vaikutusta liikkumiseen sekä toimintakykyyn. Tämä saattaa aiheuttaa sen, että kipu uusiutuu myöhemmässä vaiheessa, kun rasitusta aletaan uudestaan nostamaan vammaa edeltävälle tasolle, mikä taas lisää riskiä rasitusvammoihin ja kivun kroonistumiseen.
Fysioterapeutti osaa myös neuvoa seuraavaan vaiheeseen edetessä ja harjoittelussa tapahtuvassa tehon nostossa. Parhaimmillaan fysioterapia toimii sysäyksenä sille, että oppii ajattelemaan omaa liikkumistaan uudella tavalla ja kokonaisvaltaisesti. Harjoittelun ei tulisi myöskään rajoittua pelkästään vamma-alueelle, vaan yksilön toimintaa tulisi tarkastella kokonaisuutena. Asiakas on saattanut kipua välttäessään opetella täysin uuden tavan liikkua ja saattaa huomaamattaan ontua jalkaansa vielä pitkään kivun loppumisen jälkeenkin. Tämä kasvattaa riskiä sekundääristen ongelmien synnylle, kuten alaselän, lonkan alueen tai polven kipeytymiselle ja virheasennoille. Edellä mainitut ongelmat aiheutuvat oletettavasti kivun ja muuttuneen lihastoiminnan sekä liikemallien kompensatorisista muutoksista (esimerkiksi muuttunut kävelytyyli). Muun muassa nilkan nivelsidevammojen yhteydessä on lisäksi havaittu voiman vähenemistä myös lonkan loitonnusliikkeessä. (Mäennenä & al. 2019.) Näitä muutoksia voidaan havaita vielä jopa 6 kuukautta vamman jälkeen, kuten Jutan tapauksessa kävelyssä nähtävinä muutoksina ja lievänä ontumisena sekä jalan varomisena tavanomaisissa arkiaskareissa.
Fysioterapiassa päätavoitteena on asiakkaan mahdollisimman täysipainoinen paluu arkeen vamman jälkeen, mutta tämän lisäksi kuntoutusta olisi hyvä ajatella itsensä yleisenä kehittämisenä sekä uuden oppimisena ja tavoitteen tulisi olla, monien huippu-urheilijoiden esimerkkiä seuraten, paluu arkeen tai rakkaan harrastuksen pariin entistä vahvempana. Fysioterapia ei lopu siihen, kun kipu poistuu, vaan täysipainoisen arkeen palaamisen mahdollistamiseksi ja vamman uusiutumisen ehkäisemiseksi kuntoutusta tulisi jatkaa myös lääkärin lähetteelle määräämien käyntikertojen jälkeen osaavan fysioterapeutin ohjauksessa.
Parhaimmillaan fysioterapia antaa runsaasti lisätietoa omasta liikkumisesta sekä suorituskyvystä ja rohkaisee kokeilemaan asioita tai liikkeitä, joihin ei aikaisemmin uskonut pystyvänsä tai ollut uskaltanut lähteä niitä yksin kokeilemaan.
Fysioterapiassa harjoittelun ja vamman kuntoutuksen suunnittelussa toimintatavat eivät välttämättä suuresti eroa terveen ihmisen ja vammasta tai leikkauksesta toipuvan välillä. Aivan kuten voimaharjoittelussa yleisestikin, myös fysioterapiassa pyritään harjoitteet ja kuormitus valitsemaan niin, että harjoitusvastus ylittää normaalissa arjessa tulevan rasituksen. Vain tällöin harjoittelusta on riittävästi apua paranemisen sekä kehittymisen kannalta ja toiminnassa säilyy sopiva ns. ylikuormitus, johon elimistö vastaa hermostollisilla ja rakenteellisilla muutoksilla sopeutuessaan asteittain lisääntyvään rasitukseen (Mäennenä & al. 2019.). Suurin ero fysioterapian ja perinteisen harjoittelun välillä on se, että fysioterapeutin on vammaa kuntouttaessaan osattava huomioida myös muut kipuun, toimintakykyyn ja liikkumiseen vaikuttavat tekijät, kuten vamman laatu ja mahdolliset sairaudet tai lääkitykset.
Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.
Kuntoutuksen edetessä terapeuttisen harjoittelun rinnalle tulisi lisätä asteittain haastavampia ja suuremmalla intensiteetillä tehtäviä harjoitteita, kuten raskaammalla kuormalla tehtäviä lihasvoimaharjoitteita sekä esimerkiksi tietyssä lajissa vaadittavia lajikohtaisia harjoitteita, kuten hyppyjä, loikkia ja suunnanmuutoksia. Fysioterapia ei siis ole tylsää yhden liikkeen junnaamista tai pelkästään kuminauhoilla tehtävää harjoittelua, toisin kuin usein ajatellaan, vaan parhaimmillaan se antaa runsaasti lisätietoa omasta liikkumisesta sekä suorituskyvystä ja rohkaisee kokeilemaan asioita tai liikkeitä, joihin ei aikaisemmin uskonut pystyvänsä tai ollut uskaltanut lähteä niitä yksin kokeilemaan.
Kuntoutuksesta on sekin hyöty, että sen ansiosta oppii entistä paremmin tarkastelemaan levon ja kuormituksen suhdetta. Erityisesti vammaa kuntouttaessa on oleellista kuormittaa kehoaan sopivasti: maltillisesti, mutta myös haastavasti, jotta kuntoutuminen etenee ja liikkuminen kehittyy. Omaa kuormitustaan kannattaa seurata esimerkiksi viikon ajan. Fysioterapian lisäksi kuormituksen seurannassa voi hyödyntää esimerkiksi Proxima Finlandin asiantuntijoiden kehittämää Minä-opasta ja sen erilaisia seurantatyökaluja. On myös hyvä kiinnittää huomiota siihen, ettei vamma-alueelle kohdistuisi peräkkäisinä päivinä liian voimakasta rasitusta ja että keho ehtii palautua kuormituksesta.
Kipua ei kuntoutuksessa tarvitse kokonaan välttää, vaan se toimii myös hyvänä mittarina kuormitusta arvioitaessa ja sopivia harjoitteita valittaessa.
Jalkaterän murtumaa ja etenkin itse kokemaani ns. Jonesin murtumaa kuntouttaessa tottuu siihen, että kipu on (uudella tavalla) mukana kuvioissa. Kipua ei kuntoutuksessa tarvitse kokonaan välttää, vaan se toimii myös hyvänä mittarina kuormitusta arvioitaessa ja sopivia harjoitteita valittaessa. Kipu on monelle usein voimakkaan negatiivinen kokemus ja kivun pelko saattaa pahimmillaan vaikuttaa oleellisesti liikkumiseen. Blogitekstin 3. osassa käsitellään kipua, sen arvioimista ja merkitystä, kivun lääkkeetöntä hoitoa (mm. huippukylmähoito) sekä motivaatiota kuntoutuksessa ja sen jatkamisessa.
Jutan fysioterapeuttina on toiminut Jesse Asikainen. Voit varata Jesselle ajan fysioterapiaan Tampellaan ja Hämeenkyröön.
LÄHTEET:
Clapper M., O’Brien T., & Lyons P. Fractures of the fifth metatarsal. Analysis of a fracture registry. Clin Orthop Relat Res 1995: 315, 238−241.
Haapasalo, H. 2017: Rasitusmurtumista − erityisesti nilkka-jalkaterä. Pdf-dokumentti osoitteessa. Viitattu 22.3.2020.
Mäennenä, J., Olli, J., Puputti, J., Roininen, T., Haverinen, M., Kuukasjärvi, K. & Parkkinen J. 2019: Fysioterapiasta voimaharjoitteluun. Voimaharjoittelu - teoriasta parhaisiin käytäntöihin. VK-Kustannus Oy.
