Tämä blogiteksti on jatkoa aikaisemmin julkaistulle Jalkaterän murtuman kuntoutus -blogitekstille. Tekstissä keskitytään jalkaterän murtuman kuntoutukseen, mutta tekstin vinkkejä voidaan hyödyntää myös esimerkiksi sääriluun tai nilkan murtuman kuntoutuksessa.
Immobilisaatiojakson (kipsinpoiston) jälkeen on usein havaittavissa vamma-alueen lihaksissa heikkoutta. Lisäksi nivelten liike saattaa olla rajoittunut, mm. lihasten, jänteiden ja ympäröivän faskian (lihaksia ympäröivän sidekudoskalvon) joustamattomuuden takia, jolloin nivel tuntuu jäykältä ja saattaa vaikeuttaa liikkumista tai aiheuttaa kipua. Murtuman jälkeisessä kuntoutuksessa liikkuvuusharjoitteet ovat (yhdessä voimaharjoittelun kanssa) erityisen tärkeitä toimintakyvyn palauttamiseksi entiselle tasolleen. Myöhemmässä vaiheessa myös luuta ja lihaksia vahvistavien harjoitteiden merkitys ja kuormitus lisääntyvät asteittain. Murtuma vaikuttaa toimintaan pitkällä aikavälillä, ja paranemisprosessi vaatii kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Lisäksi pitkittynyt paikallaanolo voi vaikuttaa myös koordinaatioon, tasapainoon tai ketteryyteen, mikä on tarvittaessa otettava huomioon kuntoutusta suunnitellessa.
Kuntoutus on parhaillaan omaa liikkumista tukevaa ja tietoa lisäävää, eli kuntoutuksessa ei vain junnata paikallaan samoja liikkeitä. Kuntoutus ei lopu siihen, kun lääkäriltä saadun lähetteen saadut kerrat tulevat täyteen, vaan sitä voidaan (ja olisi syytä) jatkaa kuukausien ajan. Kuntoutus fysioterapeutin kanssa onkin parhaimmillaan jatkumo, jonka tavoittena on lisätä kuntoutujan omaa osaamista ja antaa työkaluja itsestä sekä omasta hyvinvoinnistaan huolehtimiseen.
Olen murtuman ja sen kuntoutuksen ansiosta alkanut liikkua entistä suunnitelmallisemmin, monipuolisemmin ja kehittävämmin!
Kuntoutuksen jatkaminen fysioterapeutin kanssa on jälleen ollut stressiä vähentävä ratkaisu. Tämä on korostunut erityisesti sen takia, että minulla oli huonomaineinen ns. Jonesin murtuma. Jonesin murtumaan liittyy useita riskejä: paraneminen pitkittyy, murtuma luutuu hitaasti tai murtuma ei luudu kunnolla (Mykkänen 2020; Haapasalo 2017). Muiden viidennen jalkapöytäluun murtumien kuin ns. Jonesin murtuman paranemisennuste on yleensä hyvä (Clapper, O’Brien & Lyons 1995: 315; 238 - 241 Yli-Kyynyn 2020 mukaan).
Kuntoutus auttaa palauttamaan luottamuksen jalkaan ja rasittamaan sitä turvallisen nousujohteisesti. Silloin luu kuormittuu sopivasti ja vahvistuu. On yksinomaan fysioterapian ansiota, että minulle ei ole tullut jalan kanssa pahoja takapakkeja, mutta en myöskään ole jäänyt junnaamaan samoihin (yli)varovaisiin harjoitteisiin. Arvelenkin, että olen murtuman ja sen kuntoutuksen ansiosta alkanut liikkua entistä suunnitelmallisemmin, monipuolisemmin ja kehittävämmin!
