Spondylolisteesi, eli nikamansiirtymä on vaiva, jonka 2–6 % ihmisistä kohtaa jossain vaiheessa elämäänsä. Luvussa on vaihtelua, koska joskus nikamansiirtymä on oireeton ja moni siirtymä onkin vahinkolöydös. Nikamansiirtymää edeltää ja, siihen liittyy usein nikamankaaren löystyminen, spondylolyysi. Tyypillistä on, että nikamansiirtymä esiintyy lannerangan ja ristiluun välisessä liitoksessa. Siirtymä voi olla muuallakin rangassa. Käytännössä ranka on siirtynyt suhteessa alapuolisiin rakenteisiin ja siirtymän vakavuus luokitellaan lievästä vakavampaan, sen perusteella montako milliä nikamien linjaus on muuttunut.
Vaikka joskus kuulee puhuttavan sijoiltaan menevistä nikamista, joita jotenkin asetellaan paikoilleen, manuaalisilla tekniikoilla se ei ole mahdollista. Selkää tukevat sidekudosrakenteet ovat kuitenkin voimakkaita ja vaikka luinen tuki olisikin vähentynyt, ympäröivien kudosten voima riittää usein pitämään selän melko vakaana. Toisinaan manuaalisilla hoidoilla voidaan lievittää kipua hetkellisesti. Toisinaan se pahentaa kipua. Terapeuttisella harjoittelulla on mahdollista vaikuttaa oireisiin, jos lääkärin arvio on, että selkävaiva hoidetaan fysioterapialla. Maalaisjärjellä voisi ajatella, että nikamien olisi parempi pysyä mahdollisimman tarkasti alkuperäisillä paikoillaan ja kun ne eivät pysykään, se aiheuttaa ymmärrettävästi huolta. Usein nikamien siirtymät ovat kuitenkin melko vakaita ja arki, töineen ja harrastuksineen, saadaan sovitettua tilanteen mukaan.
McNeelyn ym. (2001) tekemän systemaattisen katsauksen mukaan spondylolyysi ja spondylolisteesi liittyvät usein toisiinsa siten, että nikamankaaren höltymä voi kehittyä nikamansiirtymäksi. Useissa tutkimuksissa niitä tarkastellaankin yhdessä. Tilan taustalla saattaa olla perinnöllinen alttius tai jokin vamma, kuten toistuvan ylikuormituksen aiheuttama rasitusmurtuma. Mitä nuoremmalla vaiva todetaan, sitä suuremmalla todennäköisyydellä perimällä on ollut osuus vaivan syntyyn. Sekä spondylolyysi että spondylolisteesi voivat olla sekä vakaita että oireettomia. Ne etenevät harvoin kasvuiän jälkeen. Kolmannen elinvuosikymmenen jälkeen alkaneet oireet saattavat liittyä välilevyjen madaltumiseen, jonka seurauksena rangan kuormituksensieto vähenee ja lanneranka saattaa muuttua epästabiiliksi. Tarkkaa tietoa siitä miksi ja miten tila kehittyy, ei kuitenkaan ole, vaikka joitain sen syntyyn johtavia tekijöitä tunnetaankin.
Fysioterapiassa lääkärin toteaman nikamansiirtymän hoito aloitetaan arvioimalla oireiden vaikutusta päivittäisiin toimintoihin ja kipuoireen voimakkuutta. Akuutissa vaiheessa on syytä rauhoittaa tilanne jättämällä pariksi viikoksi pois liikkeet, jotka ärsyttävät selkää ja aiheuttavat kipua. Alusta asti voidaan harjoitella rangan ja lantion asennonhallintaa. Asentoharjoittelun avulla voidaan vähentää selän kuormitusta. Oireiden hallinnan kannalta on tärkeää harjoittaa myös keskivartalon ja alaraajojen liikehallintaa ja lihasvoimaa.
Vaikka oireiden alkamisen jälkeen toimintaa on sopeutettava siihen mitä keho sillä hetkellä kestää, on mielestäni hyvä lähtökohta ajatella, että toiminta pyritään palauttamaan niin normaaliksi kuin suinkin mahdollista. Sen sijaan, että lueteltaisiin kiellettyjä ja mahdottomia tapoja liikkua ja toimia, voidaan mieluummin pyrkiä parantamaan toimintakykyä ja etsimään vaihtoehtoisia tapoja toimia. Esimerkiksi kuntosaliharrastusta ei ole tarpeen lopettaa, mutta voi olla syytä kuitenkin miettiä millaisia harjoituksia siellä on järkevä tehdä. Selkärangan segmentaalisen liikehallinnan harjoittaminen ja keskivartalon koukistussuunnan harjoitukset on todettu hyviksi tavoiksi palauttaa toimintakykyä ja hillitä kipuoireita. Joissain tapauksissa selkä saattaa tulla säännöllisellä harjoittelulla jopa oireettomaksi.
Moi, olen fysioterapeutti Tapani Kudjoi. Autan sinua mielelläni selkääsi liittyvissä kysymyksissä. Vastaanotolleni pääset varaamalla ajan fysioterapiaan!
McNeely, M. Torance, G. Magee, D. A systematic review of physiotherapy for spondylolysis and spondylolisthesis. Department of Physical Therapy, Faculty of Rehabilitarion Maedicine. University of Alberta, Canada. 2001. (Linkki)
© 2025