Mykkänen, A. 2020: Viidennen jalkapöytäluun murtumat. Saatavilla osoitteessa. Viitattu 22.3.2020.
Yli-Kyyny, T. 2020: Jalan etuosan murtumat ja EBM. Pdf-dokumentti. Saatavilla osoitteessa. Viitattu 22.3.2020.
Jalkaterän murtuman kuntoutus on mahdollista ja hyödyllistä, vaikka lääkäri ei ottaisikaan asiaa vastaanotolla esille. Kannattaa olla itse aktiivinen ja kysyä kuntouttamisesta niin lääkäriltä kuin fysioterapian asiantuntijoiltakin.
Murtumat ovat usein moninaisia, ja niiden syntymekanismi vaihtelee luuhun kohdistuvan voiman tyypin sekä suunnan mukaan. Luu voi murtua suoran tai epäsuoran voiman vaikutuksesta. Lisäksi murtumat voivat syntyä ilman luuhun kohdistuvaa ulkoista voimaa eli ei-traumaattisesti. (Krischak 2014: 31.)
Murtumia esiintyy kaiken ikäisillä, mutta iän myötä niiden ilmaantuvuus lisääntyy huomattavasti mm. luiden haurastumisen, aktiivisuuden vähenemisen sekä mahdollisten sairauksien tai lääkitysten vaikutuksesta. Murtumat ovat naisilla yleisempiä kuin miehillä, sillä naisten luumassa vähenee voimakkaammin kuin miehillä ikääntyessä. (Osteoporoosi: Käypä hoito -suositus 2017; Uusi-Rasi 2014.) Se kuinka hyvin luu pystyy torjumaan siihen kohdistuvia voimia riippuu useista eri tekijöistä, kuten luun vahvuudesta/tiheydestä, luuhun kohdistuvasta kuormituksesta tai voiman suunnasta sekä ympäröivien lihasten ja muiden ligamenttien vahvuudesta ja kyvystä tukea luisia kudoksia. (Greene 2006: 195.)
Murtumien hoidossa suositaan alkuvaiheessa yleisesti immobilisaatiota (esimerkiksi murtuman kipsausta) akuutin kivun hillitsemiseksi ja luun murtuman paranemisen edistämiseksi. Immobilisaatiojakson pituus vaihtelee murtumatyypin ja murtuman sijainnin mukaan normaalisti noin 3 - 6 viikon välillä. Mainitun jakson aikana tärkeimpänä tavoitteena on ns. vapaaksi jäävien nivelten liiallisen jäykistymisen ja lihaskadon ennaltaehkäisy.
Heti alkuvaiheessa olisi suositeltavaa hakeutua fysioterapeutin vastaanotolle konsultaatiota ja jatkohoidon suunnittelua varten. Jos lääkäri toteaa esimerkiksi, että kipsiä on pidettävä 5 viikon ajan, se ei tarkoita sitä, että sinun tulisi maata paikallaan tai ettei tuona aikana olisi mahdollista liikkua. Fysioterapeutin ohjauksessa sinulle on mahdollista löytää senhetkiseen tilanteeseen sopivat harjoitteet ja liikuntamuodot. Ohjauksen ja harjoitteiden ansiosta myös kipsin poiston jälkeinen paranemisprosessi lyhenee huomattavasti ja parhaimmassa tapauksessa vältytään muilta immobilisaation aiheuttamilta vaivoilta, kuten niska-hartiaseudun tai alaselän kiputiloilta.
Jalan murtumasta huolimatta voit tehdä monenlaisia harjoitteita. Ne lisäävät sekä tsemppihenkeä että kudosten aineenvaihduntaa. Murtuman paranemisen näkökulmasta aktiivisuus on aina parempi vaihtoehto kuin paikallaanolo.
