Fysioterapiasta apua kipuun - Kivun tutkiminen on viimeisen vuosikymmenen aikana edennyt pitkän matkan ja tutkimustieto on muuttanut ajattelutapaamme kivusta myönteisempään suuntaan. Varsinkin, kun sitä vertaa esimerkiksi filosofi Karl Marxin (1818-1883) ajattelutapaan. Marxin mukaan ”henkiseen kärsimykseen on vain yksi vastamyrkky: fyysinen kipu”. Kivun tutkiminen ja sen ymmärtäminen on onneksi tullut paljon eteenpäin Marxin ajoista, ja nykyisin kipu jo mielletään luonnolliseksi osaksi elämää. Kipu kuuluu elämään, se on arkista ja se on kaikkialla. Kysymys kuuluukin, miksi kipua yhä katastrofoidaan ja miksi sen kielteinen malli elää yhä vahvana?
Perinteisen ajattelumallin mukaan kipu käsitetään epämiellyttävänä tuntemuksena, jolloin on luonnollista, että siihen liittyvät tunteet ja tuntemukset ovat pääsääntöisesti kielteisiä kuten: ahdistus, melankolia, hätä, pelko, epätoivo, pettymys. Kipu synnyttää siis tunteita, jotka lisäävät epämiellyttävän tuntemuksen vaikutusta. Tunteet itsessään eivät ole pahasta, ne antavat syvyyttä ihmisen elämään ja kaikki tunteet ovat hyväksyttäviä. Kivun yhteydessä tunteiden kielteisyydellä tarkoitetaan niiden haitallisia vaikutuksia koettuun kipuun, jolloin tunteet voivat olla esteenä kivusta eroon pääsemiselle. Kipu ei ole vain epämiellyttävä tuntemus, vaan siihen liittyy uskomuksia, asenteita ja omia käsityksiä kivusta.
Fysioterapeutti antaa asiakkaalle uusia oivalluksia kivusta, sen synnystä ja suhtautumisesta kipuun. Fysioterapian ainoana tavoitteena ei tulisi olla kivun poistaminen, vaan asiakkaan opettaminen ja tiedon lisääminen siitä, miten kipuun voidaan omalla toiminnalla vaikuttaa. Fysioterapeutin tehtävänä on myös opettaa asiakastaan suhtautumaan kipuun uudella tavalla: kipu ei ole aina haitallista, eikä siltä voi vammaa kuntouttaessa koskaan täysin välttyä.
Kipu mielletään usein pelottavaksi, sitä ei ymmärretä tai sitä ei osata tulkita oikein. Myös fysioterapiassa on ennen totuttu näkemään kipu jonkinlaisena fyysisen kuormituksen tai kuormittamattomuuden tuloksena. Siksi kipua on perinteisesti lähdetty ratkaisemaan fyysisten tekijöiden kautta. Miksi kipu kuitenkin pahenee silloin kun elämä potkii päähän tai kun elämässä on paljon kuormittavia tekijöitä? Onneksi uusin tutkimustieto kivusta on löytänyt myös fysioterapeuttien pariin ja suomalaisin voimin kirjoitettu Asiantuntijan kipukirja (2020) avaa kivun psykofyysistä ja psyykkistä puolta laajalti. Kipu on, ja tulee aina olemaan, jokaisen henkilön yksilöllinen kokemus, johon liittyy sekä fyysinen, että psyykkinen puoli.
Kipu on moninainen ilmiö, mutta sen hoidossa turvaudutaan usein samoihin kaavoihin. Kivun luonteesta riippumatta, tavallisesti kivulle ryhdytään kuumeisesti etsimään syytä, jotta tilanne saadaan ratkaistua. Usein oletetaan, että kehossa on jotain rikki tai jokin ei toimi kunnolla. Kun kipua selittävä poikkeama vihdoin “löydetään”, yleisin tarjottava hoitomuoto on lääkkeet. Liiankin usein työterveyslääkäriltä poistutaan kahden viikon sairasloman ja kipulääkereseptin kanssa. Kuulostaako tämä sinusta oikealta ratkaisulta?
