Mun matka alkoi muutama vuosi takaperin 2020, kun harrastin vielä tanssia. Olin tanssitunnilla ja meillä oli nopeatempoinen koreografia menossa. Kolautin oikean polveni tosi kipeästi lattiaan. Siihen jäikin ne tanssitunnit, sillä en pystynyt hetkeen käydä kipeän polven kanssa tanssimassa.
Olin harrastanut aktiivisesti tanssia noin 3 vuotta, joten tottakai tanssin keskeyttäminen harmitti, mutta olin toiveikas. Kävin kuvauttamassa polven, mutta sieltä ei löytynyt mitään ja kipukin oli ajan mittaan hieman helpottanut. Lääkäri totesi samalla käynnillä, että voisiko polven kipu johtua lonkan puolelta, hän kysyi olinko huomannut jotakin erityistä siinä. Toki lonkka oli tuntunut jo pidemmän aikaa kankealta, mutta en ollut kiinnittänyt siihen sen kummemmin huomiota. Lääkäri tutki samalla käynnillä myös lonkan liikkuvuudet. Liikerajoitusta oli kyllä havaittavissa, etenkin oikealla puolella.
Päätin käydä kuvauttamassa lonkan. Tuloksena löytyi ahdas lonkka ja siitä aiheutunut mm. labrumin eli lonkan rustoreunuksen repeämä. Sovittiin lääkärin kanssa, että koitetaan saada lonkan kipu hallintaan ilman leikkausta ja suuntasin fysioterapeutille. Kävin fysioterapeutilla n. 10 kertaa ja kipu aina hetkellisesti helpotti, mutta
tuli aina takaisin.
Turhautti ja juteltiin lääkärin kanssa, että kävisin lonkan puudutuksessa ja katsotaan sen jälkeen mihin suuntaan jatketaan. Puudutus helpotti, jolloin tiedettiin, että se viittaa labrumin repeämään, sekä yleisesti niveltasolle, joten päätettiin, että leikkauspöytä odottaa.
Tässä vaiheessa tutkimuksiin ja muihin hoitomenetelmiin oli mennyt tapaturmasta n. 2 vuotta. Odotus tulevasta leikkauksesta oli suuri, koska lonkka ja sen kivut olivat alkaneet vaikuttaa kävelemiseenkin. Sovittiin, että leikkaus olisi ajallisesti hyvä toteuttaa joulukuussa 2022 ja olin toiveikas tässä vaiheessa.
Vakuutusyhtiö oli tässä vaiheessa maksanut kaikki hoidot ja kuvantamisen, mutta kesällä vakuutukseni oli vaihtunut, eikä kattanutkaan enää oikean lonkan eikä polven tutkimista. Vakuutusyhtiöltä tuli siis kielteinen päätös leikkauksen korvauksesta ja pettymys oli suuri.
Soiteltiin lääkärin kanssa ja tultiin siihen tulokseen, että siirretään minut Tyksiin leikkausjonoon. Leikkaus venyi lopulta puoli vuotta ja lopullinen leikkausaika oli 25.5.2023. Tässä vaiheessa oli tapaturmasta mennyt yli 3 vuotta eli pitkä prosessi takanapäin, mutta myös edessä. Lonkan tähystysleikkauksesta toipumiseen ja jalan normaaliksi palautumiseen ennustetaan menevän noin vuosi.
Leikkaus jännitti, koska minulla ei ollut kokemusta isommista leikkauksista, eikä nukutuksesta, joten tuntui hyvin vieraalta kaikki. Leikkaus kuitenkin sujui hyvin ja sain sairaalasta fysioterapiaohjeina pientä aktivointia pakaroille ja etureisille, sekä puolipainovarauksen 2 viikon ajan keppien kanssa. 3 viikolla
leikkauksesta pääsin fysioterapeutille julkiselle puolelle ja kuntouttelin hänen antamilla
ohjeilla ja kävin kuukauden jälkeen uudestaan.
Kolmen kuukauden jälkeen leikkauksesta oli kontrollikäynti Tyksissä ja ennen sitä olin soitellut vielä julkiselle puolelle mahdollisesta kolmannesta käynnistä kontrollikäynnin jälkeen. Julkiselta puolelta en kuitenkaan saanut uutta aikaa, koska kuulemma vanhat liikkeet olivat varsin hyviä ja niihin pitää vaan lisätä progressiivisesti painoa.
Ihmettelin hieman, että 2 kertaa ei kyllä riitä kuntouttamaan yhtä isointa ja liikkuvinta osaa kehosta. Kontrollikäynti koitti ja jalan voimat sekä liikkuvuudet olivat lääkärin mukaan tässä kohtaa hyvät. Ääriliikerajoitukset myös poistuivat. Puhuttiin myös siitä, että kyllä fysioterapiaa vielä tarvitsee runsaasti, jotta jalka kuntoutuu normaaliksi. Esimerkiksi koordinaatiota, jalan kävelyrytmiä, sekä jalan hallintaa olisi hyvä harjoittaa.
Menin lopulta fysioterapiaan yksityisyrittäjälle ja aloimme siellä keskittyä enemmän pakaran sekä takaketjun hallintaan ja lihasvoimaan sekä kävelyrytmiin. Kävin muutaman ensimmäisen kerran fysioterapeutilla kerran viikossa, mutta pian vaihdettiin tapaamiset kerran kuukauteen, jotta kehitystä ehtii myös tapahtua.
Olin motivoitunut tekemään harjoitteita ja tiesin, että pienetkin jutut tulevat viemään mua pitkälle, mutta samalla olin todella turhautunut ja pettynyt, koska en pystynyt samoihin asioihin kuin aikaisemmin ja alussa harjoitteet tuntuivat todella hankalilta. Harmitti, sillä omasin kuitenkin pitkän salitaustan ja kaikki
“normaali” vedettiin yhdellä kertaa uusiksi.
Fysioterapeutin antamat ohjeet vaihtelivat kuukauden välein yhä haastavampiin, koska kehitystä tapahtui hurjasti. En kuitenkaan tässä kohtaa aloittanut vielä kuntosaliharjoittelua, vaan jalkatreenit koostuivat kuntoutusliikkeistä.
Nyt leikkauksesta on päälle 8 kuukautta ja ollaan vahvistettu ja kehitetty saman fysioterapeutin kanssa jalkaa hurjasti ja kaikki arkiset toiminnot ja liikkeet onnistuvat. Sain myös kuukausi sitten luvan alkaa kuormittaa jalkaa isommilla moninivelliikkeillä esimerkiksi takakyykyllä, maastavedolla ja jalkaprässillä, ja vaihdettiin myös kuntoutusliikkeet hieman raskaammiksi ja haastavammiksi.
Suunnitelmissa olisi tälle vuodelle jatkaa tanssia, koska se on suuri intohimo mulle, mutta haluaisin käydä kokeilemassa myös crossfittiä. Näillä tavoitteilla menee vielä hetki, koska vaativat jalalta paljon hallintaa sekä koordinaatiota, mutta tulevilla fysioterapia kerroilla pyrimme vahvistamaan näitä osa-alueita, jotta pääsisin tekemään asioita, joista nautin. Tapaturmasta tähän hetkeen on nyt mennyt n. 4 vuotta eli prosessi on ollut todella pitkä ja kuormittava, mutta hienoa myös nähdä, että mihin keho pystyy ja kuinka paljon omalla motivaatiolla ja tekemisellä pystyy saamaan aikaan.
Kirjoittanut 2. vuoden fysioterapeuttiopiskelija Ronja Salminen
© 2024