Jalan murtuma ei estä sinua tekemästä ylävartaloon kohdistuvia harjoitteita kuntosalilla, esimerkiksi istuen tehtävät liikkeet ylätaljassa onnistuvat ilman vaikeuksia myös kipsin ollessa paikallaan. Jopa jalkoihin kohdistuvat harjoitteet voivat onnistua asiantuntevassa ohjauksessa ja oikeanlaisten harjoitteiden sekä kuormituksen avulla. Myöskään mahdollinen jalan murtumaan liittyvä painovarausrajoitus ei vaikuta toimintaan, jos liikkeitä tehdään istuen tai toispuoleisesti tuettuna.
Esimerkiksi Jutan tapauksessa murtumakohta oli jalkaterässä ja kipsi ulottui noin säären puoliväliin. Koska kipsi rajoitti nilkan liikettä, alkuvaiheen kuntoutus ja liikehoito kohdistettiin polven ja lonkan liikkuvuuden ja voiman ylläpitämiseen. Näin toimimalla voidaan lisätä aineenvaihduntaa myös murtumakohdassa ja kipsatulla alueella ilman murtumakohtaan kohdistuvaa ylimääräistä liikettä tai painetta, mikä edistää murtuman ja ympäröivien kudosten parantumista aineenvaihdunnan ja verenkierron vilkastuessa. Tämänkaltainen kipsi ei esimerkiksi estä sinua polkemasta kuntopyörää tai harjoittamasta reisi- ja pakaralihasten voimaa. Fysioterapeutin osaamisesta on apua etenkin kuntosalilla oikeaoppisten säätöjen ja asentojen määrittämisessä.
Jutalla puolikipsi oli ollut paikoillaan kolme viikkoa, kun jalkaan tuli syvä laskimotukos eli veritulppa. Näin kävi siitä huolimatta, että Jutta oli pitänyt jalkaa ylhäällä, liikuskellut sen kanssa ja jumpannut lääkäriltä saamiensa ohjeiden mukaan. Veritulpat kipsatuissa alaraajoissa ovat lääkärin mukaan verrattain yleisiä, joten tässä tapauksessa veritulpan syntymistä ei voinut estää. Veritulpan vuoksi jalka oli hyvin turvonnut ja kipeä reilun viikon ajan, ja hyvin alkanut kevyt painovaraus oli keskeytettävä. Jalkaa oli ruvettava uudelleen pitämään kokonaan ilmassa. Tämä vaihe kesti kuitenkin vain reilun viikon, ja sen jälkeen kuntoutuksessakin palattiin normaaliin päiväjärjestykseen.
Veritulpan vuoksi kipsausta muutettiin. Koska jalka oli ehtinyt luutua hyvin kuluneen kolmen viikon ajan, puolikipsi poistettiin ja jalkaan laitettiin jäljellä olevan kahden viikon ajaksi pieni, kenkämäinen kipsi. Se salli nilkan ja akillesjänteen hiukan suuremman liikeradan. Tästä oli etua kuntoutusta ajatellen.
Kuntouttaminen onkin hyvä aloittaa heti, kun oma vointi sen sallii: kun kivut ovat hellittäneet ja keppien kanssa liikkuminen on tullut tutuksi. Kuntouttamisen kanssa ei siis tarvitse odottaa kipsin poistoon asti. Ajoissa aloitettu kuntoutus myös helpottaa sitä vaihetta, kun kipsi poistetaan ja jalkaa aletaan vähitellen käyttää normaalisti.
Parhaimmat tulokset saavutetaan, kun kuntoutus aloitetaan mahdollisimman pian murtuman tai tapaturman jälkeen. Fysioterapian päätavoitteena murtuman jälkeisessä hoidossa on asiakkaan toimintakyvyn palauttaminen entiselle tasolleen sekä mahdollisimman nopea paluu takaisin tavanomaisiin arjen askareisiin. Mitä aikaisemmassa vaiheessa fysioterapeutin opastuksella tehtävä kuntoutus aloitetaan, sitä nopeammin myös toimintakyky palautuu entiselle tasolleen. Lisäksi koettu kivun voimakkuus on merkittävästi pienempi kuin jos kuntoutus aloitettaisiin vasta esimerkiksi kipsin poiston jälkeen. Liiallinen viivästys hoidon aloittamisessa saattaa myöhemmässä vaiheessa pitkittää kipua ja johtaa pahimmillaan huomattavaan toiminnanvajaukseen sekä toimintakyvyn heikkenemiseen.