Koska ei ole olemassa kahta täysin samanlaista ihmistä (edes kaksoset eivät ole käyttäytymiseltään täysin samanlaisia), ei kipuakaan tulisi lähestyä aina samalla tavalla. Ei ole olemassa mitään universaalia taikatemppua, joka toimisi jokaisella. Lääkkeet saattavat antaa hetkellisen helpotuksen, mutta usein kipu palaa pian uudestaan, varsinkin jos sen perimmäiseen aiheuttajaan ei puututa.
Kipu, särky, jomotus tai muu epämiellyttävä tunne kehossa harvoin syntyy yhdessä silmänräpäyksessä (poislukien onnettomuudet tai akuutit vammat). Tällöin ei myöskään voida olettaa kivun aiheuttajan poistuvan hetkessä, eikä esimerkiksi murtuman paranemista pystytä nopeuttamaan, vaikka kuinka haluaisi. Kipua aiheuttavan tekijän poistumiseksi ei ole olemassa nopeita ratkaisuja tai ihmeparantumisia, vaan kuntoutuminen vaatii pitkäjänteistä ja nousujohteista harjoittelua sekä portaittain lisääntyvää kuormitusta. Ainoastaan siten voidaan varmistua, ettei sama vaiva uusiudu pian uudestaan.
Miksi siis maksaisit jostain sellaisesta, mikä ei ratkaise ongelmaasi, vaan ainoastaan siirtää sitä kauemmaksi. Oletko koskaan laskenut, kuinka paljon lääkkeet ja lääkärikäynnit tulevat sinulle maksamaan?
Kudoslöydösten kohdalla, riippumatta siitä ovatko ne kliinisillä testeillä todettuja tai röntgenkuvissa havaittuja, kriittisyys on hyvästä, sillä tutkimukset ovat osoittaneet, etteivät kudoslöydökset ole läheskään aina yhteydessä vaivojen kanssa. Tutkimusten mukaan myös niin sanotuilla terveillä ihmisillä on löydettävissä hyvin samankaltaisia löydöksiä kuin niillä, jotka kärsivät erilaisista kivuista ja vaivoista. Tämä pitää paikkansa sekä selän, polven kuin olkapäänkin suhteen. Myös yksittäisten vastaanotolla tehtävien testien on todettu olevan niin epätarkkoja, että samaan lopputulokseen voitaisiin päästä heittämällä kolikkoa. Edellä mainittujen löydösten perusteella ei olekaan mikään ihme, ettei leikkauksella ole suurtakaan merkitystä kivun kannalta.
Lukuisat plasebokontrolloidut tutkimukset ovat osoittaneet plaseboleikkauksen olevan yhtä tehokas, kuin oikean leikkauksen. Näissä tutkimuksissa asetelma on toteutettu muun muassa siten, että tutkittavat on jaettu kahteen ryhmään, joista toiselle on tehty normaali olkapään tähystysleikkaus ja vertailuryhmälle ainoastaan leikkauksen alkuvalmistelut ilman varsinaista leikkausta. Tutkittavat eivät ole tienneet kumpaan ryhmään he kuuluvat. Tutkittavat ovat kyselyissä raportoineet saaneensa apua kipuun riippumatta siitä, oliko heille tehty tähystysleikkausta vai ei.
Fysioterapialla on vahva näyttö tuki- ja liikuntaelinvaivojen hoidossa. Miksi valtaosa ihmisistä silti odottaa tulevaa leikkausta kuin kuuta nousevaa? Voisiko sen sijaan jo ennen leikkausta turvautua fysioterapeutin apuun ja lähestyä kipua passiivisen hoidon sijaan aktiivisella kuntoutuksella ja lihasten vahvistamisella? Vaikka fysioterapian jälkeen silti päädyttäisiinkin leikkaukseen, on leikkauksesta toipuminen selvästi nopeampaa kuin ilman leikkausta edeltävää kuntoutusta. Parhaimmassa tapauksessa kuntoutuksen aikana saavutetun voiman lisääntymisen ja kudosten vahvistumisen myötä ei leikkaushoitoa tarvita ollenkaan.