Ihminen on monipuolinen liikkuja. Jos liikkuu aina suorassa linjassa, ei pysty varautumaan yllätyksiin, kuten horjahtaessa tai kompastuessa. Kuntoutusvaiheessa on tärkeää seurata itseään. Jos huomaa jotakin poikkeuksellista tai kummallista, kannattaa saman tien ottaa yhteyttä fysioterapeuttiin. Kuntoutuminen vaatii monenlaisia ärsykkeitä, ja fysioterapeutilta saa kattavan valikoiman kehittäviä ärsykkeitä osaksi kuntoutustaan. Näin ongelman aiheuttaja saadaan selville, eikä vaiva pääse pitkittymään ja aiheuttamaan siksi jonkin muun alueen, kuten alaselän tai lonkan seudun, kipeytymistä. Kuntoutuksen ei pitäisikään loppua tai katketa siinä vaiheessa, kun kipu poistuu. Jo nyt itselläni on nähtävissä, että olen murtuman jälkeen vahvempi kuin ennen sitä.
Vamma ja sen kuntoutus on aina myös mahdollisuus. Kävelyyn tai muuhun toimintaan voi tulla muutoksia, vaikka kipua ei enää olisikaan. Muutoksia voi tulla jopa 6 kuukauden kuluttua vammasta, ja haasteena on se, että muutokset voivat kehittyä vähitellen. Näitä edellä mainittuja muutoksia voi olla myös itsestään vaikeaa havaita, sillä omaa liikkumistaan ja siinä tapahtuneita muutoksia on vaikea havainnoida ulkopuolisen silmin. Fysioterapeutti kiinnittää myös koulutuksensa ja osaamisensa vuoksi huomionsa hyvin eri asioihin kuin tavallinen tallaaja ja osaa näkemänsä perusteella suunnitella sellaisia harjoitteita, joilla liikkumista voidaan muokata takaisin vammaa edeltäneeseen suuntaan.
Kuntoutuksessa olisikin suurta hyötyä siitä, jos fysioterapeutin kanssa on jo kuntoutuksen alkuvaiheessa tehty suunnitelma siitä, miten ja millä aikavälillä edistymistä seurataan. Suunnitelmallisuuden ja seurannan avulta vältytään myös kuntoutuksessa eteen tulevilta takapakeilta ja varmistetaan nousujohteinen kehittyminen vaiheessa, jossa tavallisesti harjoittelu keskeytyisi kivun loppuessa. Tämä saattaa antaa ihmiselle vääränlaisen turvallisuuden tunteen, kun kipua ei enää koeta aikaisempaan tapaan. Mutta asiaan perehtymätön ei myöskään osaa tässä vaiheessa arvioida muita kivusta aiheutuneita sekundäärisiä ongelmia ja niiden vaikutusta liikkumiseen sekä toimintakykyyn. Tämä saattaa aiheuttaa sen, että kipu uusiutuu myöhemmässä vaiheessa, kun rasitusta aletaan uudestaan nostamaan vammaa edeltävälle tasolle, mikä taas lisää riskiä rasitusvammoihin ja kivun kroonistumiseen.
Fysioterapeutti osaa myös neuvoa seuraavaan vaiheeseen edetessä ja harjoittelussa tapahtuvassa tehon nostossa. Parhaimmillaan fysioterapia toimii sysäyksenä sille, että oppii ajattelemaan omaa liikkumistaan uudella tavalla ja kokonaisvaltaisesti. Harjoittelun ei tulisi myöskään rajoittua pelkästään vamma-alueelle, vaan yksilön toimintaa tulisi tarkastella kokonaisuutena. Asiakas on saattanut kipua välttäessään opetella täysin uuden tavan liikkua ja saattaa huomaamattaan ontua jalkaansa vielä pitkään kivun loppumisen jälkeenkin. Tämä kasvattaa riskiä sekundääristen ongelmien synnylle, kuten alaselän, lonkan alueen tai polven kipeytymiselle ja virheasennoille. Edellä mainitut ongelmat aiheutuvat oletettavasti kivun ja muuttuneen lihastoiminnan sekä liikemallien kompensatorisista muutoksista (esimerkiksi muuttunut kävelytyyli). Muun muassa nilkan nivelsidevammojen yhteydessä on lisäksi havaittu voiman vähenemistä myös lonkan loitonnusliikkeessä. (Mäennenä & al. 2019.) Näitä muutoksia voidaan havaita vielä jopa 6 kuukautta vamman jälkeen, kuten Jutan tapauksessa kävelyssä nähtävinä muutoksina ja lievänä ontumisena sekä jalan varomisena tavanomaisissa arkiaskareissa.