Teksti jatkuu kuvan jälkeen.
Hiilikuitupohjallinen on tarkoitettu hoitamaan jalkapöydän alueen kipuja ja vähentämään kuormitusta.
Katso ohjeet koon valintaan sivun alaosasta.
Fysioterapeutin mukanaolo takaa kuntoutuksen turvallisuuden ja auttaa saamaan siitä suurimman hyödyn. Lisäksi fysioterapeutin ohjeiden mukaan löydetään sopiva rasitustaso, jossa loukkaantuneen jalan kuormitusta nostetaan hallitusti ja valvotuissa oloissa asteittain murtuman parantuessa ja kuntoutuksen edetessä ilman huolta vamman uusiutumisesta tai kivun lisääntymisestä.
Kipsin poistamisen jälkeen oli jälleen huojentavaa turvautua fysioterapeutin asiantuntemukseen. Hän varmisti, että kuntoutus oli turvallista, jalan kuormitus lisääntyi asteittain ja toipumisen vaiheita kuulostellen. Fysioterapeutti osasi oikeassa suhteessa kannustaa ja taas toppuutella silloin, kun allekirjoittaneen mopo uhkasi keulia.
Kipsinpoiston jälkeen murtuma-alueella ja sen ympärillä saattaa edelleen olla varsin voimakasta turvotusta, mitä voidaan vähentää aktiivisen harjoittelun ja kohoasennon avulla. Tässä vaiheessa säännöllisestä kylmähoidosta voi olla merkittävää apua turvotuksen vähenemisen lisäksi myös kivuntunteen helpottamisen sekä kivuttoman liikkeen mahdollistamiseksi. Mitä pidempään esimerkiksi murtunutta jalkaa varoo, sitä suurempia vaikutuksia sillä on liikkumiseen.
Jutan tapauksessa kipsinpoiston jälkeen kävelyssä oli nähtävissä yhä huomattavaa ontumista ja varovaisuutta. Se on usein kuntoutuksen tässä vaiheessa hyvinkin tyypillistä, sillä jalkaa ei ole kuormitettu (varattu painoa) käytännössä lainkaan 4 - 6 viikkoon. Tässäkin vaiheessa jalassa tuntui yhä ajoittain voimakastakin kipua, mutta fysioterapeutin ohjeiden mukaan Jutta oppi itse arvioimaan, mikä kipu “kuului asiaan” ja missä vaiheessa mentiin rajan yli haitallisen kivun puolelle. Kaikkea kipua ei tarvitse pelätä tai vältellä, vaan kipu kuuluu sopivissa määrin kuntoutukseen. Kipu toimii myös hyvänä mittarina parantumista ja kuntoutuksen edistymistä arvioitaessa.
Kipsi poistetaan yleensä siinä vaiheessa, kun painonvaraaminen jalalle ei enää aiheuta voimakasta kipua. Tämänkin jälkeen voidaan liikkuessa yhä tarvita apuvälineitä, kuten kyynärsauvoja, miksi on äärimmäisen tärkeää, että liikkuminen apuvälineillä on sujuvaa, turvallista ja esimerkiksi kyynärsauvat on säädetty oikealle korkeudelle niska-hartiaseudun liiallisen rasittumisen ja kipujen välttämiseksi. On hyvä huomioida, että kahdella samanpituisella ihmisellä ei välttämättä sauvoja säädetä samalle korkeudelle, vaan myös muut kehon mittasuhteet (esimerkiksi käsien pituus) on otettava huomioon.