Vuonna 2009 USA:ssa tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin, kuinka paljon eri kipuihin liittyvät tutkimus- ja hoitomenetelmät lisääntyivät vuosina 1994-2004 verrattuna niistä saatuihin hyötyihin. Mitatulla ajanjaksolla magneettikuvausten määrä kasvoi yli 300%, vahvojen kipulääkkeiden (opiaatit) käyttö yli 400%, erilaisten injektioiden (kortisoni, paikallispuudutteet) yli 600% ja eräiden selkäleikkausten määrä yli 200%. Siitäkin huolimatta tuki- ja liikuntaelinsairauksien määrä jatkoi kasvuaan. Minkä ongelman lääkitykset ja leikkaukset siis ratkaisevat? Miksi et maksaisi ennemmin jostakin sellaisesta, millä on tutkittua hyötyä sekä vammojen paranemisen että niiden ennaltaehkäisyn kannalta? Voit kysyä itseltäsi, haluatko helpon ja nopean ratkaisun, jonka vaikutus kestää vain hetken vai haluatko päästä pysyvästi eroon kivusta?
Leikkaus harvoin ratkaisee ongelmaa, varsinkaan kroonisen kivun kohdalla, sillä aina ei ole mitä leikata. Vaikka löydöksiä havaittaisiin, ei kirurgia välttämättä ole silloinkaan viisas ratkaisu, vaan parempaan lopputulokseen voitaisiin päästä muilla keinoin. Suomessa vuonna 2013 julkaistun tutkimuksen mukaan suuri osa polven tähystysleikkauksista todettiin hyödyttömiksi. Polven tähystyksestä ei ole hyötyä, jos polvivaivan perimmäisenä syynä on ikääntymisen aiheuttama nivelkierukan repeämä. Näitä leikkauksia tehtiin vuonna 2013 yli 10 000. Laskelmien mukaan yhdelle leikkaukselle kertyi sairaslomineen hintaa hieman alle 10 000 euroa, mistä kertyi noin 100 miljoonan euron turhat vuosittaiset kulut. Vuonna 2018 julkaistun suomalaistutkimuksen mukaan yhtä hyödyttömiä olivat myös niin sanotun ahtaan olkapään (impingement -oireyhtymä) avarrusleikkaukset, joita tehtiin vuosittain noin 3500. Yhden avarrusleikkauksen hinta oli noin 2000 euroa. Tällaisia leikkauksia tehdään vain, koska niin on totuttu tekemään, vaikkei niiden hyödystä ole minkäänlaisia takeita, muuta kuin ihmisten mielissä.
Tavallisten ihmisten on usein vaikeaa käsittää leikkausten kokonaiskustannuksia, koska niistä ei välttämättä jouduta itse maksamaan mitään. Tutkimuksissa saatujen johtopäätösten mukaan molemmissa edellä mainituissa tapauksissa olisi leikkausten sijaan tullut turvautua fysioterapiaan. Usein myös unohdetaan se tosiseikka, että fysioterapiaa tarvitaan toimintakyvyn ja lihasvoimien palauttamiseksi myös leikkauksen jälkeen. Jos leikkaukseen kuitenkin turvaudutaan, parhaimmat tulokset saavutetaan, jos fysioterapia on aloitettu jo ennen leikkausta ja sitä jatketaan leikkauksen jälkeen säännöllisesti ja nousujohteisesti.