Fysioterapiassa päätavoitteena on asiakkaan mahdollisimman täysipainoinen paluu arkeen vamman jälkeen, mutta tämän lisäksi kuntoutusta olisi hyvä ajatella itsensä yleisenä kehittämisenä sekä uuden oppimisena ja tavoitteen tulisi olla, monien huippu-urheilijoiden esimerkkiä seuraten, paluu arkeen tai rakkaan harrastuksen pariin entistä vahvempana. Fysioterapia ei lopu siihen, kun kipu poistuu, vaan täysipainoisen arkeen palaamisen mahdollistamiseksi ja vamman uusiutumisen ehkäisemiseksi kuntoutusta tulisi jatkaa myös lääkärin lähetteelle määräämien käyntikertojen jälkeen osaavan fysioterapeutin ohjauksessa.
Parhaimmillaan fysioterapia antaa runsaasti lisätietoa omasta liikkumisesta sekä suorituskyvystä ja rohkaisee kokeilemaan asioita tai liikkeitä, joihin ei aikaisemmin uskonut pystyvänsä tai ollut uskaltanut lähteä niitä yksin kokeilemaan.
Fysioterapiassa harjoittelun ja vamman kuntoutuksen suunnittelussa toimintatavat eivät välttämättä suuresti eroa terveen ihmisen ja vammasta tai leikkauksesta toipuvan välillä. Aivan kuten voimaharjoittelussa yleisestikin, myös fysioterapiassa pyritään harjoitteet ja kuormitus valitsemaan niin, että harjoitusvastus ylittää normaalissa arjessa tulevan rasituksen. Vain tällöin harjoittelusta on riittävästi apua paranemisen sekä kehittymisen kannalta ja toiminnassa säilyy sopiva ns. ylikuormitus, johon elimistö vastaa hermostollisilla ja rakenteellisilla muutoksilla sopeutuessaan asteittain lisääntyvään rasitukseen (Mäennenä & al. 2019.). Suurin ero fysioterapian ja perinteisen harjoittelun välillä on se, että fysioterapeutin on vammaa kuntouttaessaan osattava huomioida myös muut kipuun, toimintakykyyn ja liikkumiseen vaikuttavat tekijät, kuten vamman laatu ja mahdolliset sairaudet tai lääkitykset.
Kuntoutuksen edetessä terapeuttisen harjoittelun rinnalle tulisi lisätä asteittain haastavampia ja suuremmalla intensiteetillä tehtäviä harjoitteita, kuten raskaammalla kuormalla tehtäviä lihasvoimaharjoitteita sekä esimerkiksi tietyssä lajissa vaadittavia lajikohtaisia harjoitteita, kuten hyppyjä, loikkia ja suunnanmuutoksia. Fysioterapia ei siis ole tylsää yhden liikkeen junnaamista tai pelkästään kuminauhoilla tehtävää harjoittelua, toisin kuin usein ajatellaan, vaan parhaimmillaan se antaa runsaasti lisätietoa omasta liikkumisesta sekä suorituskyvystä ja rohkaisee kokeilemaan asioita tai liikkeitä, joihin ei aikaisemmin uskonut pystyvänsä tai ollut uskaltanut lähteä niitä yksin kokeilemaan.