Luu tarvitsee parantuakseen myös sopivissa määrin nousujohteista rasitusta ja kuormitusta, missä fysioterapeutin osaamisesta ja ammattitaidosta on suuresti apua. Kipsinpoiston jälkeen alkaa aktiivisempi kuntoutus, jolloin jalkaa aletaan hiljalleen totuttaa sietämään jälleen normaalia painonvarausta mm. kävelyharjoittelun, painonsiirtojen sekä voima- ja tasapainoharjoittelun avulla. Painonvarausluvasta päättää ensisijaisesti lääkäri, ja lupa annetaan usein vasta, kun röntgenkuvissa nähdään luun uudelleen muodostumista. Fysioterapeutti vastaa tässä tapauksessa myös lääkärin määräämän painovarauksen ohjaamisesta sekä oikeaoppisesta toteuttamisesta.
Jutan fysioterapeuttina on toiminut Jesse Asikainen. Voit varata Jesselle ajan fysitoerapiaan Tampellaan ja Hämeenkyröön.
Yle uutisoi kipsauksen vaikutuksista jalkaterän ja nilkan toimintaan.
Kipua joka askeleella, seisominenkin sattuu. Kuulostaako tutulta? Jalkateräkipu on yleinen vaiva, joka voi rajoittaa jokapäiväistä elämää merkittävästi. Lue, miten voit itse hoitaa yleisimpiä jalkaterän alueen vaivoja kuten vaivaisenluuta, vasaravarpaita ja lattajalkaa, ja missä vaiheessa olisi syytä kääntyä ammattilaisen puoleen.
Jalkaterä toimii jalustana, iskunvaimentimena ja tukipisteenä koko kehollemme. Kävellessä, juostessa ja hypätessä jalkaterään kohdistuvat voimat voivat olla moninkertaisesti kehonpainomme verran. Tästä syystä pienetkin muutokset alueen toiminnassa voivat johtaa erilaisiin vaivoihin ja kiputiloihin, joko jalkaterän alueella tai muualla kehossa. Pitkään jatkuessaan ongelmat alkavat näkyä jalkaterän rakenteessa. Vaivaisenluu, vasaravarvas ja lattajalkaisuus ovat tyypillisiä esimerkkejä jalkaterän alueen pitkään jatkuneesta ongelmatilasta.
Jalkaterän alueen rakenne ja toiminta on varsin monimutkaista. Jalkaterän alueella on 26 luuta, 33 niveltä, lihaksia ja jänteitä useana kerroksia ja vielä näiden päälle hermostolliset rakenteet. Jalkaterällä on useita tehtäviä tilanteen mukaan. Se voi olla vakaa tukipilari esimerkiksi seistessä, liikkuessa tarpeen mukaan joko jäykkä tai joustava, se mukautuu alustaan, tuottaa aisti-informaatiota alustasta, osallistuu tasapainon säätelyyn sekä lataa elastista energiaa ponnistukseen kävellessä, juostessa ja hypätessä. Kaiken tämän toiminnan perustana on hyvin toimiva jalkaterän 'core' eli pienet lihakset, jotka aktivoituvat joka askeleella ilman että itse tiedostamme sitä.
Kuitenkin passivoimme tätä aluetta jatkuvasti - jäykkäpohjaiset kengät, liikkumattomuus, ja liikkuminen ylipäänsä kengät jalassa saa aikaan sen, että unohdamme kuinka käyttää näitä lihaksia. Kun yhtälöön lisätään esimerkiksi urheilulaji jossa jalkoihin kohdistuu iskutusta, työ joka sisältää seisoskelua, kävelyä tai painavien tavaroiden nostelua, ylipaino, ikääntyminen, liian tiukat tai vääränmalliset jalkineet niin resepti jalkaterän alueen vaivoille on valmis.
Jalkaterän alueen vaivat alkavat tyypillisesti paikallisena oireiluna, mutta pidempään jatkuessaan oireita voi tulla laajemminkin koko alaraajan, lantion tai selän alueelle. Tai päinvastoin, kipu esimerkiksi polven tai säären alueella voi aiheuttaa kompensaatiokeinoja ja oireilua jalkaterän alueella. Jalkaterävaivat voivat rajoittaa elämää yllättävän paljon, kun jokainen askel ja seisominenkin sattuu.