Kipuun ja liikkumiseen liittyvät pelot estävät pahimmillaan harjoittelun tai liikkumisen kokonaan, kun kivusta kärsivä pelkää liikkuessaan aiheuttavansa lisävauriota. Usein uskomuksen taustalla vaikuttaa ihmisen oppima malli, jossa harjoittelun tai fyysisen rasituksen aikana ilmenevä “kipu” yhdistyy kivusta kärsivän mielessä automaattisesti kivun pahenemiseen tai vaarallisuuteen. Näihin haitallisiin uskomuksiin pyritään fysioterapian alkuvaiheessa kiinnittämään erityistä huomiota, sillä mikäli asiakas ei koe harjoitteita turvallisiksi ja hyödyllisiksi paranemisen kannalta, jäävät harjoitteet tekemättä ja kivun aiheuttama noidankehä vain voimistuu entisestään. Kivun välttely ja tästä aiheutuva liikkumisen väheneminen vain voimistavat jo pinnalla olevia uskomuksia kivun haitallisuudesta ja voivat pitkittyessään ylläpitää kipua pidempään kuin olisi tarpeellista.
Alkuvaiheessa tulisi kiinnittää erityistä huomiota kipuun liittyvien pelkojen ja katastrofoinnin lievittämiseen sekä välttämiskäyttäytymisen vähentämiseen. Parhaiten tässä toimii niin sanottu asteittainen aktiivisuuden lisääminen, missä pelkoa aiheuttava aktiviteetti tai liike pilkotaan ensin pienempiin osiin, kunnes kivun pelko ei enää rajoita tekemistä. Tiedon ja osaamisen lisääntyessä kipu ei enää olekaan niin suuri peikko kuin aikaisemmin ja asiakas rohkaistuu liikkumaan jälleen normaalisti ilman jatkuvaa kivun pelkoa tai välttelyä. Fysioterapiassa terapeutti toimii opettajana ja kulkee asiakkaan kanssa eteenpäin samalla avaten kivun syntymekanismeja ja tuomalla turvallisuuden tunnetta harjoitteluun.
Koska kipu usein yhdistetään negatiivisiin ajatuksiin ja epämiellyttäviin tuntemuksiin voi näiden ajatusten haastaminen herättää myös vastarintaa. Siksi olisikin tärkeää pystyä keskustelemaan myös muista kipuun vaikuttavista tekijöistä. Koettuun kipuun vaikuttavat stressi, väsymys, turhautuminen ja muut epämiellyttävät tunteet ja ennen kuin ymmärtää taustalla vaikuttavat syyt kivulle, on itse toiminnan aloittaminen vaikeaa.
Lievä harjoitteluun ja rasitukseen liittyvä “terve kipu” ei ole haitallista, vaan se on jossain määrin jopa tarpeellista voiman ja rasituksen sietokyvyn kehittämisen kannalta. Täysin kivuton harjoittelu onnistuu hyvin harvoin, varsinkin kroonistuneiden vaivojen yhteydessä tai akuutin loukkaantumisen jälkeen. Siksi kivun välttämisen sijasta tärkeämpää olisi oppia ymmärtämään kipua, sen syitä ja syntymekanismeja sekä keinoja kivun hallitsemiseksi. Voisiko kipu johtuakin fyysisen vamman tai kuluman sijasta liikkumattomuudesta, välttelystä ja tottumattomuudesta?
Fysioterapiasta apua kipuun -blogitekstin ovat kirjoittaneet fysioterapeutti Jesse Asikainen ja fysioterapeuttiopiskelija Tuukka Tolvanen.
LÄHTEET:
Koho, P. 2020. Kipuun liittyvän pelon hoitokeinot. s. 291-297. Ammattilaisen kipukirja. VK-kustannus.
Luomajoki, H. 2020. Kipua potevan kohtaaminen, alkuhaastattelu ja tutkiminen. s. 66-67. Ammattilaisen kipukirja. VK-kustannus.
Ojala, T. 2018. Kivun kanssa. Vastapaino. Tampere.
© 2024