Kuntoutuksesta on sekin hyöty, että sen ansiosta oppii entistä paremmin tarkastelemaan levon ja kuormituksen suhdetta. Erityisesti vammaa kuntouttaessa on oleellista kuormittaa kehoaan sopivasti: maltillisesti, mutta myös haastavasti, jotta kuntoutuminen etenee ja liikkuminen kehittyy. Omaa kuormitustaan kannattaa seurata esimerkiksi viikon ajan. Fysioterapian lisäksi kuormituksen seurannassa voi hyödyntää esimerkiksi Proxima Finlandin asiantuntijoiden kehittämää Minä-opasta ja sen erilaisia seurantatyökaluja. On myös hyvä kiinnittää huomiota siihen, ettei vamma-alueelle kohdistuisi peräkkäisinä päivinä liian voimakasta rasitusta ja että keho ehtii palautua kuormituksesta.
Kipua ei kuntoutuksessa tarvitse kokonaan välttää, vaan se toimii myös hyvänä mittarina kuormitusta arvioitaessa ja sopivia harjoitteita valittaessa.
Jalkaterän murtumaa ja etenkin itse kokemaani ns. Jonesin murtumaa kuntouttaessa tottuu siihen, että kipu on (uudella tavalla) mukana kuvioissa. Kipua ei kuntoutuksessa tarvitse kokonaan välttää, vaan se toimii myös hyvänä mittarina kuormitusta arvioitaessa ja sopivia harjoitteita valittaessa. Kipu on monelle usein voimakkaan negatiivinen kokemus ja kivun pelko saattaa pahimmillaan vaikuttaa oleellisesti liikkumiseen. Blogitekstin 3. osassa käsitellään kipua, sen arvioimista ja merkitystä, kivun lääkkeetöntä hoitoa (mm. huippukylmähoito) sekä motivaatiota kuntoutuksessa ja sen jatkamisessa.
Jutan fysioterapeuttina on toiminut Jesse Asikainen. Voit varata Jesselle ajan fysioterapiaan Tampellaan ja Hämeenkyröön.
LÄHTEET:
Clapper M., O’Brien T., & Lyons P. Fractures of the fifth metatarsal. Analysis of a fracture registry. Clin Orthop Relat Res 1995: 315, 238−241.
Haapasalo, H. 2017: Rasitusmurtumista − erityisesti nilkka-jalkaterä. Pdf-dokumentti osoitteessa https://www.google.fi/search?q=jonesin+murtuma&sxsrf=ALeKk02NgEeUvhCs9BUZyfFlwpCJVlWejw:1584886362991&ei=WnJ3XuuPPI7ikgXwkIigDA&start=10&sa=N&ved=2ahUKEwjrpLPloa7oAhUOsaQKHXAIAsQQ8tMDegQIDBAy&biw=1268&bih=644. Viitattu 22.3.2020.
Mäennenä, J., Olli, J., Puputti, J., Roininen, T., Haverinen, M., Kuukasjärvi, K. & Parkkinen J. 2019: Fysioterapiasta voimaharjoitteluun. Voimaharjoittelu - teoriasta parhaisiin käytäntöihin. VK-Kustannus Oy.
Mykkänen, A. 2020: Viidennen jalkapöytäluun murtumat. Saatavilla osoitteessa https://anumykkanen.fi/sairaudet-ja-hoito/pakia-ja-jalkatera/viidennen-jalkapoytaluun-murtumat/. Viitattu 22.3.2020.
Yli-Kyyny, T. 2020: Jalan etuosan murtumat ja EBM. Pdf-dokumentti. Saatavilla osoitteessa https://www.google.fi/search?sxsrf=ALeKk02YR-vrAhSsoUL08JbD7acL4HDruA%3A1584886240869&source=hp&ei=4HF3XqXZMYWSsAenj6r4Aw&q=jonesin+murtuma&oq=jonesin+murtuma&gs_l=psy-ab.3..0l7j0i22i30l3.116122.120566..121421...1.0..0.129.1527.8j7......0....1..gws-wiz.......0i131j0i203.GtcqFoPBBN4&ved=0ahUKEwilyZKroa7oAhUFCewKHaeHCj8Q4dUDCAU&uact=5. Viitattu 22.3.2020.
© 2024