Vaivaisenluu muodostuu, kun isovarvas kääntyy tyvinivelestään adduktioon eli kohti muita varpaita. Tyypillisiä oireita ovat isovarpaan päkiänivelen kipeytyminen seistessä ja kävellessä sekä päkiänivelen syrjän hiertymät ja känsöittyminen. Isovarpaan kääntyminen myös muuttaa jalkaterän, nilkan ja koko alaraajan toimintaa.
Vaivaisenluun muodostumiseen vaikuttavia tekijöitä ovat isovarpaan loitontajalihaksen heikkous, korkokenkien tai kärjestä liian ahtaiden kenkien käyttö sekä lattajalkaisuus. Vaivaisenluu (kuten myös lattajalkaisuus) on naisilla selvästi yleisempää kuin miehillä.
Lattajalkaisuudessa jalkaterä on menettänyt ryhtinsä siten että jalkaterän sisäsyrjä painuu alas. Lisäksi jalkaterän ja koko alaraajan toiminta muuttuu. Syitä lattajalkaisuuteen ovat perintotekijät, yliliikkuvuus, jalkaterän alueen lihaksiston, erityisesti takimmainen säärilihaksen heikkous, sekä tietyt perussairaudet kuten diabetes. Ylipaino ja nilkan/jalkaterän alueen vammat voivat myös olla lattajalkaisuuteen taustalla. Joillain ihmisillä on luonnostaan lattajalka eikä se aiheuta minkäänlaisia oireita. Harvinaisemmissa tapauksissa kyseessä on ns. jäykkä lattajalka. Tyypillisimmin lattajalkaisuudesta aiheutuu oireita muualle kuin jalkaterän alueelle, esimerkiksi polveen tai alaselkään johtuen lattajalkaisuuden aiheuttamista muutoksista alaraajalinjauksessa.
Vasaravarvas muodostuu, kun 2.-4. varpaiden päkiänivel yliojentuu, tyvinivel koukistuu ja kärkinivel yliojentuu. Vasaravarpaisuudesta on myös muita variaatioita. Niin sanottu koukkuvarvas muodostuu kun myös kärkinivel koukistuu ja varpaan kärki osuu alustaan.
Syitä vasaravarpaisuuteen ovat usein varpaiden ojentajalihasten heikkous sekä yleinen jalkaterän lihaksiston passiivisuus. Myös korkokenkien käyttö tai liian ahtaiden kenkien ja sukkien käyttö altistaa vasaravarpaisuudelle. Oireita ovat usein päkiänivelen arkuus seistessä ja kävellessä, hiertymät ja känsät sekä varpaan päällä sen hangatessa kenkään että varpaan kärjessä sen osuessa alustaan joka askeleella. Myös kynsien paksuuntuminen on tyypillinen oire. Vasaravarpaisuutta esiintyy usein vaivaisenluun yhteydessä.
Muita tyypillisiä jalkaterän alueen vaivoja ovat muun muassa plantaarifaskiitti, josta kollega Arttu on jo kirjoittanut täällä, hallux limitus, Mortonin neurooma sekä nivelrikko. Myös nivelreuma, diabetes ja tietyt neurologiset sairaudet voivat aiheuttaa oireita jalkaterän alueella.
Oireiden taustalla ei aina ole edellä kuvattujen tilanteiden kaltainen helposti nähtävillä oleva muutos jalkaterässä, vaan toimintahäiriö joka näkyy ainoastaan jalkaa kuormittaessa, esimerkiksi kävellessä tai juostessa. Aktiivisella ihmisellä pienetkin muutokset jalkaterän alueen toiminnassa voivat aiheuttaa rasitusperäistä kipua liikkuessa. Toisaalta taas esimerkiksi lattajalkaisuus on joillekin luontainen ominaisuus, eikä aiheuta minkäänlaisia vaivoja liikkuessa. “Normaalin” jalkaterän mallin määrittäminen onkin mahdotonta johtuen lukuisista siihen vaikuttavista tekijöistä.
Parasta mitä voit tehdä jalkaterävaivojen hoitamiseksi ja ennaltaehkäisemiseksi on aloittaa jalkaterän lihaksiston aktivointi ja vahvistaminen. Monille on tuttua keskivartalon core- harjoittelu eli 'syvien lihasten' aktivointi ja harjoitteet kuten lankutus. Jalkaterään pätee samat periaatteet, oleellista olisi saada alueen syvät lihakset eli jalkaterän 'core' toimimaan. Tässä muutama vinkki harjoitteista joilla pääset alkuun. Nämä harjoitteet toimivat samalla hyvänä testinä, onko jalkaterän lihaksissasi 'sähköt päällä' vai ei!
Jos harjoitteet tuntuivat vaikeilta tai mahdottomilta niin älä huoli - jatka harjoittelua niin ne kyllä alkavat sujua. Alkuun voit avustaa asettamalla esimerkiksi käden tai vastakkaisen jalan niiden varpaiden päälle jotka haluat pysyvän maassa. Voit myös ohjata kädellä jalkaterän/varpaat haluttuun loppuasentoon, jonka jälkeen lasket otteen hitaasti pois ja koetat pitää asennon hetken aikaa. Harjoitus tekee mestarin!
Muita tärkeitä keinoja jalkaterävaivojen hoitoon ja ennaltaehkäisyyn ovat hyvälaatuisten, mukavien ja riittävän tilavien kenkien käyttö, puristavien sukkien käytön välttäminen sekä perussairauksista ja yleiskunnosta huolehtiminen. Kireitä jänteitä esimerkiksi vasaravarpaisuuden yhteydessä voi omatoimisesti venytellä ja hieroa. Myös paljain jaloin liikkuminen vahvistaa jalkaterän lihaksistoa, mutta mikäli vasta aloitat paljasjalkailun niin malttia tarvitaan etteivät jalat rasitu liikaa.
Mikäli sinulla on ollut pidempään vaivoja eikä omatoiminen jumppailu auta, kannattaa kääntyä ammattilaisen puoleen. Fysioterapiassa tutkitaan jalkaterän rakenne ja kunto, analysoidaan alaraajan toimintaa liikkuessa ja erilaisin testein, hoidetaan aluetta esimerkiksi mobilisoimalla, passiivisilla venytyksillä ja tarvittaessa teippauksilla sekä ohjataan tarvittavat itsehoitokeinot- ja harjoitteet. Vaikeissa tapauksissa saatetaan tarvita yksilöllisiä pohjallisia, varpaiden oikaisijoita tai muita ortooseja, joita saa esimerkiksi apuvälineliikkeistä ja apteekeista. Känsien ja kynsien hoidossa kannattaa kääntyä jalkahoitajan puoleen. Leikkaus on viimeinen vaihtoehto esimerkiksi vaikeissa vaivaisenluu- tapauksissa, kun itsehoitokeinot on jo kokeiltu ja kipu on niin voimakasta ja pitkään jatkunutta että se rajoittaa liikkumista merkittävästi.
Keveitä askeleita toivottelee,
Joel Jokinen
Fysioterapeutti
Ammattivalmentaja
Lähteet:
Carr, J., Yang, S. & Lather, L. 2016. Pediatric Pes Planus: A State-of-the-Art Review
Erol, K., Karahan A. & Kaydok, E. 2015. An Important Cause of Pes Planus: The Posterior Tibial Tendon Dysfunction
Käypä hoito 2016. Vasaravarpaiden ehkäisy ja hoito.
Käypä hoito 2016. Vaivaisenluun ehkäisy ja hoito
McKeon, O., Hertel, J., Bramble, D. & Davis, I. 2014. The foot core system: A new paradigm for understanding intrinsic foot muscle function
© 2026
